Eurooppalaisen kirjallisuuden mielikuva Karjalasta vuosina 1700-1812

Eurooppalaisen kirjallisuuden mielikuva Karjalasta vuosina 1700–1812 Väitöstyössä tutkittiin keskeisimmät eurooppalaisessa kirjallisuudessa vuosina 1700–1812 ilmestyneet relevantit kuvaukset Karjalasta ja karjalaisista. Selvitettiin kirjallisuuden karjalaisista syntyvän mielikuvan sisältöä ja kehitystä systemaattisesti 112 vuoden ajalta. Tutkittiin mielikuvan muuttumista tietynlaiseksi ja sitä, mitä tarkoituksia mielikuva on esitysaikanaan palvellut sekä tässä tapauksessa myös sitä, miksi Karjalan mielikuvan muuttuminen monelta osin vuosina 1700–1812 on ollut hyvin vähäistä.

Vuosien 1700–1812 aika kuuluu vähiten tutkittuihin aikajaksoihin Karjalan historiassa, etenkin Vanhan Suomen osalta, joskin viime vuosina tilanne on jonkin verran parempi tässä suhteessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on ollut mielikuvatutkimuksen avulla selvittää, millainen mielikuva Karjalasta ja karjalaisista on vuosien 1700–1812 eurooppalaisessa kirjallisuudessa esitetty ja onko kuvasta tutkimusajankohdan lopulle tultaessa muodostunut huomattavalta osin erilainen kuin mitä se oli ollut tutkimusajankohdan alussa.

Eurooppalainen kirjallisuus tarkoittaa tässä vuosien 1700–1812 tieto- ja kaunokirjallisuutta sekä runoutta, jossa on esitetty mielikuva Karjalasta ja karjalaisista kaikkialla Euroopassa ilmestyneessä kirjallisuudessa – venäläisestä italialaiseen, hollantilaiseen ja espanjalaiseen.

Keskeisin tutkimusongelma oli selvittää, miksi ja miten tutkimusajankohdan aatevirtaukset – ensisijaisesti valistus ja romantiikka – vaikuttivat Karjalasta ja karjalaisista esitettyyn mielikuvaan ja miten vaikuttivat geopolittisen aseman muutokset ja taloudelliset voimasuhteet. Mielikuva Karjalasta käsitti Vanhan Suomen, nykyisen Pohjois-Karjalaksi nimitetyn alueen, Venäjään kuuluneet Karjalan kannaksen, Raja-Karjalan, Aunuksen, Vienan , Tverin Karjalan sekä karjalaisen asutusalueen muinaisessa Kajaanin linnaläänissä.

Tutkimusajankohta aloitettiin vuodesta 1700, jolloin Pohjois-Euroopan voimatasapaino ratkaisevasti muuttui Ruotsin suurvalta-aseman siirryttyä Venäjälle suuren Pohjan sodan seurauksena. Tälloin Karjala aiempaa selvemmin muodostui itäisen ja läntisen kulttuurin raja-alueeksi ja valistuksen vaikutus alkoi näkyä kirjallisuuden mielikuvassa. Tutkimusajankohdan päätevuosi 1812 merkitsi käännettä Karjalan historiassa. Silloin Vanhan Suomen alue liitettiin muuhun Venäjän autonomisesti hallitsemaan Suomeen, joka oli liitetty Venäjään vuonna 1809. Suurvaltojen pelinappulaksi joutuneen Suomen ohella Karjalan aluekin joutui tähän asemaan. Toisaalta tällöin alkoi maailmanpoliittinen rauhoittuminen Napoleonin Venäjän retken ja valtapolitiikan epäonnistuttua.

Tutkimuksen metodina on ollut historiallis-kvalitatiivinen, lähdekritiikkiin perustuva metodi ja aineistolähtöinen tekstianalyysi sekä mielikuvatutkimuksen metodi. Systemaattisen tutkimusotteen saamiseksi käytettiin myös kvantitatiivista ja tilastollista tutkimusmenetelmää. Kvalitatiivista ja tilastollista tutkimusmenetelmää käytettiin selvitettäessä Karjalasta ja karjalaisista kirjoittaneiden lähdemiesten kotialuetta, kansallista ja kielellistä taustaa, heidän kuvaamiaan Karjala-alueita, kuvausten kirjallista luonnetta ja kuvauksissa käytettyjä kieliä. Tilastollisten menetelmien painoarvo suhteessa laadullisiin menetelmiin on ollut selvästi vähäisempi.

Lähteiden kriittinen esittely tuotti seuraavat päätulokset: Enemmistö Karjala-alueiden kuvaajista oli Vanhaa Suomea kuvanneita. Kirjallisen luonteen pääluokista suurin oli Venäjän tai pohjoisten alueiden historiallis-maantieteelliset yleisesitykset. Suomi oli kotialueena kirjoittajista useimmalla. Lähteiden kielellinen jakautuma osoitti saksankielen olleen käytetyin. Vuosisadan alun sotien geopoliittiset muutokset, kirjallisuuden tiedot karjalaisten kulttuuri- ja muista perinteistä muuttivat etenkin läntisten lähteiden mielikuvaa Karjalasta niin että monissa niistä menetettyäkin Karjalaa arvostettiin nyt enemmän. Tämä samoin kuin kirjallisuuden mielikuva Karjalan taloudellisesta jälkeenjääneisyydestä, köyhyydestä ja toisaalta alueen luonnon kauneudesta saivat syntymään sellaisen mielikuvan, joka 1800- ja 1900-lukujen vaihteen kulttuurikarelianismissa oli henkisenä päävirtauksena.