Tiivistetty väliaikakatsaus kuuden vuoden 6G-tutkimukseen

Kuusi vuotta 6G-tutkimusta Oulun yliopistossa alkaa olla takana. Miltä näyttää tulevaisuus?

Oulun yliopistossa on tehty 6G-tutkimusta jo kuusi vuotta eli käytännössä enemmän kuin missään muualla. Painotuore yhdeksäs 6G Waves -julkaisu esittelee alan tutkijoita, tapahtumia ja tietysti tulevaisuutta. Lehti käsittelee alan viimeisimpiä uutisia ja avaa tutkimuksen perusasioita keskittymällä erityisesti korkeiden radiotaajuuksien tutkimukseen sekä signaalikäsittelyyn ja laitekehittämiseen.

"Ensimmäisten visioiden 6G:stä ilmestymisestä on kulunut jonkin aikaa. Varhaiset tavoitteet olivat kunnianhimoisia, jopa terahertsitason viestinnästä puhuttiin. Tulevien datanopeusvaatimusten täyttäminen vaatii todennäköisesti kaistanleveyksiä, jotka ylittävät 5G:n taajuudet. Teknologioista, jotka tuntuivat aikoinaan olevan melkein kuin tieteiskirjallisuudesta, olemme monissa tapauksissa ottaneet harppauksen konkreettiseen kehitykseen. Kaupallisiin ratkaisuihin on kuitenkin vielä matkaa", kirjoittaa radiotekniikan professori Aarno Pärssinen lehden avaussanoissa.

Suomen Akatemian Oulun yliopistolle vuonna 2018 myöntämän 6G Flagship -tutkimuskokonaisuuden kokonaisbudjettiarvio kahdeksalle vuodelle on 251 miljoonaa euroa. 6G Waves on lehti, joka nostaa esille alan viimeisimmän tutkimuksen nykytilan ja esittelee kiinnostavimmat tutkimusaiheet sekä tietysti suuren määrän ihmisiä 6G Flagshipin takana. Aiemmilla lehdillä on ollut lähes 400 000 lukijaa ympäri maailman. Oulu on edelleen alan kärkipaikoilla ja täällä tehtävä työ kiinnostaa. 6G Flagshipin julkaiseman White Paper -tutkimussarjan latausmäärä on jo ylittänyt miljoonan, mikä on huomattavan suuri määrä.

6G Waves -lehden aiemmat numerot löydät täältä.

Viimeksi päivitetty: 12.12.2024