Kerro se niin kuin se todella oli. Historiografisen tiedon muodosta, olettamuksista ja perusteluista

Tämä opinnäytetyö käsittelee historiografista tietoa, sen muotoa, oletuksia ja perusteluja. Historiografialla tarkoitetaan historian oppialaa mukaan lukien historiantutkimus ja -kirjoitus. Opinnäytetyön selkärangan muodostavissa artikkeleissa väitän, että historiografinen tieto on usein kausaalisten kertomusten muotoista ja että jälkikäteistarkastelu on episteemisesti hyödyllistä luotaessa narratiiveja.

Ehdotan artikkeleissa, että historiografinen tieto on olemukseltaan informaatioepistemologian ja koherentistisen episteemisen oikeuttamisen kaltaista. Historiografisten tietovaatimusten perusteluprosessi on myös intersubjektiivinen prosessi, jossa erilaiset opilliset käytännöt ovat olennaisesti mukana.

Tämän opinnäytetyön laajennetulla johdannolla on kolme artikkeleista kumpuavaa tavoitetta: 1) selvittää tieteellisen historiografian filosofian luonnetta ja piirteitä; 2) argumentoida tieteenalan empiirisen käänteen puolesta ja 3) tutkia historiografian suhdetta muihin tapoihin lähestyä menneisyyttä ja sitä kautta tarkastella historianfilosofian ja historiateorian suhdetta.

Puolustan laajasti ottaen naturalistista käsitystä historiografiasta. Tavoitteenani on (rankelaisen) tieteellisen historiografian käytäntöjen ja rajojen filosofinen eksplikaatio ja rekonstruointi. Kyseisten käytäntöjen rajojen määrittäminen on kuitenkin pohjimmiltaan empiirinen kysymys, joten se vaatii ”empiiristä käännettä” historianfilosofiassa. Hahmoteltuani tieteellisen historiografian perusluonteen siirryn pohtimaan, mikä rooli sillä tulisi olla laajemmin niin yhteiskunnan tasolla kuin yksilön elämässäkin.

Kolmannen luvun tavoitteena on kuvata ja rajata tieteellisen historiografian ja politiikan keskinäistä suhdetta sekä puolustaa historiografian opillista olemusta alan politisointia vastaan. Tarkastelen historioitsijoiden yhteisymmärrystä koskien politiikkaa ja sen vaikutusta historian oppialaan. Osoitan, että politiikalla voi olla positiivisiakin vaikutuksia historiografiaan. Historiografisen metodin perusluonne ja oikeutus ovat kuitenkin epäpoliittisia. Tiedon tuottaminen historiografisia menetelmiä käyttäen on perusteltua riippumatta siitä millaisia poliittisia vakaumuksia tiedon tuottajalla itsellään on. Luku päättyy pohdintaan historiografisen järkeilyn (poliittisista) rajoista