Soiden ojitukset kuormittavat ilmastoa ja varsinkin Pohjois-Suomen vesistöjä – valtion tuki ojitusten kunnostamiseen loppuu 2026

Teksti: Markus Leskinen, MustRead

Syyskuun lopussa Twitterissä kuohutti diagrammi, jossa kuvattiin Suomen ja Ruotsin metsätalouden typpi- ja fosforipäästöjä Itämereen vuosina 2017 ja 2020. Tilasto oli kerätty Itämeren merellisen ympäristön suojelukomission Helcomin ja Suomen ympäristökeskuksen aineistoista.

Suomen osalta tilanne näytti karulta: molemmat päästöt olivat yli kaksinkertaistuneet, ja molemmat olivat myös reippaasti suuremmat kuin Ruotsissa.

Mitä lukujen takana on? Oulun yliopiston apulaisprofessori Hannu Marttilan mukaan ravinnepäästöjä aiheuttavat muun muassa soiden ojitukset noin 50 vuoden takaa.

Suomessa tehtiin ojia soiden kuivaamiseksi ja metsittämisesti varsinkin 1960- ja 1970-luvuilla. Suometsiä on erityisen paljon Pohjois-Suomessa.

Osa ojituksista onnistui metsätalouden näkökulmasta ja on lisännyt puuston kasvua, kun taas toisilla alueilla metsä jäi kitukasvuiseksi.

Nykyään Suomessa on yhteensä noin 9,3 miljoonaa hehtaaria suota, josta reilu puolet on ojitettu. Lähes neljäsosa Suomen puustosta on suometsissä.

Marttilan mukaan uusissa tutkimuksissa on havaittu, että suometsien turpeen maatuminen on alkanut kiihtyä. Tähän vaikuttavat entistä lämpimämmät kesät, joiden takia turve kuivuu ja maatuu yhä syvemmältä. Samalla ilmakehään vapautuu hiilidioksidia ja maaperään ravinteita.

Esimerkiksi typpeä saattaa muodostua maaperään niin paljon, etteivät puut pysty hyödyntämään sitä kaikkea. Näin ollen se valuu vesistöihin ja edelleen mereen.

Kun tutkimustieto ravinnepäästöistä on tarkentunut, myös metsätalouden merkitys on täsmentynyt: uuden arvion mukaan metsätalouden typpi- ja fosforikuormitus on kaksi kertaa suurempi kuin hallinnossa ja raportoinneissa aiemmin käytetyn arvion mukaan.

Suometsät kuormittavat Perämerta

Tutkimustietoa metsien ravinnekuormituksesta on kerätty ja koostettu muun muassa MetsäVesi-hankkeessa, jonka tulokset julkaistiin vuonna 2020.

Metsätalouden osuus ihmistoiminnan aiheuttamasta vesistöjen typpikuormituksesta nousi 6 prosentista 12 prosenttiin ja fosforikuormituksesta vastaavasti 8 prosentista 14 prosenttiin.

Ojitettujen soiden aiheuttama fosforin lisäkuormitus on suurinta Perämeren ja Kainuun valuma-alueilla. Typen osalta suurin kuormitus on myös Perämeren alueella, jossa on paljon ojitettuja suoalueita.

Metsäojituksen vaikutukset kuormitukseen myös jatkuvat pidempään kuin aiemmin on arvioitu.

“Aikaisemmin ajateltiin, että ojitus tuo 5–10 vuotta lisäkuormitusta. Sen jälkeen oli näyttöä, että kuormitus tasaantuu. Nyt on todisteita, että turve alkaa hajoamaan pitkäaikaisen kuivatuksen myötä ja se tuo lisäkuormituksen”, Marttila kertoo.

Myös lisääntynyt metsän kasvu voi olla vaikuttanut typen pitoisuuksien kasvuun. Ilmastonmuutos kiihdyttää metsien kasvua, mikä tuottaa lisää lehtiä ja neulasia. Näistä muodostuu kariketta, josta vapautuu typpeä ja orgaanista hiiltä maaperään ja vesistöihin.

Kunnostusojitusten tuki poistuu

Soiden ojitus ei pelkästään lisää ravinnekuormitusta vaan myös vauhdittaa ilmaston lämpenemistä.

