Vuoden 2024 parhaat yrittäjyyskasvattajat palkittiin – Pohjois-Pohjanmaan palkinnon sai Pauliina Kärki
Oulun kaupungin yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäopettajana toiminut Pauliina Kärki vastaanotti palkintonsa Lintulammen koululla 4.12.2024. Tällä hetkellä hän edistää rehtorin tehtävässä yrittäjyyskasvatuksen toteutumista laaja-alaisesti oppilaitoksessaan sekä rehtoriverkostoissa. Kärki on opettajuuden lisäksi toiminut vuosien ajan myös yrityselämän palveluksessa. Hän on myös osallistunut Pohjois-Pohjanmaan yrittäjyyskasvatuksen strategiatyöhön mm. ToTyk-hankkeen aikana.
”Rehtorin merkitys oppilaitoksen yrittäjämäisen kulttuurin ja yrittäjyyskasvatuksen mahdollistamisessa ja edistämisessä sekä siihen rohkaisemisessa on erityisen suuri. Oman vahvan yrittäjyyden tuntemuksensa sekä opettajuutensa kautta Pauliina pystyy rehtorina toimiessaan sitomaan nämä näkökulmat yhteen hyvin käytännönläheisellä, konkreettisella ja koulun arkeen luontevasti istuvalla tavalla”, sanoo YES Pohjois-Pohjanmaan aluepäällikkö Jouni Hintikka.
Yrittäjyystaitojen oppiminen osana koulun arkea
Lintulammen koulun pedagogiikassa painotetaan yrittäjyyskasvatusta. Koulun kaikki viidesluokkalaiset osallistuvat Yrityssankarit-ohjelmaan, jossa opitaan tekemällä yritystoiminnan kautta. Ohjelman aikana oppilaat syventyvät talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitoihin.
”Lintulammen koululla yrittäjyyskasvatus on tavallinen osa kouluarkea. Työelämästä ja yrittäjyydestä opitaan lapsen tasolla tulevaisuutta varten – samalla auttaen oppilaita tunnistamaan ja kehittämään omia vahvuuksiaan. Yrittäjyyskasvatus on näin tärkeä osa monialaista oppimista”, sanoo Pauliina Kärki MunOulun haastattelussa.
”Ilo, että tunnustus kohdistui tällä kertaa perusopetuksen pariin Pauliinaan. Pauliinan historia aiheen parissa on vertaansa vailla ja kouluarjessa hän tuo esimerkillisellä tavalla yrittäjyyskasvatusta esiin. Osana päivittäistä toimintaa, läpi vuosiluokkien. Aiheen parissa Pauliina on niin kehittäjä, käytännön jalkauttaja kuin esikuva muille”, sanoo yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäopettaja Ville Saviluoto Oulun kaupungin, sivistys- ja kulttuuripalveluista.
YES ry haluaa tunnustuksellaan tuoda näkyviin kunnissa tapahtuvaa yhteistyötä yrittäjyyskasvatuksen edistämiseksi.
”On ilahduttavaa huomata, miten monessa kunnassa on jo ymmärretty, että yrittäjyyskasvatus ei voi olla vain yksittäisten opettajien harteilla, vaan sitä toteutetaan ja kehitetään yhdessä kunnan eri toimijoiden kanssa. Yrittäjyyskasvatus ei ole enää koulun seinien sisäpuolella tapahtuvaa toimintaa, vaan parhaimmillaan tärkeä osa kuntien elinvoimatyötä”, sanoo YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.
Lehtosen mukaan Vuoden 2024 YES Agentit ovat kiitettävästi ja tavoitteellisesti edistäneet kuluneen vuoden aikana yrittäjyyskasvatusta omissa verkostoissaan.
"YES-verkosto aluetoimijoineen kiittää lämpimästi kaikkia vuoden YES Agentteja heidän tekemästään työstä. Kehittämällä yhdessä yrittäjämäisiä valmiuksia ja luomalla yhteistyötä koulutuksen ja työelämän välille rakennamme yhteiskuntaa, joka tuottaa osaamista, hyvinvointia ja elinvoimaa", Lehtonen sanoo.
Vuoden YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustuksen myöntää Valtakunnallinen YES ry yhdessä YES-verkoston kanssa. Tunnustuksen saajat julkistettiin 13.11.2024 YES-verkoston ja Varsinais-Suomen Yrittäjien järjestämässä Elinvoimaa yrittäjämäisellä osaamisella -seminaarissa Turussa.
Kuva: Ville Saviluoto