Eurooppalaisen kesy- ja villihanhen evoluutio- ja luonnonsuojelugenetiikka

Väitöstutkimuksessa havaittiin Suomessa pesivien taigametsähanhien koostuvan yhdestä populaatiosta ja todettiin, että rajaamalla metsästysalue Kaakkois-Suomeen voidaan taantuva taigametsähanhi säästää liialliselta metsästykseltä. Lisäksi väitöstutkimuksessa tarkasteltiin venäläisten kesyhanhien evoluutiohistoriaa keskiajalta modernille ajalle arkeologisten näytteiden DNA-analyysin avulla.

Väitöskirjatyössä tutkittiin kahden ihmisen hyödyntämän hanhilajin perimää. Taigametsähanhi on metsästettävä mutta huolestuttavasti taantuva metsähanhen alalaji ja kesyhanhi puolestaan on ihmisen merihanhesta kesyttämä kotieläin. Tutkimuksessa hyödynnettiin maastosta löydetyistä sulista eristettyä DNA:ta, jonka perusteella voitiin tunnistaa eri metsähanhiyksilöt ja niiden sukulaisuussuhteet. Suomen taigametsähanhien havaittiin koostuvan yhdestä yhtenäisestä populaatiosta. Lisäksi noin 4 %:lla hanhista oli lyhytnokkahanhen perimää, mikä kertoo lajien välisestä risteytymisestä.

Geneettisten menetelmien avulla väitöstyössä pystyttiin tunnistamaan Kaakkois-Suomessa alue, jolla metsästysaikaan syksyisin esiintyy lähinnä yli 10 kertaa taigametsähanhea runsaampaa tundrametsähanhea. Tätä tutkimustietoa on jo hyödynnetty taigametsähanhen kannanhoidossa, ja taantuvaa taigametsähanhea on voitu suojella metsästysalueen maantieteellisellä rajauksella. Metsähanhen eri alalajit tunnistettiin geneettisin menetelmin, sillä ulkonäön perusteella tunnistaminen on haasteellista eikä alalajeja metsästyssaaliissa ole näin ollen perinteisesti eroteltu.

Kesyhanhi on yleinen ja laajalle levinnyt kotieläin, mutta sen kesytyshistoria on edelleen hämärän peitossa. Venäläisiltä arkeologisilta kaivauksilta (400–1800 -luvuilta jKr.) löydettyjen kesyhanhen luiden DNA-analyysi paljasti kolme geneettistä ryhmää: kesyhanhiryhmän, itäisistä kesyhanhista ja villeistä merihanhista koostuvan ryhmän sekä taigametsähanhiryhmän. Varmoja kesyhanhia aineistossa esiintyi sydänkeskiajalta (1000-luku) lähtien. Taigametsähanhiksi osoittautuneet luut olivat yllättävä löytö, mikä luultavasti selittyy sillä, että arkeologiset näytteet ovat usein sirpaleisia vaikeuttaen lajinmääritystä luun mittojen perusteella.