Diagnosoimattoman sepelvaltimotaudin tunnuspiirteet sydänperäisen äkkikuoleman yhteydessä. Ruumiinavauslöydökset ja genetiikka.
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
Luentosali 10, Oulun yliopistollinen sairaala
Väitöksen aihe
Diagnosoimattoman sepelvaltimotaudin tunnuspiirteet sydänperäisen äkkikuoleman yhteydessä. Ruumiinavauslöydökset ja genetiikka.
Väittelijä
Lääketieteen lisensiaatti Juha Vähätalo
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, Sisätautien tutkimusyksikkö, MRC Oulu
Oppiaine
Lääketiede
Vastaväittäjä
Professori Juha Sinisalo, Helsingin yliopistollinen sairaala ja Helsingin yliopisto
Kustos
Professori Juhani Junttila, Oulun yliopistollinen sairaala ja Oulun yliopisto
Sydänperäinen äkkikuolema sepelvaltimotaudin ensimmäisenä ilmentymänä ja merkitys nuorilla aikuisilla
Väitöstutkimuksessa havaittiin, että sepelvaltimotautiperäisen äkkikuoleman taustalta voi löytyä muun muassa aiemmin sairastettu hiljainen sydäninfarkti sekä harvinaisia geenimuutoksia. Pitkälle edenneen sepelvaltimotaudin todettiin olevan merkittävä sydänperäisen äkkikuoleman syy myös nuorilla aikuisilla.
Sepelvaltimotauti on sydänperäisen äkkikuoleman yleisin aiheuttaja etenkin iäkkäillä. Nykyään sen merkitys myös nuoremmilla on tiedostettu. Äkkikuolema on valitettavan usein sydänsairauden ensimmäinen ”oire”. Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli tutkia sepelvaltimotautiin liittyvien äkkikuolemien tunnuspiirteitä erityisesti nuoremmilla uhreilla sekä niillä, joilla ei ole aiemmin todettua sydänsairautta.
Tutkimus perustui Fingesture-aineistoon, joka koostuu kaikista oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa todetuista sydänperäisisen äkkikuoleman uhreista Pohjois-Suomen alueella vuosina 1998–2017.
Ruumiinavauksissa löydettiin sydänlihaksesta arpi suurella osalla äkkikuoleman uhreista, joilla ei ollut havaittu sepelvaltimotautia ennen menehtymistään, viitaten aiempaan hiljaiseen sydäninfarktiin. Osa hiljaisista infarkteista olisi mahdollisesti ollut tunnistettavissa ennen kuolemaa nauhoitetusta sydänfilmeistä. Osalla uhreista, joilla löydettiin ruumiinavauksessa vain lievä sepelvaltimotauti sekä sydämen liikakasvua, todettiin mahdollisesti sydänlihassairautta aiheuttava geenivirhe. Harvinaiset geenimuutokset voivat lisätä lievääkin sepelvaltimotautia sairastavan potilaan riskiä äkkikuolemalle.
Sepelvaltimotauti oli yleisin sydänperäisen äkkikuoleman aiheuttaja myös alle 50-vuotiailla, ja lähes kaikilla se oli jäänyt tunnistamatta ennen menehtymistä. Nuoresta iästä huolimatta pitkälle edennyt sydänsairaus oli yleinen löydös ruumiinavauksissa. Noin joka toisella uhreista oli vähintään yksi sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijä.
Tämän väitöstutkimuksen havainnot lisäävät ymmärrystä sepelvaltimoperäisistä äkkikuolemista erityisesti nuoremman väestön keskuudessa. Lisäksi tulokset tarjoavat uutta tietoa hiljaisten sydäninfarktien ja genetiikan roolista äkkikuoleman riskissä uhreilla, joilla ei ole aiemmin diagnosoitua sepelvaltimotautia. Sydänperäisen äkkikuoleman ennustamisesta tekee haaastavaa se, että merkittävällä osalla uhreista, ja etenkin nuorilla, äkkikuolema on sydänsairauden ensimmäinen ilmentymä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää arvioitaessa kenelle ennaltaehkäiseviä keinoja voitaisiin kohdentaa.
Sepelvaltimotauti on sydänperäisen äkkikuoleman yleisin aiheuttaja etenkin iäkkäillä. Nykyään sen merkitys myös nuoremmilla on tiedostettu. Äkkikuolema on valitettavan usein sydänsairauden ensimmäinen ”oire”. Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli tutkia sepelvaltimotautiin liittyvien äkkikuolemien tunnuspiirteitä erityisesti nuoremmilla uhreilla sekä niillä, joilla ei ole aiemmin todettua sydänsairautta.
Tutkimus perustui Fingesture-aineistoon, joka koostuu kaikista oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa todetuista sydänperäisisen äkkikuoleman uhreista Pohjois-Suomen alueella vuosina 1998–2017.
Ruumiinavauksissa löydettiin sydänlihaksesta arpi suurella osalla äkkikuoleman uhreista, joilla ei ollut havaittu sepelvaltimotautia ennen menehtymistään, viitaten aiempaan hiljaiseen sydäninfarktiin. Osa hiljaisista infarkteista olisi mahdollisesti ollut tunnistettavissa ennen kuolemaa nauhoitetusta sydänfilmeistä. Osalla uhreista, joilla löydettiin ruumiinavauksessa vain lievä sepelvaltimotauti sekä sydämen liikakasvua, todettiin mahdollisesti sydänlihassairautta aiheuttava geenivirhe. Harvinaiset geenimuutokset voivat lisätä lievääkin sepelvaltimotautia sairastavan potilaan riskiä äkkikuolemalle.
Sepelvaltimotauti oli yleisin sydänperäisen äkkikuoleman aiheuttaja myös alle 50-vuotiailla, ja lähes kaikilla se oli jäänyt tunnistamatta ennen menehtymistä. Nuoresta iästä huolimatta pitkälle edennyt sydänsairaus oli yleinen löydös ruumiinavauksissa. Noin joka toisella uhreista oli vähintään yksi sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijä.
Tämän väitöstutkimuksen havainnot lisäävät ymmärrystä sepelvaltimoperäisistä äkkikuolemista erityisesti nuoremman väestön keskuudessa. Lisäksi tulokset tarjoavat uutta tietoa hiljaisten sydäninfarktien ja genetiikan roolista äkkikuoleman riskissä uhreilla, joilla ei ole aiemmin diagnosoitua sepelvaltimotautia. Sydänperäisen äkkikuoleman ennustamisesta tekee haaastavaa se, että merkittävällä osalla uhreista, ja etenkin nuorilla, äkkikuolema on sydänsairauden ensimmäinen ilmentymä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää arvioitaessa kenelle ennaltaehkäiseviä keinoja voitaisiin kohdentaa.
Viimeksi päivitetty: 1.3.2023