Kasvattamassa nuoria aikuisia ihmisoikeustekojen tekemisessä. Opiskelijoina siviilipalvelusvelvolliset
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
L6, Linnanmaa
Väitöksen aihe
Kasvattamassa nuoria aikuisia ihmisoikeustekojen tekemisessä. Opiskelijoina siviilipalvelusvelvolliset
Väittelijä
Yhteiskuntatieteiden maisteri (kansainvälinen politiikka) Vihtori Kylänpää
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Kasvatustieteiden tiedekunta, Kasvatuksen arvot, aatteet ja yhteiskunnalliset kontekstit
Oppiaine
Kasvatustiede
Vastaväittäjä
Professori Audrey Osler, Kaakkois-Norjan yliopisto / Leedsin yliopisto
Kustos
Professori Elina Lehtomäki, Oulun yliopisto
Väitöstutkimus nostaa esiin tarpeen käsitellä ihmisoikeuksia opiskelijoiden kokemusten kautta
Laadukas ihmisoikeuskasvatus voi tukea opiskelijoiden mahdollisuuksia tehdä ihmisoikeustekoja. Vähemmän kuitenkin tiedetään siitä, miten opiskelijoiden henkilökohtaiset taustat, heidän erilaiset tapansa ymmärtää ihmisoikeuksia sekä heidän halukkuutensa tehdä ihmisoikeustekoja ovat yhteydessä keskenään. Väitöstutkimus tarjoaa opettajille tapoja ymmärtää nuorten valintatilanteita ja suosittelee laadukkaan ihmisoikeuskasvatuksen toteuttamista kaikilla kouluasteilla.
Nuoret aikuiset suorittivat siviilipalveluksen koulutusjaksoa vuosina 2017–2018. He osallistuivat yhteen kuudesta tutkijan suunnittelemasta ja toteuttamasta 20 oppitunnin (45 min) mittaisesta ihmisoikeuskurssista. Opiskelijoiden näkemyksiä ihmisoikeustekojen tekemisestä kartoitettiin kunkin kurssin jälkeen yksilöhaastattelujen ja tutkimuslomakkeen avulla. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista oli noin 20-vuotiaita ja melkein kaikki olivat suorittaneet vähintään toisen asteen tutkinnon.
Opiskelijoiden kertomuksissa painottui käsitys, että he eivät aiemmin olleet saaneet riittävästi tietoa ihmisoikeusasioista. Osa kertoi kiinnostuksestaan tehdä ihmisoikeustekoja, mutta samalla he esittivät huolia erilaisista henkilökohtaisista ja materiaalisista esteistä, kuten käytettävissä oleva aika ja raha. Tutkimusjoukossa oli myös nuoria, joiden kertomuksissa käytännön esteet eivät korostuneet, jolloin ihmisoikeuskasvatus voisi keskittyä vaikuttamistaitojen opettamiseen.
Haastattelu- ja lomakeaineistoja yhdistelevällä analyysillä tutkimusjoukosta erottuivat myös opiskelijat, jotka olivat käyneet ammattikoulun ja harrastivat vähemmän kyselylomakkeeseen valikoituja korkeakulttuurista harrastuksia, kuten kaunokirjallisuuden lukemista sekä museoissa- ja teatterissakäyntiä. Tähän ryhmään kuuluvat nuoret aikuiset olivat muita opiskelijoita tilastollisesti vähemmän halukkaita tekemään ihmisoikeustekoja sekä ennen käytyä kurssia että sen jälkeen.
Tuloksen perusteella tutkija kysyy, vieraannuttaako nykyinen suomalaisissa kouluissa annettava ihmisoikeuskasvatus juuri niitä nuoria, jotka valitsevat ammattikoulun, ihmisoikeuksista ja ihmisoikeustekojen tekemisestä?
Tutkijan mukaan ihmisoikeuksia edistävien tekojen tekemistä voidaan tukea parantamalla ihmisoikeuskasvatuksen määrää ja laatua kaikilla kouluasteilla opetussuunnitelmien ihanteiden mukaiseksi. Tutkimus myös tarjoaa opettajille ajattelumalleja eriyttää opetusta sopivammiksi eri lähtökohdista tuleville opiskelijoille. Tutkija suosittelee, että opettajat pyrkisivät sisällyttämään opetukseensa sellaisia ihmisoikeusaiheita, jotka ovat lähellä nuorten aikuisten omaa kokemusmaailmaa.
Nuoret aikuiset suorittivat siviilipalveluksen koulutusjaksoa vuosina 2017–2018. He osallistuivat yhteen kuudesta tutkijan suunnittelemasta ja toteuttamasta 20 oppitunnin (45 min) mittaisesta ihmisoikeuskurssista. Opiskelijoiden näkemyksiä ihmisoikeustekojen tekemisestä kartoitettiin kunkin kurssin jälkeen yksilöhaastattelujen ja tutkimuslomakkeen avulla. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista oli noin 20-vuotiaita ja melkein kaikki olivat suorittaneet vähintään toisen asteen tutkinnon.
Opiskelijoiden kertomuksissa painottui käsitys, että he eivät aiemmin olleet saaneet riittävästi tietoa ihmisoikeusasioista. Osa kertoi kiinnostuksestaan tehdä ihmisoikeustekoja, mutta samalla he esittivät huolia erilaisista henkilökohtaisista ja materiaalisista esteistä, kuten käytettävissä oleva aika ja raha. Tutkimusjoukossa oli myös nuoria, joiden kertomuksissa käytännön esteet eivät korostuneet, jolloin ihmisoikeuskasvatus voisi keskittyä vaikuttamistaitojen opettamiseen.
Haastattelu- ja lomakeaineistoja yhdistelevällä analyysillä tutkimusjoukosta erottuivat myös opiskelijat, jotka olivat käyneet ammattikoulun ja harrastivat vähemmän kyselylomakkeeseen valikoituja korkeakulttuurista harrastuksia, kuten kaunokirjallisuuden lukemista sekä museoissa- ja teatterissakäyntiä. Tähän ryhmään kuuluvat nuoret aikuiset olivat muita opiskelijoita tilastollisesti vähemmän halukkaita tekemään ihmisoikeustekoja sekä ennen käytyä kurssia että sen jälkeen.
Tuloksen perusteella tutkija kysyy, vieraannuttaako nykyinen suomalaisissa kouluissa annettava ihmisoikeuskasvatus juuri niitä nuoria, jotka valitsevat ammattikoulun, ihmisoikeuksista ja ihmisoikeustekojen tekemisestä?
Tutkijan mukaan ihmisoikeuksia edistävien tekojen tekemistä voidaan tukea parantamalla ihmisoikeuskasvatuksen määrää ja laatua kaikilla kouluasteilla opetussuunnitelmien ihanteiden mukaiseksi. Tutkimus myös tarjoaa opettajille ajattelumalleja eriyttää opetusta sopivammiksi eri lähtökohdista tuleville opiskelijoille. Tutkija suosittelee, että opettajat pyrkisivät sisällyttämään opetukseensa sellaisia ihmisoikeusaiheita, jotka ovat lähellä nuorten aikuisten omaa kokemusmaailmaa.
Viimeksi päivitetty: 1.3.2023