Ikuinen rauha: Vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauha suomalaisessa historiantutkimuksessa ja historiakulttuurissa 1800- ja 1900-luvuilla

Väitöstutkimuksessa tarkastellaan käsityksiä vuonna 1323 Ruotsin ja Novgorodin välillä solmitun ja kiistellyn Pähkinäsaaren rauhan luonteesta erityisesti 1800- ja 1900-lukujen suomalaisessa historiantutkimuksessa ja populaarimmassa kirjallisuudessa. Väitöstutkimus selvittää laajan tapaustutkimuksen avulla suomalaisten historioitsijoiden toimintatapoja sekä historian julkista käyttöä. Näitä seikkoja on Suomessa tutkittu harvoin, eikä Pähkinäsaaren rauhaankaan liittyviä käsityksiä ole aiemmin juuri tarkasteltu.

Väitöstutkimuksen tuloksissa korostuvat nationalismin vaikutukset Pähkinäsaaren rauhaa koskeviin tulkintoihin. 1800-luvun puolivälissä Suomen historian aikakausijaon kulmakiveksi noussut Pähkinäsaaren rauha on muun muassa tehty Suomen kansan syntyä koskevan myytin symboliksi. Rajatulkintojen avulla on puolestaan korostettu rauhaa edeltänyttä karjalaisten valtaa pohjoisessa Fennoskandiassa ja suomalaisten ansioita itärajan siirtämisessä itään ja pohjoiseen päin Pohjois-Suomessa ja Savossa rauhan jälkeen. Lisäksi käsityksillä Pähkinäsaaren rauhan symboloimasta Karjalan traagisesta jaosta on pyritty suomalaisen heimoaatteen puitteissa saamaan aikaan innostusta itäisen Karjalan liittämiseen Suomen yhteyteen.

Käsityksiä oman paikkakunnan sijainnista Pähkinäsaaren rauhan rajalla on voitu käyttää etenkin Savossa paikallisen identiteetin rakentamisessa. 1900-luvun lopulla on ollut myös yleinen käsitys rajasta nykyisen Itä- ja Länsi-Suomen jakajana. Sen yhteydessä ei kuitenkaan ole otettu huomioon esimerkiksi sitä, etteivät Länsi- ja Itä-Suomen jakolinjat noudata perinteistä näkemystä Pähkinäsaaren rauhan rajasta.

Väitöstutkimus kiinnittää laajalti huomiota siihen, että Pähkinäsaaren rauhaan liittyvää moniselitteistä keskiaikaista lähdeaineistoa on voitu tulkita hyvin monista teoreettisista näkökulmista. Usein tulkinnat ovat liittyneet 1800-luvulla syntyneeseen nationalismiin ja jatkuneet pitkään 1900-luvulle. Historioitsijat ovatkin olleet aktiivisia nationalististen näkemysten levittämisessä suomalaiseen historialliseen kirjallisuuteen, kuten oppikirjoihin. Suomalaisuutta on pitkään rakennettu nationalistisen historiankirjoituksen avulla.