Luonnontilassa soilta vapautuu voimakasta kasvihuonekaasua metaania, mutta se hajoaa ilmakehässä muutamassa kymmenessä vuodessa eli suhteellisen nopeasti.

Hiilinieluna toimivan suon viilentävä vaikutus kasvaa metaanilähteen lämmittävää vaikutusta suuremmaksi, sillä turvetta ja hiiltä kertyy suohon niin paljon satojen tai tuhansien vuosien saatossa.

Kun suo ojitetaan ja se kuivuu, hapen kanssa reagoimaan päässyt maatuva turve muuttuu hiilivarastosta merkittäväksi hiilidioksidin lähteeksi.

Suometsien maaperän päästöt ovat Suomessa yhteensä noin 6,4 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa Ilmastopaneelin käyttämän arvion mukaan. Vertailun vuoksi liikenteen päästöt ovat noin 10,4 miljoonaa.

Toisaalta suometsät toimivat merkittävänä hiilinieluna. Suometsien hiilinielun koko on noin kaksinkertainen niiden päästöihin verrattuna vuosittain. Monet ojitetut suometsät alkavat kuitenkin olla hakkuuiässä.

Suometsien puuston biomassa ei kasva loputtomiin, ja hakkuun jälkeen suometsä on edelleen päästölähde ilman hiilinielua.

Suurin osa ojitusten ympäristövahingoista on jo aiheutettu, mutta Suomessa annetaan edelleen niin sanottua Kemera-tukea suometsien hoitoon eli myös kunnostusojituksiin, jossa vanhat ojat kaivetaan uudestaan auki. Marttilan mukaan samalla saatetaan myös tehdä täydennysojituksia.

Kemera-tukea voi saada myös esimerkiksi metsä- ja suoelinympäristöjen ennallistamiseen tai metsäojituksista aiheutuneiden vesistöhaittojen estämiseen tai korjaamiseen.

Nykyinen Kemera-laki on voimassa vuoden 2023 loppuun. Siihen asti myönnettyjä tukia voidaan jakaa vielä vuoteen 2026 asti.

Hallitus antoi eduskunnalle 19. syyskuuta esityksen metsätalouden uudesta määräaikaista kannustejärjestelmästä.

Uusi Metka-järjestelmä korvaa nykyisen Kemera-tukijärjestelmän. Metsän kasvun edistämisen lisäksi sen tavoitteena on edistää metsätalouden vesiensuojelua ja hillitä ilmastonmuutosta.

Suometsät ovat yksi uuden lainsäädännön merkittävimpiä kohtia, sillä sen mukaan ojien kunnostamiseen ei enää jatkossa myönnetä tukea.

Maanomistajat voivat kuitenkin saada tukea suometsien hoitosuunnitelmien laatimiseen ja esimerkiksi hoitosuunnitelmassa esitettyjen vesiensuojelutoimenpiteiden toteuttamiseen.

Mitä suometsille kannattaisi tehdä?

Hiilipäästöjen kannalta ojitettujen soiden ennallistaminen ei kuitenkaan ole niin suoraviivaista, että kaikkia ojia kannattaisi alkaa suoralta kädeltä tukkia.

Nykytiedon valossa karujen soiden ojia ei kannata tukkia kasvihuonepäästöjen näkökulmasta, sillä soiden lämmittävä vaikutus jatkuisi todella pitkään. Parempi vaihtoehto on se, että suo vettyy hiljalleen.

Ennallistamisella voidaan tosin tavoitella myös kadonneiden elinympäristöjen palauttamista.

“Soiden ennallistamisen suhteen pitää katsoa kokonaisuutta, esimerkiksi vesitaloutta ja biodiversiteettiä”, Hannu Marttila kertoo.

Marttilan mukaan hydrologia eli veden kierto palautuu soilla suhteellisen nopeasti ennallistamisen jälkeen.

Rehevillä soilla turpeessa on ravinteita, jolloin veden pinnan noustessa kuormitus voi kasvaa väliaikaisesti. Ennallistamisen aiheuttama kuormitus tasaantuu noin viidessä vuodessa.

