Tieteeseen pohjaava räppi ympäristöhuolen ja toivon viestijänä

Oulun yliopiston tutkijat tuovat ympäristömuutoksen tärkeitä teemoja esiin yhteistyössä artistien kanssa. Tutkimustieto yhdistettynä muusikon ja graafisen suunnittelijan osaamiseen muotoutui musiikkivideoksi Prospects.

Idea tiedehenkisen räpin tekemisestä on kypsynyt hiljalleen ja nyt on julkaisun aika. Ensimmäisen version lyriikoista tutkija Simo Sarkki kirjoitti kulttuuriantropologian seminaariin. Musiikista vastaa Joona Mikael Moilanen ja videotuotannosta Teemu Halmetoja.



Tieteen puolelta ydinryhmässä on ollut mukana lisäksi kulttuuriantropologeja, arkeologi sekä musiikin ammattilainen Sussexin yliopistosta. Ryhmä on muokannut ideaa, lyriikoita, videon käsikirjoitusta ja kokonaisuuden sanomaa. Kukaan tekijöistä ei ole tehnyt tieteeseen nojaavaa räppiä aikaisemmin. Sisällössä huolestuneisuus on päällimmäinen tunne, mutta mukana on myös tujaus toivoa. Videon edetessä yleinen ympäristöhuolen esittäminen vaihtuu henkilökohtaisten valintojen kuvaamiseksi.

”Prospectsin perusviesti on ympäristöhuoli, mutta toisaalta myös toivo. Elonkirjon köyhtymisestä sekä ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon. Arktinen aluekin on ollut julkisuuden keskusteluissa. Arktisesta kertova säkeistö tuo monipuolisuutta ympäristöhuolelle. Kestävä kehitys on yhtä lailla ihmisiä kuin luontoakin varten”, kuvailee tutkija Simo Sarkki Oulun yliopistosta.



”Jokaisen kolmen säkeistön loppuun on upotettu ajatuksia siitä, mitä ihmiset voivat tehdä kestävyyden edistämiseksi. Lisäksi beat switchin jälkeinen osuus kuvastaa henkilökohtaista lähestymistä ympäristöhuoleen. Henkilökohtaisen otteen heijastamiseksi teimme videon, jossa kamera ikään kuin kulkee mukanani ja katsoja viettää aikaa kaupungilla kanssani pyöräillen. Ympäristöhuolen herättämä toiminta voi olla arkista ja hauskaakin”, kertoo videolla räppäävä muusikko Joona Mikael Moilanen.



”Mietimme kivoja kohteita ja kuvasimme Joonaa räppäämässä paljon eri taustoilla ja näin saatiin mukaan hieno rytmi, jossa paikat vaihtuvat mutta sanoma säilyy. Luovuuden merkitys paikkojen valinnassa ja niiden potentiaalin hyödyntämisessä on tärkeää”, korostaa videotuotannosta vastaava Teemu Halmetoja.

Sattuman suomat mahdollisuudet näkyvät lopputuloksessa. Esimerkiksi kirpputorilla kuvatessa sieltä löytyi Oulun yliopiston paita, joka näkyy yksityiskohtana videolla. Video on kuvituksen kautta myös muutenkin hauska ja monitulkintainen. Simo Sarkki kertoo, että videosta meinasi kuitenkin aluksi tulla liian ruuhkainen.



”Toki siellä nytkin on paljon asiaa, mutta esimerkiksi valokuvia vähennettiin huomattavasti alkuperäisestä suunnitelmasta ja lisäksi bannerit kuvien päälle jätettiin lähes kokonaan pois. Myöskin newsfeediä lyhennetiin melkoisesti. Lopputulos on vieläkin tiivis, jossa on tarpeeksi asiaa, mutta ei kuitenkaan liikaa. Mielestämme lopputulos on kekseliäs.”



”Haluamme myös johdattaa katsojat lisätietojen äärelle ja päädyimme ratkaisuun, jossa lähteet löytyvät netistä ja ovat suhteellisen helposti lähestyttäviä myös tieteen ulkopuolelta tuleville ihmisille”, Sarkki korostaa.



”Sanoma on tärkein. Äänimaisema toimii alustana viestin välittämiselle. Tuntui kuin olisin tehnyt musiikkia elokuvalle, jossa erilaiset äänet toimivat yhdessä viestin tukemiseksi. Ihmisten erilaiset asiantuntijuudet tukevat toisiaan ja lopputulokseen voimme olla tyytyväisiä. Mielikuvitus yhdistää meitä”, Moilanen kiteyttää luomisprosessin.

Tutkijan analyyttisyydellä Sarkki toteaa lopputuloksestakin tieteellisen pohjan näkyvän.



