Unifi esittää huolensa iranilaisten opiskelijoiden ja yliopistohenkilöstön tilanteesta

Iranin poikkeuksellisen laajat mielenosoitukset ovat jatkuneet useita viikkoja. Protestit alkoivat levitä Iranissa syyskuun 16. päivä sen jälkeen, kun 22-vuotias opiskelija, iranilainen kurdinainen Mahsa Jina Amini kuoli tutkintavankeudessa Iranin ns. siveyspoliisin pidätettyä hänet.

Myös useissa Iranin yliopistoissa on järjestetty mielenosoituksia. Iranin turvallisuusjoukkojen ja poliisivoimien reaktio mielenosoituksiin on ollut väkivaltainen ja johtanut ihmishenkien menetyksiin sekä loukkaantumisiin.

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry tuomitsee kaiken väkivallan käytön. Unifi ilmaisee solidaarisuutensa iranilaisille opiskelijoille ja yliopistojen henkilöstölle ja osoittaa tukensa heidän rauhanomaisille pyrkimyksilleen elää vapaassa ja demokraattisessa maassa, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia ja perusvapauksia koskevia kansallisia ja kansainvälisiä sitoumuksiaan.

Unifi muistuttaa myös siitä, että Suomen yliopistot ovat kulttuurisesti moninaisia yhteisöjä, joiden jäseniä tulee kohdella tasa-arvoisesti kansallisuudesta riippumatta. Yliopistot ovat sitoutuneet edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kaikessa toiminnassaan.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Tanja Risikko, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry, p. 040 195 2037, tanja.risikko@unifi.fi

Viimeksi päivitetty: 25.11.2022