Identiteetti ja alue: Tilallisten narratiivien, käytäntöjen ja perintöjen tarkastelua kansalaisjärjestöjen kanssa Englannissa ja Suomessa
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
Linnanmaa, luentosali GO101
Väitöksen aihe
Identiteetti ja alue: Tilallisten narratiivien, käytäntöjen ja perintöjen tarkastelua kansalaisjärjestöjen kanssa Englannissa ja Suomessa
Väittelijä
Filosofian maisteri Joni Vainikka
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Luonnontieteellinen tiedekunta, maantiede
Oppiaine
Maantiede
Vastaväittäjä
Professori David C. Harvey, University of Exeter, UK
Kustos
Professori Anssi Paasi, Oulun yliopisto
Alueet osana identiteettiä: Suhtautuminen maakunnallisuuteen moninaista
Työ tarjoaa läpileikkauksen alueiden merkitykseen Suomessa ja vertailuasetelman Lounais-Englannista. Vaikka jokaisen yksilön identiteetti on erilainen, paikallisesti ja universaalisti suuntautuneiden ryhmien aluesamaistumisissa on eroja. Myös alueiden historiallisilla jäljillä on merkitystä identiteeteille.
Jokaisella meistä on oma tarinansa kerrottavana. Kysymykset mistä tulemme, missä olemme asuneet, miten näemme juuremme ja miten tärkeäksi koemme kuulumisen tunteen, vaikuttavat kaikki identiteettiimme. Avainasemassa identiteetin ilmenemisessä ovat tavat, joilla perustelemme itsellemme identiteettitarinamme ja miten haluamme muiden ymmärtävän meidät. Identiteettiä rakennetaan usein tilojen ja alueiden avulla. Tämä identiteetin tilallisuus auttaa jäsentämään kertomuksiamme. Identiteettimme on kuin tarina tähän mennessä. Se kertyy aiemmista kokemuksistamme, muiden ihmisten kohtaamisista ja alueellisista symboleista tai instituutioista.
Olen tutkinut identiteetin tilallisuutta Suomessa neljässä eri maakunnassa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Tutkimukseeni osallistui kansalaisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten jäseniä. Jaottelussani universaalimmin toimivia ihmisiä edustivat ihmisoikeusjärjestö Amnestyn ja ympäristöjärjestö Maan Ystävien jäsenet. Yhteisöllisyyttä ja kulttuurihistoriaa tukevien Nuorisoseurojen ja Kotiseutuyhdistyksien jäsenet edustivat paikallisemmin toimivia ihmisiä.
Jaotteluani seuraten, toistin vertailevan tutkimusasetelman Lounais-Englannissa, Cornwallissa ja Devonissa. Aineistonkeruumenetelmänä käytin ryhmähaastatteluita. Analysoin 23 ryhmähaastattelusta erityisesti sitä, miten osallistujat jäsensivät identiteettiään muille sekä minkälaisia paikkakokemuksia, liikkuvuutta ja alueellisia historioita he korostivat. Yhdessä neljästä osajulkaisusta pohdin myös alueellisen identifioitumisen ja alueellisen yleisön merkitystä aluekehitystyölle Päijät-Hämeessä.
Väitän, että identifioitumisprosessia ohjaavat sekä yksilöiden elämänhistoria ja kyky heijastella aiempia kokemuksia että alueisiin liitettävät historialliset kerrostumat. Ihmiset myös sijoittavat itsensä usealle maantieteelliselle tasolle samaan aikaan. Paikkakuntaan tai alueeseen samaistuminen heijastuu esimerkiksi kansalliseen identifioitumiseen. Samalla tavalla kuin värien näkeminen on subjektiivista, myös kuulumisen tunne on aina yksi versio johonkin yhteisöön kuulumisesta. Siten yhteisön ominaisuuksia ei voida ottaa historiallisesti annettuina, vaan ne ovat aina paikallisia, ihmistenvälisiä neuvotteluja.
Alueellisuus voi olla merkittävä identifikaation kohde joillekin, mutta se miten alueen historiaan, symboleihin, instituutioihin ja puhetapoihin suhtaudutaan, on aina yksilöllisiä. Kertomuksissaan ihmiset oikeuttavat itsensä uusiin tiloihin tai alueisiin, näkevät velvollisuudekseen ylläpitää alueellisuutta tai profiloivat muita ihmisiä eri alueiden edustajiksi. Erityisesti universaalimmin toimivat osallistujat tunsivat joutuvansa selittämään alueellista identifikaatiotaan. Paikallisuutta korostaville oli alueellisuuden merkitys helpompi myöntää.
Tutkimukseni tavoitteena on herättää keskustelua alueellisuuden merkityksestä ja siitä miksi on tärkeä kuunnella kansalaisia ennen alueellisia muutoksia. Neljän erillisartikkelin ohella mittava yhteenveto-osa pohtii alueiden, identiteetin, tilallisuuden ja ajan merkityksiä ja suhteita. Tieteenfilosofisesti tutkimus sijoittuu kriittisen realismin ja post-strukturalismin välimaastoon. Asetelma ilmenee yhtäältä suomalaisen alueellisuuden historian erittelyssä, jossa erityisesti 1800-luvulta juontuviin käsityksiin historiallisuudesta suhtaudutaan kriittisesti. Toisaalta tutkimus kunnioittaa erilaisten ihmisten näkemyksiä, jotka yhdessä tuottavat käsityksiä jaetuista identiteeteistä ja alueellisuudesta.