”Video on kokonaisuutena poikkitieteellinen,jossa erilaiset voimavarat ja vahvuudet yhdistyvät tavalla, joka antaa riittävästi tilaa monimuotoisille luovuuksille. Vertaiskuvan mukaan monitieteisyys on kuin hedelmäkulho, tieteidenvälisyys kuten hedelmäsalaatti ja poikkitieteellisyys kuten smoothie. Prospectsin tapauksessa voi sanoa, että lopputulos on smoothie, joka yllätti meidät kaikki raikkaudellaan!”

Kappale ja video jättävät myös tulkinnalle sijaa. Viesti on tiiviisti se, että jokainen voi auttaa kestävämmän maailman luomisessa ja jokaista tarvitaan muutoksessa. Everyone is a Prospect.

Prospects music video

Videon rahoitus: ARN (Arctic Networks) / Oulun yliopisto

Ympäristömuutos pohjoisessa on ajankohtainen tutkimusaihe Oulun yliopistolla. Tarve muutosten ja niiden vaikutusten ymmärtämiseen muodostaa yhden yliopiston tieteidenvälisistä tutkimusprofiileista. Kulttuuriantropologian oppiaineessa tutkitaan ilmastonmuutoksen sekä elonkirjon köyhtymisen kestävyyshaasteita liittyen sopeutumiseen, resilienssiin, paikallistietoon sekä luonnon resurssien hyödyntämiseen.



Prospects videoprojektin alullepanija tutkija Simo Sarkki, tarkastelee näitä teemoja myös omassa tutkimuksessaan. Sarkin viimeaikaiset julkaisut käsittelevät esimerkiksi poronhoitajia oikeudenhaltijoina sidosryhmän sijaan, sosiaalisia innovaatiota, tiede-politiikka-yhteiskunta vuorovaikutuksia ympäristöhallinnassa sekä luonnonresurssien kestävää hyödyntämistä. Sarkki pyrkii tutkimuksensa kautta vastaamaan aikamme kestävyyshaasteisiin esimerkiksi tuottamalla tietoa, joka auttaa edistämään YK:n määrittämää kestävän murroksen lupausta, ettei kukaan saa jäädä kehityksestä jälkeen.

Lisätiedot ja lähteet

[1] IPBES (2019): Summary for policymakers of the global assessment report on biodiversity and ecosystem services of the Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services. S. Díaz, J. Settele, E. S. Brondízio E.S., et al (eds.). IPBES secretariat, Bonn, Germany. 56 pages. At: https://zenodo.org/record/3553579#.X4CRLKLV5ZA

[2]: “How much is nature worth? $125 trillion, according to this report”. At: https://www.weforum.org/agenda/2018/10/this-is-why-putting-a-price-on-the-value-of-nature-could-help-the-environment/

[2] Robert Costanza, Rudolf de Groot, Paul Sutton, Sander van der Ploeg, Sharolyn J. Anderson, Ida Kubiszewski, Stephen Farber, R. Kerry Turner. 2014. Changes in the global value of ecosystem services. Global Environmental Change 26: 152-158. https://doi.org/10.1016/j.gloenvcha.2014.04.002.

[3] Earth's sixth mass extinction event under way, scientists warn. At: https://www.theguardian.com/environment/2017/jul/10/earths-sixth-mass-extinction-event-already-underway-scientists-warn

[4] ”UN Report: Nature’s Dangerous Decline ‘Unprecedented’; Species Extinction Rates ‘Accelerating’” At: https://www.un.org/sustainabledevelopment/blog/2019/05/nature-decline-unprecedented-report/

[5] Raworth, Kate. 2017. Doughnut Economics: Seven Ways to Think Like a 21st-Century Economist. See: https://www.amazon.com/Doughnut-Economics-Seven-21st-Century-Economist/dp/1603586741

[6] UN. 2018. Leaving no one behind. At: https://sustainabledevelopment.un.org/content/documents/2754713_July_PM_2._Leaving_no_one_behind_Summary_from_UN_Committee_for_Development_Policy.pdf

[7] Global Biodiversity Outlook 5. Convention on Biological Diversity. At: https://www.cbd.int/gbo5

[8] The Climate Reality project. 2020. How Feedback Loops Are Making the Climate Crisis Worse. At: https://climaterealityproject.org/blog/how-feedback-loops-are-making-climate-crisis-worse

[9] Oriana Tannenbaum, O. and R. Nanavatty. February 6, 2020. The cost of climate inaction: putting a $ price on 4.5°C warming. Energy Post. At: https://energypost.eu/the-cost-of-climate-inaction-putting-a-price-on-4-5c-warming/

[9] Sanderson, B.M., O’Neill, B.C. Assessing the costs of historical inaction on climate change. Sci Rep 10, 9173 (2020). https://doi.org/10.1038/s41598-020-66275-4

