Lasten olkaluun murtumat: hoitolinjojen muutokset ja leikkaustekniikka.
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
Leena Palotie -sali (Aapistie 5A). Etäyhteys: https://oulu.zoom.us/j/67255740247
Väitöksen aihe
Lasten olkaluun murtumat: hoitolinjojen muutokset ja leikkaustekniikka.
Väittelijä
Lääketieteen lisensiaatti Juuli Hannonen
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, PEDEGO
Oppiaine
Lastenkirurgia
Vastaväittäjä
Dosentti Olli Pajulo, Turun yliopistollinen keskussairaala
Kustos
Professori, ylilääkäri Juha-Jaakko Sinikumpu, Oulun yliopistollinen sairaala
Lasten olkaluun murtumien leikkaushoito on lisääntynyt
Lasten olkaluun murtumien hoitaminen leikkauksella on lisääntynyt 2000-luvun alun jälkeen. Lasten olkaluun murtumien vaikeusaste ei kuitenkaan ole muuttunut viime vuosikymmeninä, mikä ei selitä leikkaushoidon lisääntymistä. Lasten olkaluun yläosan ja varsiosan murtumien kokonaisilmaantuvuus on pysynyt tasaisena. Lisäksi lasten kyynärpään sijoiltaanmenon ilmaantuvuus on pysynyt tasaisena 90-luvun lopulta 2010-luvun puoliväliin asti.
Toisena päätuloksena väitöstutkimuksessa havaittiin, että leikkaushoidon tulokset olivat hyviä olkaluun alaosan murtumien ulkosivun leikkaustekniikassa. Tätä leikkaustekniikkaa pidetään epävakaana, mutta hoito onnistui, kun kiinnitykseen käytettävät metallipiikit oli asetettu suositusten mukaisesti. Tekniikka on sisäsyrjällä kulkevan kyynärhermon suhteen turvallinen, eikä aiheuttanut yhtään hermovauriota.
Murtumat johtavat usein sairaalahoitoon lapsuudessa. 0–15-vuotiailla lapsilla olkaluu on toiseksi yleisin murtuva luu ja kyynärpää on yleisin sijoiltaan menevä nivel. Olkaluun alaosan murtumat vaativat usein leikkaushoitoa ja käytössä on useita eri tekniikoita. Yläraaja on merkittävä toimintakyvyn kannalta ja olkaluun murtuma voi aiheuttaa pitkäaikaisia haittoja lapsen ja perheen arkeen. Leikkaushoito voi olla lapselle pelottava kokemus, mutta tapauskohtaisesti myös tarvittavaa. Siihen ei saisi kuitenkaan johtaa malttamattomuus murtuman paranemisen suhteen konservatiivisin keinoin, jolloin seurantakäyntejä vaaditaan usein enemmän.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia muutoksia lasten olkaluun ylä- ja varsiosan murtumien ilmaantuvuuksissa ja hoitolinjoissa. Lisäksi tutkittiin kyynärnivelen sijoiltaanmenon ilmaantuvuutta. Tavoitteena oli myös tutkia olkaluun alaosan murtuman ulkosivun leikkaustavan teknisiä yksityiskohtia.
Tutkimuksen aineisto koostui Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1996–2015 hoidetuista 0–15-vuotiaista lapsipotilaista. Muutokset hoitolinjoissa, tiedot leikkaustekniikasta ja hoidon onnistuminen analysoitiin taannehtivasti. Murtumien ja kyynärpään sijoiltaanmenon ilmaantuvuudet laskettiin käyttämällä Tilastokeskuksen ilmoittamaa väestömäärää Pohjois-Pohjanmaalla kyseisinä vuosina.
Toisena päätuloksena väitöstutkimuksessa havaittiin, että leikkaushoidon tulokset olivat hyviä olkaluun alaosan murtumien ulkosivun leikkaustekniikassa. Tätä leikkaustekniikkaa pidetään epävakaana, mutta hoito onnistui, kun kiinnitykseen käytettävät metallipiikit oli asetettu suositusten mukaisesti. Tekniikka on sisäsyrjällä kulkevan kyynärhermon suhteen turvallinen, eikä aiheuttanut yhtään hermovauriota.
Murtumat johtavat usein sairaalahoitoon lapsuudessa. 0–15-vuotiailla lapsilla olkaluu on toiseksi yleisin murtuva luu ja kyynärpää on yleisin sijoiltaan menevä nivel. Olkaluun alaosan murtumat vaativat usein leikkaushoitoa ja käytössä on useita eri tekniikoita. Yläraaja on merkittävä toimintakyvyn kannalta ja olkaluun murtuma voi aiheuttaa pitkäaikaisia haittoja lapsen ja perheen arkeen. Leikkaushoito voi olla lapselle pelottava kokemus, mutta tapauskohtaisesti myös tarvittavaa. Siihen ei saisi kuitenkaan johtaa malttamattomuus murtuman paranemisen suhteen konservatiivisin keinoin, jolloin seurantakäyntejä vaaditaan usein enemmän.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia muutoksia lasten olkaluun ylä- ja varsiosan murtumien ilmaantuvuuksissa ja hoitolinjoissa. Lisäksi tutkittiin kyynärnivelen sijoiltaanmenon ilmaantuvuutta. Tavoitteena oli myös tutkia olkaluun alaosan murtuman ulkosivun leikkaustavan teknisiä yksityiskohtia.
Tutkimuksen aineisto koostui Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1996–2015 hoidetuista 0–15-vuotiaista lapsipotilaista. Muutokset hoitolinjoissa, tiedot leikkaustekniikasta ja hoidon onnistuminen analysoitiin taannehtivasti. Murtumien ja kyynärpään sijoiltaanmenon ilmaantuvuudet laskettiin käyttämällä Tilastokeskuksen ilmoittamaa väestömäärää Pohjois-Pohjanmaalla kyseisinä vuosina.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024