Luuistutteiden selviytyminen ja liukeneminen autologisten kallonkorjausleikkausten jälkeen

Väitöstyössä selvitettiin potilaan omalla kylmäsäilytetyllä luuistutteella tehtyjen kallon luupuutosten korjausleikkausten tuloksiin vaikuttavia tekijöitä. Korjaukseen käytetty luukappale oli poistettu potilaalta aiemmassa leikkauksessa, joka tehtiin esimerkiksi aivohalvauksen tai tapaturmaisen aivovamman seurauksena kohonneen aivopaineen hallintaan saattamiseksi. Kylmäsäilytettyjen omaluusiirteiden käyttöön kallon korjaamisessa liittyy asteeltaan vaihtelevaa palautetun luukappaleen liukenemista, resorptiota. Resorboituva siirre pehmenee ja reikiintyy. Lopulta aivot menettävät luisen suojansa: pahimmillaan korjausta edeltänyt tilanne voi uusiutua. Siirteen liukenemiseen johtavia mekanismeja ei tunneta, eikä tiedossa ole keinoa vähentää ilmiön esiintyvyyttä.

Kylmäsäilytettyjen omaluusiirteiden käyttöön liittyvien jälkitautien yleisyyttä selvitettiin Oulun, Turun ja Kuopion yliopistollisten sairaaloiden yhteistyönä. Kaikkiaan 40 %:lle potilaista kehittyi jokin jälkitauti. Jälkitaudeista puolet johti luukappaleen poistoon ja uusintaleikkaukseen keinoistutteella. Luuistutteen liukeneminen ja leikkausalueinfektiot käsittivät 90 % luukappaleen poistoon johtaneista jälkitaudeista. Potilaan nuori ikä altisti istutteen liukenemiselle ja tupakointi leikkausalueinfektiolle.

Tutkimuksessa hyödynnettiin potilailta tavanomaiseen tapaan kerättyä kuvantamisseurantatietoa uudella tavalla leikkaustuloksen seurannassa Oulun yliopistollisen sairaalan potilaiden osalta. Kuvista laskettiin siirteen tilavuuden ja säteilyn vaimennuskyvyn muutosta seuranta-ajan saatossa. Potilaista 90 %:lla todettiin luusiirteen tilavuuden alentuma viitaten asteeltaan vaihtelevaan siirteen liukenemiseen. Koko tutkimusjoukon tasolla siirteiden liukeneminen ei kuitenkaan edennyt johdonmukaisesti ajan saatossa, ja suurin osa siirteistä liukeni niin vähän, ettei uutta leikkausta tarvittu pitkässäkään seurannassa. Sen sijaan siirteen lievä liukeneminen liittynee luukappaleen revitalisaatioon.

Huolimatta ilmiön yleisyydestä, luusiirteen liukenemisen määritelmä kirjallisuudessa on ollut epäselvä ja tutkimusten vertailtavuus heikkoa. Väitöstutkimuksessa kehitettiin uusi tietokonekerroskuvaukseen perustuva pisteytysjärjestelmä (Oulu Resorption Score) vakioimaan kuvantamislöydösten tulkintaa ja ohjaamaan hoitolinjan valintaa. Pistemäärät vaihtelevat välillä 0-9 ja kasvava arvo kuvaa liukenemisen vaikeusasteen kasvua. Verrattaessa pisteytystä neurokirurgien riippumattomiin uusintaleikkaustarpeen arvioihin havaittiin pistemäärän ≥5 kuvaavan kliinisesti merkityksellistä siirteen liukenemista ja maksimipisteiden puolestaan korjauksen epäonnistumista.

Uutta ja tarkentunutta tietoa kallonkorjausleikkausten tuloksiin vaikuttavista tekijöistä voidaan hyödyntää esimerkiksi kullekin potilaalle sopivimman korjausmateriaalin valinnassa. Tutkimuksessa selvisi, ettei lievien resorptiomuutosten löytyminen useimmiten ennusta siirteen poistoa vaativan liukenemisen kehittymistä. Täten osa rutiininomaisisita säteilytutkimuksista voitaisiin korvata puhtaasti kliinisillä kontrolleilla. Tutkimuksessa kehitetty pisteytysjärjestelmä parantaa tutkimusten vertailtavuutta ja auttaa kliinistä työtä tekeviä lääkäreitä hoitolinjan valinnassa.