Irtolöytöjen takaa. Tutkimus Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun myöhäisrautakautisesta asutuksesta

Väitöstutkimuksessa on selvitetty myöhäisrautakautisten (800–1300 jKr.) irtolöytöjen tutkimuksellista arvoa sekä pyritty selkeyttämään käsitystä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun asutuksesta ja kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta. Irtolöydöiksi kutsutaan esinelöytöjä, joille ei voida suoraan määrittää arkeologista kontekstia. Tämä johtuu siitä, ettei löytöjen yhteydestä havaita tulisijoja, hautoja tai muita ihmistoiminnasta kertovia ilmiöitä, joiden perusteella kohde voitaisiin tunnistaa tarkemmin.

Pohjois-Suomen rautakauden osalta irtolöydöt muodostavat huomattavimman yksittäisen aineistokokonaisuuden, mutta toistaiseksi niihin kohdistunut tutkimuksellinen mielenkiinto on ollut verrattain vähäistä. Tämä puolestaan on suoraan vaikuttanut siihen, millainen kuva pohjoisen Suomen rautakautisesta väestöstä on muodostunut.

Tutkimuksessa irtolöytöaineistoa lähestyttiin sekä arkeologisten kaivaustutkimusten että laaja-alaisten menetelmien kautta. Kaivaustutkimukset käsittivät viiden rautakauden lopulle ajoittuvan irtolöydön tarkastelun Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Laaja-alaiset menetelmät puolestaan pitivät sisällään esinetutkimuksen, tilastolliset menetelmät sekä aineiston tarkastelun suhteessa maisemaan.

Kenttätutkimuksissa irtolöytöjen todettiin useassa tapauksessa liittyvän hauta- tai asuinpaikkoihin. Erityisesti asuinpaikka-aineiston täydentymistä voidaan pitää merkittävänä, sillä rautakauden lopulle ajoittuvia asuinpaikkoja on tähän mennessä tutkittu hyvin vähän. Esimerkiksi Iin Illinsaaressa tutkittu Pirttitörmän asuinpaikka on tarjonnut hyvän näkymän rautakautisten ihmisten jokapäiväiseen elämään.

Asuinpaikkojen lisäksi myös uusien hautojen löytymistä voidaan pitää huomattavana, sillä yleensä hauta-aineistoa pidetään kaikista selkeimpänä asutuksen osoittajana. Laajemmassa mielessä irtolöytöaineiston havaittiin painottuvan tärkeiden vesireittien varsille sekä muihin liikenteen solmukohtiin. Ilmiö voidaan liittää eri ryhmien väliseen vuorovaikutukseen, sillä alueita voidaan pitää kohtaamispaikkoina, joissa on esimerkiksi käyty kauppaa. Kauppayhteyksistä todistavat myös esineet. Valtaosa esinelöydöistä on valmistettu Lounais-Suomessa, Karjalassa ja muilla lähialueilla, mutta aineistoon sisältyy myös esimerkiksi Lähi-idästä peräisin olevaa materiaalia.

Tutkimuksen aikana tehtyjen havaintojen perusteella Pohjois-Suomen rautakautiset yhteisöt voidaan hahmottaa paitsi paikallisina toimijoina, myös osana laajempaa vuorovaikutusverkostoa. Monissa aikaisemmissa tulkinnoissa nämä yhteisöt on usein nähty varsin alisteisessa asemassa olevina ja marginaalisina. Väitöstutkimuksen valossa tämä näkemys voidaan kuitenkin kyseenalaistaa, mikä puolestaan avaa ovia uusille näkökulmille ja jatkotutkimukselle.