Usein alueet, kuten maakunnat, ovat osa kansakuntien aluejakoja. Silti ihmiset saattavat liittää hyvinkin erilaisia ideoita ja tunteita alueisiin. Totean, että ihmiset ovat vapaita tulkitsemaan useampaa alueellista perintöä, ja että on tärkeä ymmärtää arkipäivän valintojen synnyttämää alueellisuutta. Historiallisten maakuntien sijaan olisi hedelmällistä herättää keskustelua miten historiallisuutta tai sen tahdistamista on perusteltu ylipäänsä. Erilaisilla tiloilla ja alueilla on historiansa, mutta nämä eivät saa estää tulevaisuutta olemasta avoin. Aluerakenteiden on vastattava yhteisöjen tämänhetkisiä tarpeita, mutta muutosten edessä on pohdittava myös miten jälkipolvet tulevat näkemään valintamme.
Jokaisella meistä on oma tarinansa kerrottavana. Kysymykset mistä tulemme, missä olemme asuneet, miten näemme juuremme ja miten tärkeäksi koemme kuulumisen tunteen, vaikuttavat kaikki identiteettiimme. Avainasemassa identiteetin ilmenemisessä ovat tavat, joilla perustelemme itsellemme identiteettitarinamme ja miten haluamme muiden ymmärtävän meidät. Identiteettiä rakennetaan usein tilojen ja alueiden avulla. Tämä identiteetin tilallisuus auttaa jäsentämään kertomuksiamme. Identiteettimme on kuin tarina tähän mennessä. Se kertyy aiemmista kokemuksistamme, muiden ihmisten kohtaamisista ja alueellisista symboleista tai instituutioista.
Olen tutkinut identiteetin tilallisuutta Suomessa neljässä eri maakunnassa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Tutkimukseeni osallistui kansalaisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten jäseniä. Jaottelussani universaalimmin toimivia ihmisiä edustivat ihmisoikeusjärjestö Amnestyn ja ympäristöjärjestö Maan Ystävien jäsenet. Yhteisöllisyyttä ja kulttuurihistoriaa tukevien Nuorisoseurojen ja Kotiseutuyhdistyksien jäsenet edustivat paikallisemmin toimivia ihmisiä.
Jaotteluani seuraten, toistin vertailevan tutkimusasetelman Lounais-Englannissa, Cornwallissa ja Devonissa. Aineistonkeruumenetelmänä käytin ryhmähaastatteluita. Analysoin 23 ryhmähaastattelusta erityisesti sitä, miten osallistujat jäsensivät identiteettiään muille sekä minkälaisia paikkakokemuksia, liikkuvuutta ja alueellisia historioita he korostivat. Yhdessä neljästä osajulkaisusta pohdin myös alueellisen identifioitumisen ja alueellisen yleisön merkitystä aluekehitystyölle Päijät-Hämeessä.
Väitän, että identifioitumisprosessia ohjaavat sekä yksilöiden elämänhistoria ja kyky heijastella aiempia kokemuksia että alueisiin liitettävät historialliset kerrostumat. Ihmiset myös sijoittavat itsensä usealle maantieteelliselle tasolle samaan aikaan. Paikkakuntaan tai alueeseen samaistuminen heijastuu esimerkiksi kansalliseen identifioitumiseen. Samalla tavalla kuin värien näkeminen on subjektiivista, myös kuulumisen tunne on aina yksi versio johonkin yhteisöön kuulumisesta. Siten yhteisön ominaisuuksia ei voida ottaa historiallisesti annettuina, vaan ne ovat aina paikallisia, ihmistenvälisiä neuvotteluja.
Alueellisuus voi olla merkittävä identifikaation kohde joillekin, mutta se miten alueen historiaan, symboleihin, instituutioihin ja puhetapoihin suhtaudutaan, on aina yksilöllisiä. Kertomuksissaan ihmiset oikeuttavat itsensä uusiin tiloihin tai alueisiin, näkevät velvollisuudekseen ylläpitää alueellisuutta tai profiloivat muita ihmisiä eri alueiden edustajiksi. Erityisesti universaalimmin toimivat osallistujat tunsivat joutuvansa selittämään alueellista identifikaatiotaan. Paikallisuutta korostaville oli alueellisuuden merkitys helpompi myöntää.
Tutkimukseni tavoitteena on herättää keskustelua alueellisuuden merkityksestä ja siitä miksi on tärkeä kuunnella kansalaisia ennen alueellisia muutoksia. Neljän erillisartikkelin ohella mittava yhteenveto-osa pohtii alueiden, identiteetin, tilallisuuden ja ajan merkityksiä ja suhteita. Tieteenfilosofisesti tutkimus sijoittuu kriittisen realismin ja post-strukturalismin välimaastoon. Asetelma ilmenee yhtäältä suomalaisen alueellisuuden historian erittelyssä, jossa erityisesti 1800-luvulta juontuviin käsityksiin historiallisuudesta suhtaudutaan kriittisesti. Toisaalta tutkimus kunnioittaa erilaisten ihmisten näkemyksiä, jotka yhdessä tuottavat käsityksiä jaetuista identiteeteistä ja alueellisuudesta.
Usein alueet, kuten maakunnat, ovat osa kansakuntien aluejakoja. Silti ihmiset saattavat liittää hyvinkin erilaisia ideoita ja tunteita alueisiin. Totean, että ihmiset ovat vapaita tulkitsemaan useampaa alueellista perintöä, ja että on tärkeä ymmärtää arkipäivän valintojen synnyttämää alueellisuutta. Historiallisten maakuntien sijaan olisi hedelmällistä herättää keskustelua miten historiallisuutta tai sen tahdistamista on perusteltu ylipäänsä. Erilaisilla tiloilla ja alueilla on historiansa, mutta nämä eivät saa estää tulevaisuutta olemasta avoin. Aluerakenteiden on vastattava yhteisöjen tämänhetkisiä tarpeita, mutta muutosten edessä on pohdittava myös miten jälkipolvet tulevat näkemään valintamme.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024