Laskimoepämuodostumia aiheuttavat TIE2-reseptorin mutaatiot
johtavat molekyyli- ja solutason muutoksiin verisuonten endoteelisoluissa

Väitöstutkimuksessa selvitettiin laskimoepämuodostumien taustalla olevia geeni-, molekyyli- ja solutason muutoksia tutkimalla verisuonten uudismuodostukseen osallistuvan TIE2-reseptorin erilaisten mutaatioiden vaikutuksia viljellyissä soluissa. 23 mutaation kartoitus paljasti, että eri virheet samassa reseptorissa voivat johtaa sekä mutaatioille yhteisiin että mutaatiokohtaisiin muutoksiin soluissa.

TIE2-reseptori ilmenee verisuonten sisäpintaa verhoavien endoteelisolujen solukalvolla. Se säätelee verisuonten kehitystä ja muokkausta. Reseptori on välttämätön sekä alkionkehityksen aikana että myöhemmässä elämässä, esimerkiksi haavan paranemisen tai kuukautiskierron yhteydessä. Geneettisissä tutkimuksissa TIE2-reseptorin on huomattu mutatoituneen sekä suvussa periytyvissä että satunnaisissa laskimoepämuodostumissa. Yhteensä yli puolessa analysoiduista epämuodostumista TIE2 on viallinen. Laskimoepämuodostumat ovat paikallisia verisuoniston kehityksen häiriöitä, joita ilmenee noin yhdellä 10 000 ihmisestä. Sijainnistaan ja koostaan riippuen ne aiheuttavat merkittävää haittaa ja voivat olla jopa hengenvaarallisia. Epämuodostumille ei ole nykyään olemassa pysyvän avun antavaa hoitomuotoa.

Tyypillisesti laskimoepämuodostumissa ilmenevät TIE2-reseptorin mutaatiot lisäävät vaihtelevissa määrin TIE2:n aktiivisuutta, mikä puolestaan nostaa reseptorista alkavien viestinvälitysreittien aktiivisuutta. Tutkimuksen tulokset osoittavat tämän johtavan endoteelisolujen elinkyvyn nousuun, verisuonen seinämän sileitä lihassoluja säätelevän PDGFB-kasvutekijän ilmenemisen vähenemiseen ja muutoksiin solujen ulkopuolelleen erittämässä soluväliaineessa. Näistä viimeinen aiheuttaa edelleen muutoksia endoteelisolujen muodossa ja järjestäytymisessä.

Useimmat tutkitut mutaatiot muuttavat lisäksi TIE2-reseptorien solunsisäistä sijoittumista eri tavoin. Virheellinen sijoittuminen vaikeuttaa solunulkoisten viestien välittymistä reseptoreille häiriten niiden normaaleja toimintoja. On mahdollista, että reseptorien väärä sijainti ja kasvanut aktiivisuus voivat sekä voimistaa TIE2:n normaaleja viestinvälitysreittejä että aloittaa uusia, reseptorin mutatoituneille muodoille ominaisia reittejä.

Väitöstutkimus antaa uutta tietoa sairautta aiheuttavista mekanismeista verisuoniston kehityksen häiriöiden taustalla. Samalla lisääntyy tietämys verisuonten normaalista muokkauksesta ja etenkin TIE2-reseptorin osuudesta siinä. Koska laskimoepämuodostumien hoitoon nykyään käytettävät menetelmät antavat vain rajallisen ja väliaikaisen avun, toivotaan sairauden solu- ja molekyylitason taustojen selvittämisen johtavan aikanaan uusien ja tehokkaampien, molekulaaristen hoitomuotojen kehittämiseen potilaille.