Asentovinokalloisuus: ei-synostoottisen kalloasymmetrian vallitsevuus, mittaaminen ja ehkäisy imeväisikäisillä

Väitöstutkimuksessa todettiin vastasyntyneiden vanhemmille annettavan vauvan käsittely- ja hoitotapaohjeistuksen vähentävän asentovinokalloisuuden ilmaantuvuutta.

90-luvulla Suomeenkin rantautunut käytäntö vauvojen nukuttamisesta selällään on vähentänyt kätkytkuolemien määrää jopa alle puoleen aiemmasta, mutta käytäntö on myös johtanut takaraivon toispuoleisesta litistymisestä aiheutuvan asentovinokalloisuuden yleistymiseen; aiemman tutkimustiedon mukaan jopa lähes joka toisella imeväisellä on nähtävissä jonkinasteista vinokalloisuutta ensimmäisten elinkuukausien aikana. Vaikea-asteiseen vinokalloisuuteen on kosmeettisen haitan lisäksi yhdistetty suurentunut purentavirheiden riski myöhemmällä iällä. Asentovinokalloisuutta voidaan hoitaa fysioterapian keinoin, minkä lisäksi sitä hoidetaan maailmalla usein ns. kypäräortoosien avulla, mutta tietämys tilan luonnollisesta kulusta on kuitenkin ollut vähäistä.

Väitöstutkimuksessa tutkittiin varhaisen käsittelyohjeistuksen tehoa asentovinokalloisuuden ehkäisemisessä satunnaistetussa, kontrolloidussa asetelmassa. Käsittelyohjeiden pääkohtina olivat vauvan ajoittainen pitäminen valvotusti vatsallaan jo ensi päivistä lähtien, kantokopassa ja sitterissä vietetyn ajan minimointi ja sekä oikean että vasemman puolen huomiointi nukkuma-asennon, hoitotilanteiden ja leikin osalta. Tutkimuksessa myös kartoitettiin asentovinokalloisuuden yleisyyttä suomalaisilla imeväisillä, tilan luonnollista kulkua ensimmäisen ikävuoden aikana ja ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä. Vauvoja seurattiin digitaalisen 3D-pintakuvantamisen (stereofotogrammetria) avulla, jonka soveltuvuutta vinokalloisuuden mittaamiseen ja seurantaan myös selvitettiin.

Heti syntymän jälkeen nähtävä kallon epäsymmetria palautui poikkeuksetta ja asentovinokalloisuus kehittyi aina ensimmäisten elinkuukausien aikana. Kolmen kuukauden iässä vinokalloisuus oli ohjeistettujen ryhmässä lievempää ja sen vallitsevuus oli alle puolet siitä, mitä kontrolliryhmässä. Juuri kolmen kuukauden iässä asentovinokalloisuus oli yleisimmillään: käsittelyohjeita saamattomien ryhmässä joka kolmannella oli jonkinasteista vinokalloisuutta. Kolmannen ikäkuukauden jälkeen vinokalloisuuden pahenemista ei juuri nähty, mutta toisaalta 12 kuukauden ikään mennessä se parani spontaanisti kokonaan vain vajaalla kolmanneksella. 3D-kuvantamisen avulla mitattavat indeksit osoittautuivat sopivan vinokalloisuuden tutkimiseen erinomaisesti.

Tutkimustulosten valossa synnytysosastolta kotiutuville esimerkiksi paperimuotoisena rutiininomaisesti annettava käsittely- ja hoitotapaohjeistus voisi auttaa vähentämään vinokalloisuutta sekä siitä aiheutuvia hoitokuluja kustannustehokkaasti.