Tutkijoiden yö tarjosi tiedettä kaikille aisteille

Jo perinteeksi muodostunutta Tutkijoiden yötä vietettiin Oulun yliopistossa perjantaina 27. syyskuuta.

Linnanmaan kampuksella ja kasvitieteellisellä puutarhalla järjestetty Tutkijoiden yö houkutti paikalle kaikenikäisiä tieteestä kiinnostuneita. "On hienoa nähdä, kuinka tiede kiinnostaa laajasti eri-ikäisiä kävijöitä. Pikkulapsiperheille tapahtuma on jo tuttu, mutta tällä kertaa mukana oli aiempaa enemmän myös koululaisia ja vanhempaa väkeä. Yleisön aktiivisuus ja kiinnostus tutkijoiden työtä kohtaan oli silminnähtävää. Arviomme mukaan osallistujia oli kaikkiaan noin kolmetuhatta", tapahtuman projektipäällikkö, viestintäasiantuntija Meri Rova kertoo.

Koko Euroopan laajuinen Tutkijoiden yö on Oulun yliopiston vuoden suurin tiedetapahtuma, jonka järjestämiseen osallistuu iso joukko yliopistolaisia. Tänä vuonna tapahtuman toteutuksessa oli mukana ennätykselliset 200 tutkijaa ja kymmeniä opiskelijoita, mikä mahdollisti monipuolisen ja laaja-alaisen ohjelman.

Tapahtumassa tiede esittäytyi työpajoissa, laboratoriokierroksilla ja yleistajuisissa esityksissä. Kävijät pääsivät tutustumaan muun muassa tekoälyyn, kasvi- ja eläinmaailman ihmeisiin, kosmiseen säteilyyn ja uusimpiin innovaatioihin teräksen valmistuksessa. Yksi illan suosituimmista työpajoista oli erityispedagogiikan opiskelijoiden järjestämä aistihuone, jossa pystyi testaamaan aistien merkitystä arjessa ja oppimisessa. Myös kansainvälisten oppimisen ja koulutusteknologian opiskelijoiden pitämä virtuaalitodellisuutta ja animaatiovideoita käsittelevä työpaja keräsi illan aikana huikeat 600 osallistujaa.

Eri alojen tutkijoita oli tavattavissa Kysy tutkijalta -pisteessä, jossa yleisöllä oli tilaisuus keskustella ja kysellä tutkijan työstä ja erilaisista tutkimusaiheista, kuten mikromuoveista, ydinenergiasta ja suomalaisten ruokaperinnöstä. Yliopistonlehtori Aku Venholan tähtitieteen luento houkutteli paikalle erityisesti nuoria aikuisia ja hieman varttuneempaa väkeä.

Tutkijoiden yötä vietettiin perinteiseen tapaan myös Sodankylän geofysiikan observatoriossa erillisellä tiedeohjelmalla.

Viimeksi päivitetty: 1.10.2024