Keuhkofibroosien äkilliset pahenemisvaiheet: kliiniset piirteet, ennuste ja tulehdussolujen yhteydet taudinkulkuun.

Keuhkofibroosit ovat ryhmä sairauksia, joissa keuhkokudokseen muodostuu poikkeavalla tavalla arpikudosta. Yleisin keuhkofibroosityyppi on idiopaattinen keuhkofibroosi (IPF), jonka aiheuttaja on edelleen tuntematon. IPF:ssä kehittyy arpeutumisen seurauksena parantumaton keuhkojen toimintahäiriö. Myös muissa keuhkofibroosityypeissä kuin IPF:ssä esiintyy etenevää, parantumatonta tautimuotoa. Keuhkofibroosi onkin yleisin syy keuhkonsiirrolle Suomessa ja maailmalla.

Etenevää keuhkofibroosia sairastavista noin 10−30 % saa äkillisen pahenemisvaiheen, jossa keuhkoissa todetaan laajat uudet muutokset kroonisten arpimuutosten rinnalla. Tilaan liittyy nopeasti vaikeutuva hengitysvajaus ja korkea kuolleisuus. Pahenemisvaiheita voi esiintyä missä vaiheessa sairautta tahansa, mikä tekee keuhkofibroosien ennusteen arvioinnista haastavaa. Pahenemisvaiheen syy on tuntematon, mutta joitakin altistavia tekijöitä, kuten alahengitystieinfektiot ja keuhkoihin kohdistuvat lääketieteelliset toimenpiteet, on tunnistettu. Tutkimuksessamme paljastui, että IPF:n äkillisiin pahenemisvaiheisiin liittyi selkeästi huonompi elinajan ennuste kuin muihin keuhkofibrooseihin. Lisäksi totesimme useiden tulehdussolutyyppien olevan yhteydessä äkillisiin pahenemisvaiheisiin ja keuhkofibroosin taudinkulkuun.

Etsimme takautuvasti keuhkofibroosia sairastavien henkilöiden äkillisesti vaikeutuneista hengitystieoireista johtuneet päivystysluonteiset sairaalahoitojaksot. Sisäänottokriteerit täytti 237 henkilöä, joita oli hoidettu Oulun yliopistollisessa sairaalassa tai Oulaskankaan aluesairaalassa vuosina 2008−2017. Tutkittavista 58 %:lla oli IPF ja lopuilla jokin muu keuhkofibroosi, joista yleisimpiä olivat nivelreumaan liittyvä keuhkofibroosi (11 %) ja asbestoosi (10 %). Lisäksi tutkimme 47 IPF-potilaan keuhkokudosnäytteistä syöttösolut, joiden tiedetään osallistuvan keuhkoissa tulehdus- ja arpimuutosten kehittymiseen.

Äkillinen pahenemisvaihe oli yleisin yksittäinen hoitojakson syy, ja se todettiin 128:lla keuhkofibroosia sairastavista. Muita tavallisia sairaalahoidon syitä olivat hengitystieoireiden vaikeutuminen ilman äkilliseen pahenemisvaiheeseen sopivia löydöksiä ja alahengitystieinfektiot.

Tutkimuksessamme kerättiin tiedot aineistomme potilaiden keuhkohuuhtelunäytteiden (BAL) tulehdussolujakaumasta. BAL-huuhteen basofiilit olivat yhteydessä lisääntyneeseen äkillisen pahenemisvaiheen riskiin ja kuolleisuuteen. Pahenemisvaiheen yhteydessä tutkitut BAL-huuhteen lymfosyytit liittyivät parempaan ennusteeseen, kun taas neutrofiilit olivat yhteydessä lisääntyneeseen kuoleman riskiin. Lisäksi totesimme, että keuhkokudosnäytteiden syöttösolujen määrä oli alentunut IPF:n äkillisessä pahenemisvaiheessa verrattuna sairauden rauhallisessa vaiheessa otettuihin keuhkokudosnäytteisiin.

Tutkimus toi merkittävää uutta tietoa Pohjois-Pohjanmaan keuhkofibroosipotilaiden määrästä, fibroosityyppien jakaumasta, ennusteesta ja äkillisistä pahenemisvaiheista. Tutkimustulokset toivat esille myös uusia näkökulmia tulehdussolujen merkityksestä taudin kululle. Tuloksia pystytään jatkossa hyödyntämään keuhkofibroosiin sairastuneiden henkilöiden hoidon suunnittelussa. Tutkimustuloksillamme voi olla erityisesti merkitystä nyt, kun keuhkofibroosilääkkeiden käyttöaiheet ovat laajenemassa IPF:stä myös muihin keuhkofibrooseihin.