Luu pysyvien orgaanisten ympäristömyrkkyjen kohdekudoksena
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
Kontinkangas, anatomian ja solubiologian luentosali A 101, Aapistie 7 A
Väitöksen aihe
Luu pysyvien orgaanisten ympäristömyrkkyjen kohdekudoksena
Väittelijä
Lääketieteen lisensiaatti Antti Koskela
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, Syövän ja translationaalisen lääketieteen tutkimusyksikkö, anatomia
Oppiaine
Anatomia ja solubiologia
Vastaväittäjä
Professori Christel Lamberg-Allardt, Helsingin yliopisto
Kustos
Professori Juha Tuukkanen, Oulun yliopisto
Ympäristökemikaalit kertyvät ja vaikuttavat luustoon
Väitöskirjatutkimuksesta käy ilmi, että eläkeikäisten suomalaisten luustoon on kertynyt pieniä pitoisuuksia pinnoite- ja palonestoaineina käytettyjä perfluorattuja yhdisteitä. Jo pienet perfluorioktaanihapon (PFOA) pitoisuudet voivat lisätä luuta hajottavien solujen aktiivisuutta sekä hiirellä että ihmisellä. Pitoisuudet eivät olleet kuitenkaan haitallisen suuret tutkimuksessa käytetyn kahdeksantoista 50–79-vuotiaan suomalaisen reisiluista leikkausten yhteydessä kerätyssä aineistossa.
Väitöstutkimuksessa käytetty tutkimuskirjallisuus kertoi kuitenkin suomalaisia enemmän altistuneista väestöistä, joilla perfluorattujen yhdisteiden pitoisuudet liittyvät alentuneeseen luun mineraalitiheyteen ja lisääntyneeseen osteoporoosiriskiin. On siten mahdollista, että tietyillä ihmisryhmillä nämä pitoisuudet luussa voivat olla sellaisilla tasoilla, joilla on vaikutuksia solutasolla ja sitä kautta lisääntynyt riski luuhaitoille, esimerkiksi osteoporoosille.
Tutkimuksessa seurattiin myös raskauden- ja imetyksenaikaisen PFOA-altistuksen vaikutusta hiirien luuston kehitykseen. Kohonneita PFOA-pitoisuuksia havaittiin vielä hyvin iäkkäidenkin hiirien luissa. Altistuneilla hiirillä luun mineraalitiheys oli alentunut ja luiden murtumakestävyys oli hieman alentunut. Väitöstutkimus tukee aiemmin yhdysvaltalaisessa väestössä havaittua seerumin perfluorattujen yhdisteiden pitoisuuden ja lisääntyneen osteoporoosiriskin välistä yhteyttä.
Jokaisella ihmisellä on elimistössään yksilöllinen kemikaaliprofiili, mutta kemikaalien yhteisvaikutuksia on tähän mennessä tutkittu vähän. Väitöstutkimuksessa tutkittiin myös pohjamaaleissa käytetyn tributyylitinan ja dioksiiniyhdiste TCDD:n yhteisvaikutusta hiiren luuta muodostaviin ja hajottaviin soluihin. Yhteisvaikutus solujen erilaistumiseen ja geenien luentaan oli osaksi suurempi kuin TCDD:n ja tributyylitinan omien vaikutusten summa. Siten yhteisvaikutus voi olla haitallisempi kuin yksittäisten kemikaalien omista vaikutuksista voi päätellä.
Normaalisti luun muodostuksen ja hajotuksen välillä vallitsee tarkasti säädelty tasapaino. Tasapainoa voivat kuitenkin häiritä monet tekijät, kuten puutteellinen ravitsemus tai liikunta, tupakointi tai sairaudet, ja yleisin seuraus tästä on iän myötä yleistyvä luunkatotauti eli osteoporoosi. Väitöstutkimuksen perusteella myös ympäristökemikaalit voivat häiritä tätä tasapainoa.
Väitöstutkimuksessa käytetty tutkimuskirjallisuus kertoi kuitenkin suomalaisia enemmän altistuneista väestöistä, joilla perfluorattujen yhdisteiden pitoisuudet liittyvät alentuneeseen luun mineraalitiheyteen ja lisääntyneeseen osteoporoosiriskiin. On siten mahdollista, että tietyillä ihmisryhmillä nämä pitoisuudet luussa voivat olla sellaisilla tasoilla, joilla on vaikutuksia solutasolla ja sitä kautta lisääntynyt riski luuhaitoille, esimerkiksi osteoporoosille.
Tutkimuksessa seurattiin myös raskauden- ja imetyksenaikaisen PFOA-altistuksen vaikutusta hiirien luuston kehitykseen. Kohonneita PFOA-pitoisuuksia havaittiin vielä hyvin iäkkäidenkin hiirien luissa. Altistuneilla hiirillä luun mineraalitiheys oli alentunut ja luiden murtumakestävyys oli hieman alentunut. Väitöstutkimus tukee aiemmin yhdysvaltalaisessa väestössä havaittua seerumin perfluorattujen yhdisteiden pitoisuuden ja lisääntyneen osteoporoosiriskin välistä yhteyttä.
Jokaisella ihmisellä on elimistössään yksilöllinen kemikaaliprofiili, mutta kemikaalien yhteisvaikutuksia on tähän mennessä tutkittu vähän. Väitöstutkimuksessa tutkittiin myös pohjamaaleissa käytetyn tributyylitinan ja dioksiiniyhdiste TCDD:n yhteisvaikutusta hiiren luuta muodostaviin ja hajottaviin soluihin. Yhteisvaikutus solujen erilaistumiseen ja geenien luentaan oli osaksi suurempi kuin TCDD:n ja tributyylitinan omien vaikutusten summa. Siten yhteisvaikutus voi olla haitallisempi kuin yksittäisten kemikaalien omista vaikutuksista voi päätellä.
Normaalisti luun muodostuksen ja hajotuksen välillä vallitsee tarkasti säädelty tasapaino. Tasapainoa voivat kuitenkin häiritä monet tekijät, kuten puutteellinen ravitsemus tai liikunta, tupakointi tai sairaudet, ja yleisin seuraus tästä on iän myötä yleistyvä luunkatotauti eli osteoporoosi. Väitöstutkimuksen perusteella myös ympäristökemikaalit voivat häiritä tätä tasapainoa.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024