Haastavat DNA-näytteet ovat arvokkaita geneettisen tiedon lähteitä populaatioista ja yksilöistä

Väitöstyössä on selvitetty haastavien DNA-näytteiden soveltuvuutta geneettisen tiedon lähteinä. Yhteistä kaikille osatutkimuksille on se, että tutkimuksen kohteena olevien näytteiden DNA on huonosti säilynyttä, ja kontaminaatioriski on suuri. Kaikki tutkimuksen kohteena olevat näytteet ovat olleet vaihtelevissa ympäristöolosuhteissa pidempiä tai lyhyempiä aikoja. Tutkimuksissa sovellettiinkin huonolaatuisen DNA:n käyttöön kehitettyjä muinais-DNA:n tutkimusmenetelmiä. Kaikissa osatutkimuksissa onnistuttiin hankkimaan tietoa, jota ei olisi saatu tutkimalla tavanomaisempia biologisia näytteitä.

Ensimmäisessä osatutkimuksessa selvitettiin luonnosta kerättyjen saimaannorpan istukoiden soveltuvuutta yksilöntunnistukseen ja populaation seurantaan. Istukoista saatiin geneettistä tietoa poikasesta ja siten niitä voidaan käyttää populaation geneettisessä seurannassa. Tämä oli tärkeä havainto, sillä istukat jäävät pesinnän jälkeen rantaveteen, eikä niiden kerääminen häiritse norppia.

Toisessa osatutkimuksessa selvitettiin Suomen Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmissa puutteellisilla löytöpaikkatiedoilla olevien tiikerinäytteiden alkuperää. Kaikki tutkimuksen kohteena olevat näytteet onnistuttiin määrittämään alalajilleen, ja joukossa todettiin olevan mm. jo sukupuuttoon kuollut jaavantiikeri.

Kolmannessa osatutkimuksessa selvitettiin hanhen domestikaation historiaa venäläisiltä arkeologisilta kohteilta peräisin olevista luista. Suurin osa tutkituista näytteistä kuului geneettisiin linjoihin, jotka ovat tyypillisiä kesyhanhella, mutta näytteistä löytyi myös linjoja, joita ei kesyhanhella ole tavattu.

Neljännessä osatutkimuksessa selvitettiin, kuuluvatko kahdelta Suomen Lapin arkeologiselta asuinpaikalta löytyneet peuran luut villipeuralle tai kesyporolle. Luista saadun geneettisen tiedon mukaan luut kuuluivat todennäköisemmin villille metsäpeuralle kuin porolle.

Viimeisessä osatutkimuksessa selvitettiin, onko Tatarstanin metsäalueella 4000 vuotta sitten esiintynyt peurapopulaatio kuollut sukupuuttoon vai löytyykö tästä populaatiosta jatkumoa jossain nykyisessä populaatiossa. Tatarstanin historiallisten peurojen ja Venäjän puolisen Koillis-Euroopan taigavyöhykkeen villien metsäpeurojen välillä havaittiin geneettistä jatkumoa.