Huuli- ja suulakihalkioihin liittyviä näkökohtia Pohjois-Suomessa
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
Kontinkangas, Leena Palotie sali (101A), Aapistie 5A
Väitöksen aihe
Huuli- ja suulakihalkioihin liittyviä näkökohtia Pohjois-Suomessa
Väittelijä
Hammaslääketieteen lisensiaatti Riitta Lithovius
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, hammaslääketieteen laitos / suu- ja leukakirurgia
Oppiaine
Suu- ja leukakirurgia
Vastaväittäjä
Professori Timo Peltomäki, Tampereen yliopisto
Kustos
Professori George Sandor, Oulun yliopisto
Huuli- ja suulakihalkioihin liittyviä näkökohtia Pohjois-Suomessa
Suomessa syntyy vuosittain noin 130 halkiolasta. Huuli- ja suulakihalkiot ovat yleisimpiä synnynnäisiä päänalueen epämuodostumia. Halkio voi aiheuttaa syömis-, ulkonäkö-, korva-, puhe-, hampaisto- ja purentaongelmia. Sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat ovat myös mahdollisia.
Tämä retrospektiivinen tutkimus esittelee huuli- ja suulakihalkiopotilaisiin liittyviä näkökohtia Pohjois-Suomen alueella käsitellen halkioiden epidemiologiaa, puheenparannusleikkauksen tarvetta, suulaen sulkuleikkauksen jälkeisten jäännösaukkojen (fisteleiden) määrää sekä kuulotuloksia. Tutkimusmateriaali koostui 214 halkiopotilaasta, jotka olivat hoidossa Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1998–2011.
Tutkimuksessa suulakihalkion havaittiin olevan yleisin halkiotyyppi, huulisuulakihalkion ollessa toiseksi yleisin ja huulihalkioita ilmeni vähiten. Suulakihalkio todettiin useammin tytöillä ja huulisuulakihalkio oli puolestaan yleisempi pojilla. Huulisuulakihalkio oli useimmiten vasemmalla puolella.
Halkion korjausleikkauksen jälkeen puheenkehitystä seurataan. Suulakihalkiopotilailla puhe voi olla epäselvempää ja nenäsointisempaa kuin muilla ikätovereilla. Puheen parantamiseksi voidaan puheterapian lisäksi tarvita puheenparannusleikkausta. Tutkimusaineistossa puheenparannusleikkauksen tarvitsi 21 % suulakihalkiopotilaista. Leikkauksen tarve oli merkittävästi yleisempi tytöillä kuin pojilla. Huulisuulakihalkiopotilaat tarvitsivat puheenparannusleikkausta todennäköisemmin kuin potilaat, joilla oli pehmeän tai kovan suulaen halkio.
Suulaen ensileikkauksen jälkeisten suulaen fisteleiden kokonaisilmaantuvuus oli 9.6 %. Huulisuulakihalkiopotilaille todettiin kehittyvän todennäköisemmin suulaen sulkuleikkauksen jälkeinen fisteli kuin suulakihalkiopotilaille. Aineistosta tutkittiin myös vaikuttaako suulakihalkion vaikeusaste ja suulaen kirurginen sulkutekniikka välikorvan ilmastointiputkien laittotiheyteen tai halkiopotilaiden kuuloon. Edellä mainituilla tekijöillä ei todettu olevan merkittävää vaikutusta. Halkiopotilaiden kuulon todettiin paranevan iän myötä.
Tämä retrospektiivinen tutkimus esittelee huuli- ja suulakihalkiopotilaisiin liittyviä näkökohtia Pohjois-Suomen alueella käsitellen halkioiden epidemiologiaa, puheenparannusleikkauksen tarvetta, suulaen sulkuleikkauksen jälkeisten jäännösaukkojen (fisteleiden) määrää sekä kuulotuloksia. Tutkimusmateriaali koostui 214 halkiopotilaasta, jotka olivat hoidossa Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1998–2011.
Tutkimuksessa suulakihalkion havaittiin olevan yleisin halkiotyyppi, huulisuulakihalkion ollessa toiseksi yleisin ja huulihalkioita ilmeni vähiten. Suulakihalkio todettiin useammin tytöillä ja huulisuulakihalkio oli puolestaan yleisempi pojilla. Huulisuulakihalkio oli useimmiten vasemmalla puolella.
Halkion korjausleikkauksen jälkeen puheenkehitystä seurataan. Suulakihalkiopotilailla puhe voi olla epäselvempää ja nenäsointisempaa kuin muilla ikätovereilla. Puheen parantamiseksi voidaan puheterapian lisäksi tarvita puheenparannusleikkausta. Tutkimusaineistossa puheenparannusleikkauksen tarvitsi 21 % suulakihalkiopotilaista. Leikkauksen tarve oli merkittävästi yleisempi tytöillä kuin pojilla. Huulisuulakihalkiopotilaat tarvitsivat puheenparannusleikkausta todennäköisemmin kuin potilaat, joilla oli pehmeän tai kovan suulaen halkio.
Suulaen ensileikkauksen jälkeisten suulaen fisteleiden kokonaisilmaantuvuus oli 9.6 %. Huulisuulakihalkiopotilaille todettiin kehittyvän todennäköisemmin suulaen sulkuleikkauksen jälkeinen fisteli kuin suulakihalkiopotilaille. Aineistosta tutkittiin myös vaikuttaako suulakihalkion vaikeusaste ja suulaen kirurginen sulkutekniikka välikorvan ilmastointiputkien laittotiheyteen tai halkiopotilaiden kuuloon. Edellä mainituilla tekijöillä ei todettu olevan merkittävää vaikutusta. Halkiopotilaiden kuulon todettiin paranevan iän myötä.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024