Yliopiston hallitus päätti käynnistää teknillisen tiedekunnan koulutusdekaanin haun

Oulun yliopiston hallitus on päättänyt kokouksessaan 29.8.2024 käynnistää teknillisen tiedekunnan koulutusdekaanin haun ja valtuutti rehtorin päättämään valintamenettelystä. Hallitus päätti, että kausi alkaa 1.1.2025 ja se on neljän vuoden mittainen. Paikka avataan, koska aikaisempi koulutusdekaani Antti Niemi valittiin 13.6. teknillisen tiedekunnan dekaaniksi.

Hallitus hyväksyi Oulun yliopiston sitoutumisen Horisontti Eurooppa -puiteohjelman rahoittaman REMHub-hankkeen konsortiosopimukseen ja sen sisältämiin vastuisiin. Oulun yliopiston rahoitusosuus hankkeessa on lähes 2,2 miljoonaa euroa. Hallitus valtuutti rehtorin allekirjoittamaan REMHub-hankkeen konsortiosopimuksen.

Lisäksi

  • Hallituksen huhtikuussa 2024 perustama talousvaliokunta raportoi työstään hallitukselle
  • Hallitus sai tiedoksi koulutusvararehtorin päätöksen, valintaperusteet ja OKM:n lisärahoituspäätöksen liittyen lääketieteen tutkinto-ohjelman lisäaloituspaikkoihin
  • Hallitus teki tilannekatsauksen ja keskusteli rehtorivalinnasta

Oulun yliopiston hallitus

Viimeksi päivitetty: 30.8.2024