Toisaalta rehevät suot ovat juuri ravinteikkuutensa takia maanomistajille tuottoisimpia. Tämän takia reheviä soita on otettu laajalti maa- ja metsätalouden käyttöön etenkin Etelä-Suomessa, jossa ne ovat hyvin uhanalaisia.

Rehevillä soilla turve jatkaa hajoamistaan ja päästää hiilidioksidia hyvin pitkään. Rehevät suot päästävät paljon myös dityppioksidia. Suon aktiivinen vettäminen voi olla pitkällä aikavälillä hyvä ratkaisu, vaikka alussa syntyisikin ilmastoa lämmittävä vaikutus.

Huomioon on otettava myös se, kuinka hyvin metsätalous on onnistunut, sillä puut sitovat hiiltä itseensä varsin paljon.

Rehevässä suometsässä yksi vaihtoehto voi olla jatkuva kasvatus niin kauan kuin puu kasvaa alueella. Kasvamaan jätetyt puut kuivattavat suota tarpeeksi.

Ainakin metsäyhtiö UPM on lähtenyt rehevien soiden jatkuvaan kasvatukseen, sillä se on myös taloudellisesti kannattavaa. Myös yksityiset maanomistajat voivat saada jatkuvalla kasvatuksella metsätuottoja useasti elinaikanaan yhden ison hakkuun sijaan.

Ennallistamisen suhteen varmimpia tapauksia ovat rehevät suot, joissa metsän kasvattaminen on epäonnistunut.

Maatalous aiheuttaa suurimmat ravinnepäästöt

Suomessa maatalous on myös edelleen ylivoimaisesti merkittävin Itämeren ravinnepäästöjen aiheuttaja. Maatalouden osuus ihmisperäisestä fosforikuormituksesta oli keskimäärin 68 prosenttia vuosina 2010–2019. Metsätalouden osuus oli 17 prosenttia.

Typen osalta maatalouden osuus oli vuosina 2010–2019 ihmistoiminnasta aiheutuvasta kuormituksesta keskimäärin puolet. Metsätalouden osuus oli vain 11 prosenttia.

Metsätalouden fosfori- ja typpikuormitus oli suurin Perämerellä, mutta sielläkin maatalous tuottaa suuremman kuormituksen.

Marttila muistuttaa, että pienikokoisen Itämeren haasteena ovat mataluus ja pieni veden vaihtuvuus. Itämeren rannoilla on myös paljon asutusta, joka vaikuttaa päästöihin.

Tuhansien järvien Suomessa myös sisävedet kuormittuvat ravinnepäästöistä.

Marttilan mukaan kivennäismailla ravinnepäästöt ovat kehittyneet parempaan suuntaan, mutta toisaalta ilmastonmuutos uhkaa esimerkiksi Varsinais-Suomen savimaita.

“Vettä liikkuu pelloilla myös talviaikaan, ja se huuhtoo ravinteita. Esimerkiksi fosforia on käytetty aiemmin paljon, se säilyy maassa ja aiheuttaa myöhemmin kuormitusta vesistöihin.”

Tehomaatalouden maata köyhdyttävä vaikutus on Marttilan mukaan Suomessa tunnistettu. Hiilensidontaan tarkoitettu hiiliviljely on yksi keino parantaa maan laatua, tuotantoa ja vesien suojelua.

Perämeren valuma-alueella haasteita aiheuttavat lukuisat turvepellot, joita on paljon erityisesti Oulun eteläpuolella. Monilta Etelä-Suomen turvepelloilta turve on jo hajonnut.

Turpeen hajotessa ravinnepäästöt kuormittavat vesistöjä ja hiilidioksidipäästöt lämmittävät ilmastoa. Marttilan mukaan turvepellot myös painuvat vuosi vuodelta, jolloin tulvariskit kasvavat jokien läheisillä peltoalueilla.

Fakta

• Maatalouden pelloiksi raivatut suot kannattaisi ilmaston kannalta ennallistaa.
• Turvemaalle raivatun pellon hiilidioksidipäästöt ovat jopa kymmenkertaisia ja dityppioksidipäästöt seitsemänkertaisia suometsään verrattuna.
• Suopeltojen päästöt ovat noin 9 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa.
  
  

Teksti: Markus Leskinen, MustRead. Juttu on julkaistu MustReadissa 11.10.2022