Lasten tubulointerstitiaalinefriitti ja uveiitti- syntymekanismit ja pitkäaikaisennuste.

Tubulointerstitiaalinefriitti (TIN) on munuaisvälikudoksen ja munuaistubulusten tulehdus. TIN-potilaista 30–80 %:lle kehittyy myös silmän suonikalvoston tulehdus, uveiitti (TINU-syndrooma). Oireina esiintyy kuumetta, väsymystä ja pahoinvointia ja laboratoriokokeissa todetaan munuaistoiminnan häiriö sekä viitteitä tulehduksesta. Kaikilla potilailla esiintyy tubulaarista proteinuriaa. TIN voi johtua useista tekijöistä kuten tulehduksista, systeemisistä sairauksista ja lääkkeistä, ja on viitteitä geneettisestä alttiudesta sairastua TIN:iin. Pääsääntöisesti taudin syntymekanismit ja sille altistavat tekijät ovat kuitenkin tuntemattomia. Yleensä lapsilta ei löydetä altistavia tekijöitä, jolloin TIN katsotaan idiopaattiseksi ja todennäköisesti autoimmuuniperäiseksi.
Tutkimuksemme keskittyi tulehdussytokiinien ja tulehdusta säätelevien solujen rooliin TIN/TINU-oireyhtymässä. Havaitsimme FOXP3+ säätelijä eli regulatorisia T-soluja munuaisbiopsioissa kaikilla TIN-potilailla ja niiden merkitsevän vähenemisen pitkäkestoista eli kroonista uveiittia sairastavilla potilailla. Tämä viittaa siihen, että regulatoristen T-solujen määrän muutokset voivat vaikuttaa taudin etenemiseen ja kroonistumiseen. Lisäksi tutkimuksemme sytokiini IL-10-geneettisistä polymorfismeista (SNP) osoitti niiden yhteyden TIN- ja TINU-oireyhtymiin.
Seurantatutkimuksessamme 25 %:lla TIN/TINU-potilaista oli alentunut munuaispuhdistuma (< 90 ml/min/1,73 m2) viimeisellä seurantakäynnillä mediaaniseuranta-ajan ollessa 5,7 vuotta. Taudin uusintumisia eli relapseja ilmaantui 24 %:lla glukokortikoidihoidon vähentämisen aikana. Uveiitti diagnosoitiin 63 %:lla potilaista, ja uveiitti oli krooninen noin 40 %:lla. Jopa 21 %:lla tapauksista oli edelleen uveiittilöydöksiä viimeisellä raportoidulla seurantakäynnillä. Tuloksiimme pohjautuen teimme näyttöön perustuvan seurantaprotokollan TIN- ja TINU-oireyhtymissä.
Tuloksemme viittaavat siihen, että TIN- ja TINU-oireyhtymiin liittyy monimutkaisia immuunimekanismeja, joissa voivat vaikuttaa geneettiset tekijät, kuten sytokiinien IL-10-polymorfismit. Hoidosta huolimatta TIN/TINU-lapsipotilaiden pitkäaikaistulokset vaihtelevat, mikä korostaa järjestelmällisen seurannan ja hoitostrategioiden tarpeellisuutta. Tulevaisuudessa tutkimuksen tulisi keskittyä edelleen syntymekanismien selvittämiseen sekä uusien hoitomuotojen tutkimiseen.