Kertova kieli tyypillisesti kehittyneillä lapsilla sekä lapsilla, joilla on kielellinen erityisvaikeus tai autismikirjon häiriö

Väitöstyössä tutkittiin tyypillisesti kehittyvien lasten ja lasten, joilla on kielellinen erityisvaikeus tai autismikirjon häiriö, kertovan puheen taitoja. Tutkimusmateriaalina käytettiin tekstitöntä kuvasarjaa, josta lasta pyydettiin kertomaan tarina. Tutkimus osoitti, että lasten kyky kertoa kuvasarjasta kehittyy 4–8 ikävuosien välillä, ja aktiivisinta kehitys näyttää olevan 4–5-vuoden iässä. Vanhemmat lapset tuottivat kertomuksia, jotka olivat sanamäärältään pidempiä sekä lauserakenteiltaan monimutkaisempia ja jotka sisälsivät tarkempia viittaussuhteita tarinan henkilöihin. Kokonaisuudessaan vanhempien lasten tuottamien tarinoiden merkityssisältö oli nuorempia lapsia kattavampi.

Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että lapset, joilla on diagnosoitu kielellinen erityisvaikeus, kokevat monenlaisia haasteita kuvasarjakerronnassa. Heidän kertomuksensa olivat tyypillisesti kehittyviin lapsiin verrattuna lyhyempiä, lauserakenteiltaan yksinkertaisempia ja sisälsivät vähemmän merkityssisältöä. Lapset, joilla on kielellinen erityisvaikeus, käyttivät vähemmän mielentiloihin liittyvää sanastoa, jolla viitataan henkilöiden ajatuksiin, tunteihin ja aikomuksiin, kuin verrokkilapset. Kielihäiriöisten lasten käyttämät viittaussuhteet tarinan henkilöihin olivat myös epätarkempia kuin tyypillisesti kehittyvillä lapsilla. Kertomuksen ymmärtäminen osoittautui niin ikään haastavaksi.

Tutkimuksessa todettiin myös autismikirjon lasten kerrontataitojen olevan osaltaan heikompia kuin tyypillisesti kehittyvien lasten. Lapset, joilla on autismikirjon häiriö, tuottivat kielellisesti monilta osin vastaavia kertomuksia kuin tyypillisesti kehittyvät lapset. Haasteet näkyivät sen sijaan kerronnan pragmaattisella puolella, sillä heidän kertomustensa tapahtumasisältö oli niukempi kuin verrokkilapsilla, kertomukset sisälsivät irrelevanttia tietoa ja kertomuksen ymmärtäminen oli haastavaa.

Suomalaislasten kerronnan taitoja ei ole aiemmin näin kattavasti tutkittu. Kerronnan ja itseilmaisun vaikeudet voivat aiheuttaa laaja-alaisia oppimisvaikeuksia sekä syrjäytymisvaaraa. Näin ollen kerronnan ydinongelmien tunnistaminen ja kuntoutuksen aloittaminen mahdollisimman varhain on ensiarvoisen tärkeää. Tyypillisten kehityslinjojen tunnistaminen on oleellista, koska vain siten voidaan tehdä päätelmiä myös siitä, mikä kertovan puheen kehityksessä on viivästynyttä tai mahdollisesti jopa poikkeavaa.

Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa suomenkielistä kerrontatestiä puheterapeuttien käyttöön. Lisäksi tutkimus osoitti, että kerronnan vaikeudet kuuluvat sekä kielelliseen erityisvaikeuteen että autismikirjoon. Kielellisessä erityisvaikeudessa haasteet ovat laaja-alaisemmat, kun taas autismikirjossa kerronnan vaikeus näkyy lähinnä pragmaattisella puolella. Nämä piirteet tulisi huomioida lasten tehokasta puheterapeuttista kuntoutusta suunniteltaessa.