[10] Rankin, J. 28 Nov 2019. 'Our house is on fire': EU parliament declares climate emergency. Guardian. At: https://www.theguardian.com/world/2019/nov/28/eu-parliament-declares-climate-emergency

[11] Ritchie, Hannah, and Roser, Max. 2020. Our World in Data. CO₂ and Greenhouse Gas Emissions. At: https://ourworldindata.org/co2-and-other-greenhouse-gas-emissions

[12] Fridays For Future. At: https://fridaysforfuture.org/

[13] The Sustainable Development Agenda. UN. At: https://www.un.org/sustainabledevelopment/development-agenda/

[14] Fountain, H. Sept. 14, 2020. The Arctic Is Shifting to a New Climate Because of Global Warming. The New York Times. At: https://www.nytimes.com/2020/09/14/climate/arctic-changing-climate.html

[15] Schreiber, M.November 9, 2018. The Arctic’s Indigenous peoples bear a disproportionate burden of the world’s response to climate change, leaders say. Arctic Today: At: https://www.arctictoday.com/arctics-indigenous-peoples-bear-disproportionate-burden-worlds-response-climate-change-leaders-say/

[16] McFarlane, P. & N. Schabus (Editors) 2017. Whose land is it Anyway? A Manual for Decolonization. See: https://inclusion.com/product/whose-land-is-it-anyway/

[17] Trahant, M. Oct 11, 2019. The Arctic's future is Indigenous. Indian Country Today. At: https://indiancountrytoday.com/news/the-arctic-s-future-is-indigenous-nxJ9GrLIAUWX7Hoi117aPg

[18] Kent, M. March 22, 2018. Canadian teen tells UN 'warrior up' to protect water: Autumn Peltier, 13-year-old from Manitoulin Island, tells leaders world must stop polluting water. CBC News. At: https://www.cbc.ca/news/canada/autumn-peltier-un-water-activist-united-nations-1.4584871

[19] J. Okalik Eegeesiak, chair of the Inuit Circumpolar Council, a speech titled “An Inuit Vision of the Arctic in 2045”. Quoted from Malina Dumas, August 2 2017: “Breaking the Ice for Indigenous Voices on the World Stage”. At: https://jsis.washington.edu/news/breaking-ice-indigenous-voices-world-stage/

Picture credits

Pictures have been copied from Creative Commons www. site: https://creativecommons.org/

Verse 1: Biodiversity

"Black Hole Image Makes History" by NASA Goddard Photo and Video is licensed under CC BY 2.0

"Coronal Mass Ejection Headed for Earth?" by NASA Goddard Photo and Video is licensed under CC BY 2.0

"Earth from Space with Stars" by DonkeyHotey is licensed under CC BY 2.0

"Sustainability poster - Fair trade" by kevin dooley is licensed under CC BY 2.0

"HOPE" by DieselDemon is licensed under CC BY 2.0

"Cracked wall" by árticotropical is licensed under CC BY 2.0

"Jeff Rowley Big Wave Surfer Finalist Position Big Wave World Tour BWWT Pico Alto Peru 2012" by Jeff Rowley Big Wave Surfer is licensed under CC BY 2.0

"Cloudbreak Superswell Jeff Rowley by Minnie Vuong Xvolution Media" by Jeff Rowley Big Wave Surfer is licensed under CC BY 2.0

"Tidal Wave at Thorpe Park" by Digislides is licensed under CC BY-SA 2.0

"point break, rip bodhi" by rollanb is licensed under CC BY-SA 2.0

"John Wayne / Gail Russell" by twm1340 is licensed under CC BY-SA 2.0

"'Mammuthe'." by Biblioteca Rector Machado y Nuñez is marked with CC PDM 1.0

"Maze Garden Fountain" by A Humble Perspective is licensed under CC BY-SA 2.0

"File:London November 23 2018 (19) Extinction Rebellion Protest Tower Hill.jpg" by DAVID HOLT is licensed under CC BY 2.0

"Green City" by alykat is licensed under CC BY 2.0

"Lack-of-stability planet" by heiwa4126 is licensed under CC BY 2.0

"After the extinctions ... at least our kids will always have the dominoes" by woodleywonderworks is licensed under CC BY 2.0

"File:Thomas Robert Malthus. Photograph after an engraving. Wellcome V0028742.jpg" is licensed under CC BY 4.0

"Mother Earth" by DigitumDei is licensed under CC BY 2.0

"#68 A Pair of Hands - Holding Hands" by RichardBH is licensed under CC BY 2.0

"child in time" by Arjan Grendelman is licensed under CC BY 2.0

"Earth Day ~ Mother Earth" by Cornelia Kopp is licensed under CC BY 2.0

Verse 2: Climate Change

"File:Permafrost thaw ponds in Hudson Bay Canada near Greenland.jpg" by Steve Jurvetson is licensed under CC BY 2.0

