Osallistu kilpailuun ja suunnittele Oulun yliopistolle oma neulepusero

Oulun yliopisto on monitieteinen ja kansainvälinen. Esimerkiksi. Millaisena sinä näet Oulun yliopiston ja millainen neulepusero ilmentäisi mielestäsi parhaiten Oulun yliopistoa? Etsimme kekseliäitä, luovia ja persoonallisia ehdotuksia. Kokeile, yltääkö sinun ehdotuksesi voittoon ja lämmittämään pohjoista yliopistoyhteisöämme.

Kilpailun säännöt

Kilpailu on kaikille avoin neulepuseron suunnittelukilpailu. Kilpailuun osallistujien tulee suunnitella esimerkiksi jotain Oulun yliopiston ominaispiirrettä, arvoja tai asenteita kuvastava neulepuseromalli. Mallin tulee olla aikuiselle. Kilpailuun voi osallistua vain omalla ennen julkaisemattomalla suunnitelmalla. Neulepuseron tulee olla toteutettavissa kotimaista villaa sisältävillä villalangoilla (esimerkiksi Vuonuen Manta, Louhittaren luolan Kytöläinen tai Novitan Suomivilla). Lanka voi olla villalankaa tai villasekoitelankaa. Mallin tulee olla kaksi- tai kolmivärinen.

Raati valitsee kilpailuun lähetetyistä suunnitelmista voittajan. Voittavan työn ohje julkaistaan kaikille avoimena neuleohjeena.

Kilpailun voittaneen neuleen mallioikeudet siirtyvät Oulun yliopistolle. Kilpailun järjestäjällä on oikeus muokata voittavaa suunnitelmaa neuleohjeeseen soveltuvaksi yhteistyössä suunnittelijan kanssa. Oulun yliopisto julkaisee voittaneen neuleen ohjeen eri viestintäkanavillaan.

Kilpailun järjestää Oulun yliopisto. Tarvittaessa voit kysyä lisätietoja käsityöohjaaja Sanna Kämäräiseltä, sanna.m.kamarainen@oulu.fi.

Palkinnot

Kilpailun voittaja palkitaan 300 euron mallinsuunnittelupalkinnolla.

Voittajan lisäksi raati huomioi kolme kilpailun osallistujaa kunniamaininnalla ja 50 euron palkinnolla. Lisäksi kaikkien kisaan osallistujien kesken arvotaan 3 kappaletta Oulun yliopiston brändituotteita.

Näin osallistut kilpailuun

Lähetä neulepuseron suunnitelma liitteineen otsikolla ”Neulekilpailu” 14.2.2023 mennessä osoitteeseen sanna.m.kamarainen@oulu.fi. Voit käyttää suunnitelmasi toteutukseen valmista suunnittelupohjaa sekä kuvioinnin havainnollistamiseen tarkoitettua ruudukkoa. Kilpailuun osallistuvien ei ole välttämätöntä testata neulepuseron suunnitelmaansa itse neuloen, sillä raati arvioi ja testaa neuleen toteuttamiskelpoisuuden.

Liitä palautukseen seuraavat liitteet:

  • ruudukkopohjalle toteutettu kuviosuunnitelma
  • luonnospohjalle piirretty neulepuseron suunnitelma
  • kilpailuun osallistujan yhteystiedot
  • sähköpostin viestikenttä: Kerro mikä sinua innoitti suunnittelemaan Oulun yliopisto -aiheista neulepuseroa. Mitä yliopistoon liittyviä asioita suunnitelmastasi löytyy? Halutessasi voit myös kertoa lankasuosituksesi neuleen toteutukseen ja nimetä mallisi.

Materiaalia suunnittelun tueksi

Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka tuottaa uutta tieteellistä tietoa ja siihen perustuvia ratkaisuja sekä kouluttaa tulevaisuuden suunnannäyttäjiä kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Vuonna 1958 perustettu Oulun yliopisto on yksi Suomen monitieteisimpiä yliopistoja.

Ajattelen, siis Oulu -video

Oulun yliopiston strategia

Oulun yliopiston arvot

Uutista päivitetty 27.1.2023: Kilpailuun osallistumisaikaa on jatkettu 14.2. asti.

Viimeksi päivitetty: 17.2.2023