Suomen Akatemialta rahoitusta Oulun yliopiston tutkijoille

Suomen Akatemia on tehnyt päätöksiä uusista akatemiatutkijan, kliinisen tutkijan ja akatemiahankkeiden rahoituksista.

Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta teki päätöksiä keskiviikkona 12. kesäkuuta. Se myönsi rahoitusta Oulun yliopistoon kahdelle kliiniselle tutkijalle, kahdelle akatemiatutkijalle ja kuudelle akatemiahankkeelle yhteensä lähes viisi miljoonaa euroa vuosille 2024–2028.

Kliininen tukija:

Janne Kananen, Uniapnean vaikutukset aivojen fysiologisiin pulsaatioihin uni-valvesyklin eri vaiheissa

Paula Tegelberg, Metaboliset tekijät parodontaalisairauksien riskinä

Akatemiatutkija:

Tiina Mattila, Pohjoisiin ympäristöihin rinnakkaisen sopeutumisen genomiikka

Tuomo Mantere, Akuutin myelooisen leukemian rakenteellisten geneettisten muutosten tutkiminen optisen genominkartoituksen ja transkriptomianalyysin yhdistelmällä

Akatemiahanke:

Daniela Ungureanu, Uudet ROR1/2-reseptoripseudokinaasien signalointimekanismit: syöpähoidon edistäminen ja Wnt-spesifisyys

Juhani Junttila, Sydänlihaksen sisäinen rasva sepelvaltimotautiin liittyvässä sydänperäisessä äkkikuolemassa

Katri Pylkäs, Perinnöllisen rintasyöpäalttiuden molekyyligenetiikka ja -biologia

Mika Nevalainen, Synteettinen magneettikuvaus tuki- ja liikuntaelimistön kuvantamisessa

Kaija Autio, Mitokondriaalinen asyyli-ACP soluhengityksen ja metabolian säätelyssä

Marko Mutanen, Genominen malli tuhansien uusien lajien kuvaamiseksi

Lue lisää: Suomen Akatemialta rahoitusta biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen

Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoitusta Oulun yliopistoon kolmelle hankkeelle ja kolmelle akatemiatutkijalle yhteensä runsaat 2,8 miljoonaa euroa vuosille 2024–2028.

Akatemiahanke:

Maija-Liisa Lanas, Lasten ja nuorten vertaisväkivaltaa normalisoivat mekanismit

Pauliina Rautio, Enemmän kuin ihmisten koteja Uusia yhdessä elämisen tarinoita arjen kestävyyssiirtymien mahdollistamiseksi (HOMINGS)

Katariina Holma, Deliberaatiokasvatus: dialogisen tutkimisen käytännöt demokratiakasvatuksessa

Akatemiatutkija:

Antti Lepistö, Kamppailu kansalaismielipiteestä: moderni mielipidetutkimus, tiedon politiikka ja todellisuuden polarisoituminen Yhdysvalloissa, 1935-2020

Ismail CELIK, Opettajien verkkomentoroinnin voima tekoälykumppanuudessa (Power-T/A)

Aripekka Junno, Asutuskato ja romahtaneet turkishyljekannat: isotooppi- ja stressihormonihistoriat merikarhujen luustoissa kivikautisella myöhäis-Jomon periodilla Pohjois-Japanissa (ISO-STRESS)

Oula Seitsonen, Arktisen ilmailun erikoisuuksia: 1900-luvun sotilasilmailun vaikutukset ja kulttuuriperintö polaarisella vyöhykkeellä

Strategisen tutkimuksen neuvosto 10.6.2024:

Seija Jalagin, Mobile Futures – Monimuotoisuus, luottamus ja kaksisuuntainen kotoutuminen -tutkimushankkeelle, jatkorahoitus.

Lue lisää: Akatemiatutkijat ja akatemiahankkeet valittu kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloille

Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoitusta Oulun yliopistoon yhdeksälle hankkeelle ja kuudelle akatemiatutkijalle yhteensä lähes 8,7 miljoonaa euroa vuosille 2024–2028.

Akatemiatutkija:

Tung Phan, Aika-avaruutta moduloiva uudelleenkonfiguroiva älykäs pinta mahdollistaa integroidun havaitsemisen ja langattoman viestinnän järjestelmät korkeilla millimetriaaltotaajuuksilla (SMARTS)

Shubo Wang, Synergistinen pinnan nanokiteytys ja hapetuskäsittely vetyhaurastumista kestäville teräksille

Lauri Holappa, Ionosfäärin hiukkaspresipitaation, johtavuuden ja virtojen riippuvuus aurinkotuulesta

Onel Alcaraz López, Synergiset ja tilannetietoiset protokollat energianeutraaleissa IoT laitteissa (ECO-LITE)

Palanivel Molaiyan, Uusien halogenidipohjaisten kiinteiden elektrolyyttien rajapintatutkimukset solid-state-akuille

Akseli Mansikkamäki, Spin-delokalisoituneet lantanoidiyksittäismolekyylimagneetit

Akatemiahanke:

Nora Jullok, Energiatehokkaat biomimeettiset kalvot sinisen energian tuotannossa

Juha Vaara, Spinhyperpolarisaatioprosessien monimittakaavamallinnus

Netta Iivari, Lasten transformatiivinen toimijuus, emergentit teknologiat ja yhteinen hyvä

Vladimir Zhivonitko, NMR:n herkkyyden parantaminen metallittomalla katalyysillä

Wei Cao, Fotokatalyyttiset kalvot ja yhteensopivat reaktorit aurinkovedyn tuotantoon (pH2)

Jan Nissinen, Integoituja CMOS lähetinvastaanottimia nopeaan optiseen aikaerotteiseen diffuusiin spectroskopiaan veren virtauksen seuraamiseen

Jack Lin, Realististen ilmakehän hiukkasten ja pisaroiden pintakemiaa tutkitaan uusilla röntgenmenetelmillä

Alun Hubbard, Grönlannin jäätikön dynaamisen häviön määrittäminen innovatiivisen valokuituoptiikan, geofysiikan ja mallinnuksen avulla

Steven LaValle, BANG! - Bang-bang buustatut algoritmit autonomisuuden kiihdyttämiseen

Burak Turhan, MICOBISE: Mitigating cognitive biases in software engineering

Lue lisää: Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen akatemiatutkijat ja akatemiahankkeet on valittu

Kaikki talvihaun rahoituspäätöstiedot ovat nähtävillä tiedejatutkimus.fi -palvelussa.

Viimeksi päivitetty: 20.6.2024