"NASA's Aqua Satellite Looks at Hurricane Lane in Infrared Light" by NASA Goddard Space Flight Center is licensed under CC BY 2.0

"Glaciers and Sea Level Rise" by NASA Goddard Photo and Video is licensed under CC BY 2.0

"Die, Stormtrooper, Die" by JD Hancock is licensed under CC BY 2.0

"Sea-based X-band radar @ Pearl Harbor" by rednuht is licensed under CC BY 2.0

"Hard Choices" by _Matt_T_ is licensed under CC BY 2.0

"New Hubble Observations of Supernova 1987A Trace Shock Wave" by NASA Goddard Photo and Video is licensed under CC BY 2.0

"Snow On The Windshield: Major Solar Particle Storm Smacks Earth" by NASA Goddard Photo and Video is licensed under CC BY 2.0

"Clock Work Man" by Sean MacEntee is licensed under CC BY 2.0

"Drip drop, water drops from an icicle" by Lorie Shaull is licensed under CC BY-SA 2.0

"January Man" by 0¢ is licensed under CC BY 2.0

"global warming" by the mad LOLscientist is licensed under CC BY 2.0

"Big Cloud" by Editor B is licensed under CC BY 2.0

"Bottled Poetry" by Lel4nd is licensed under CC BY 2.0

"BAD ROMANCE" by machechyp is licensed under CC BY 2.0

"Grannies for Future: all generations participate in the global climate protest Fridays for Future, with Hashtag #Climatestrike" by verchmarco is licensed under CC BY 2.0

"Greta Thunberg urges MEPs to show climate leadership" by European Parliament is licensed under CC BY 2.0

"Fridays for Future 25.01.2018 Berlin" by fridaysforfuture is licensed under CC BY 2.0

"viet globe" by Hanumann is licensed under CC BY 2.0

"Let's all co-exist" by Dai Lygad is licensed under CC BY 2.0

"World Peace" by Olivia Ortiz Asenita Fernandez is licensed under CC BY 2.0

"humanity. love. respect." by B.S. Wise is licensed under CC BY 2.0

"City Wire Zap" by The Wandering Angel is licensed under CC BY 2.0

"Industrial ruin, Ballston Spa NY" by P_R_F is licensed under CC BY 2.0

"Children demand 'ACT NOW' at United for climate global movement march in Cologne Germany" by verchmarco is licensed under CC BY 2.0

"Act Now on climate change" by Matt From London is licensed under CC BY 2.0

Verse 3: Arctic

"Arctic Destroyer Arrives in Port Angeles" by Backbone Campaign is licensed under CC BY 2.0

"Excavator - Open Pit Mining" by ReneS is licensed under CC BY 2.0

"Iceberg" by NOAA's National Ocean Service is licensed under CC BY 2.0

"Arctic Sea Ice Maximum and Minimum 2011 [Diptych]" by NASA Goddard Photo and Video is licensed under CC BY 2.0

"Tip Up Town Houghton Lake MI_20090124_22" by Corvair Owner is licensed under CC BY-SA 2.0

"Reindeer" by m.prinke is licensed under CC BY-SA 2.0

"Reindeer meat" by yourbartender is licensed under CC BY 2.0

"Parachutes open overhead" by Marion Doss is licensed under CC BY-SA 2.0

"NASA image acquired August 17, 2010, the Northwest Passage almost free of ice. Original from NASA. Digitally enhanced by rawpixel." by Free Public Domain Illustrations by rawpixel is licensed under CC BY 2.0

"Cultures and Land at Risk" by NASA Goddard Photo and Video is licensed under CC BY 2.0

"Miqmaq Warrior" by AK Rockefeller is licensed under CC BY 2.0

"Get your Assets out of the Tarsands" by Visible Hand is licensed under CC BY 2.0

"Three Inuit men (L to R: Lucas, Bobbie and Johnnie) posing for a photograph outside, Port Burwell, Nunavut / Trois Inuits (de gauche à droite : Lucas, Bobbie et Johnnie) prennent la pose dehors pour un photographe, Port Burwell (Nunavut)" by BiblioArchives / LibraryArchives is licensed under CC BY 2.0

"Inuit sculpture" by A.M. Kuchling is licensed under CC BY 2.0

"Aurora Swirl" by Emil L. is licensed under CC BY 2.0

"DSC02187 - Drum Dancer" by archer10 (Dennis) is licensed under CC BY-SA 2.0

"Arctic indigenous leaders at IMO" by imo.un is licensed under CC BY 2.0

"Reindeers and children" by ugraland is licensed under CC BY 2.0

"travelling the Inuit way" by Markus Trienke is licensed under CC BY-SA 2.0

"Inuit Children dancing" by P. León is licensed under CC BY 2.0

Viimeksi päivitetty: 19.6.2024