Nimikesuojattujen ja laillistettujen ammattihenkilöiden työnjako yliopistosairaalan muuttuvassa toimintaympäristössä
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
Oulun yliopistollinen sairaala, luentosali 10
Väitöksen aihe
Nimikesuojattujen ja laillistettujen ammattihenkilöiden työnjako yliopistosairaalan muuttuvassa toimintaympäristössä
Väittelijä
TtM Päivi Lavander
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö
Oppiaine
Terveyshallintotiede
Vastaväittäjä
Professori Juha Kinnunen, Itä-Suomen yliopisto
Kustos
Dosentti Marjo Suhonen, Oulun yliopisto
Hoitohenkilökunnan työnjako toimivaksi
Väitöstutkimuksessa tutkittiin kirjallisuuskatsaukseen perustuen hoitohenkilökunnan välistä työnjakoa erityyppisissä sairaaloissa. Tämän lisäksi tutkittiin lähi- ja perushoitajien sekä sairaanhoitajien ja kätilöiden välistä työnjakoa suomalaisessa yliopistosairaalassa.
Kirjallisuuskatsaus osoitti, että ammattinimikkeestä riippumatta hoitotyöntekijät käyttivät alle puolet työajastaan potilaan luona tapahtuvaan välittömään potilashoitoon. Kirjaamiseen kului noin viidennes työajasta ja henkilökohtaiseen aikaan hieman alle viidennes työajasta.
Yliopistosairaalassa toteutettu kyselytutkimus osoitti, että lähi- ja perushoitajat tekivät tehtäviä hoidon kaikilla osa-alueilla, mutta heillä oli myös työtehtäviä, jotka eivät vaatineet hoitotyön koulutusta, kuten esim. tavaratilaukset ja hyllytystehtävät. Tutkimus osoitti myös, että lähi- ja perushoitajien koulutukseen perustuva tehtäväkuva ei ollut selvä heidän esimiehilleen. Esimiehet arvioivat lähi- ja perushoitajien tekevän hoitoon liittyviä tehtäviä harvemmin kuin mitä lähi- ja perushoitajat toivat itse esille. Sitä vastoin sairaanhoitajat ja kätilöt arvioivat lähi-ja perushoitajien tekevän hoitoon liittyviä tehtäviä useammin kuin mitä lähi- ja perushoitajat itse vastasivat.
Työnjaon kehittämisen haasteet ja esteet liittyivät kaikkien vastaajien mielestä asenteisiin, ennakkoluuloihin, pelkoihin, tiedon puutteeseen sekä työnjaon häilyviin rajoihin ja epäselvyyteen.
Työnjaon kehittäminen edellyttää, että esimiehet ovat tietoisia alaistensa tehtäväkuvista. Myös työntekijäryhmien on oltava selvillä toisensa tehtävistä, jotta ei tehdä päällekkäistä työtä tai tehtäviä ei jää tekemättä. Tavoitteena on käyttää työntekijöiden koko osaaminen hyödyksi, koska koulutuksella hankittuja taitoja ei ole vara hukata. Ei-hoidolliset tehtävät pitäisi siirtää pois hoitotyöntekijöiltä, jotta kukin työntekijäryhmä keskittyisi tehtäviin, joihin on saanut koulutuksensa perusteella osaamisen. Onnistunut työnjako edellyttää kaikkien ammattiryhmien osaamisen arvostusta sekä hyvää johtamista ja valmiutta muuttaa entisiä toimintamalleja. Toimiva työnjako tuottaa tehokkuutta ja taloudellisuutta ja sitä kautta arvoa potilaille ja yhteiskunnalle.
Kirjallisuuskatsaus osoitti, että ammattinimikkeestä riippumatta hoitotyöntekijät käyttivät alle puolet työajastaan potilaan luona tapahtuvaan välittömään potilashoitoon. Kirjaamiseen kului noin viidennes työajasta ja henkilökohtaiseen aikaan hieman alle viidennes työajasta.
Yliopistosairaalassa toteutettu kyselytutkimus osoitti, että lähi- ja perushoitajat tekivät tehtäviä hoidon kaikilla osa-alueilla, mutta heillä oli myös työtehtäviä, jotka eivät vaatineet hoitotyön koulutusta, kuten esim. tavaratilaukset ja hyllytystehtävät. Tutkimus osoitti myös, että lähi- ja perushoitajien koulutukseen perustuva tehtäväkuva ei ollut selvä heidän esimiehilleen. Esimiehet arvioivat lähi- ja perushoitajien tekevän hoitoon liittyviä tehtäviä harvemmin kuin mitä lähi- ja perushoitajat toivat itse esille. Sitä vastoin sairaanhoitajat ja kätilöt arvioivat lähi-ja perushoitajien tekevän hoitoon liittyviä tehtäviä useammin kuin mitä lähi- ja perushoitajat itse vastasivat.
Työnjaon kehittämisen haasteet ja esteet liittyivät kaikkien vastaajien mielestä asenteisiin, ennakkoluuloihin, pelkoihin, tiedon puutteeseen sekä työnjaon häilyviin rajoihin ja epäselvyyteen.
Työnjaon kehittäminen edellyttää, että esimiehet ovat tietoisia alaistensa tehtäväkuvista. Myös työntekijäryhmien on oltava selvillä toisensa tehtävistä, jotta ei tehdä päällekkäistä työtä tai tehtäviä ei jää tekemättä. Tavoitteena on käyttää työntekijöiden koko osaaminen hyödyksi, koska koulutuksella hankittuja taitoja ei ole vara hukata. Ei-hoidolliset tehtävät pitäisi siirtää pois hoitotyöntekijöiltä, jotta kukin työntekijäryhmä keskittyisi tehtäviin, joihin on saanut koulutuksensa perusteella osaamisen. Onnistunut työnjako edellyttää kaikkien ammattiryhmien osaamisen arvostusta sekä hyvää johtamista ja valmiutta muuttaa entisiä toimintamalleja. Toimiva työnjako tuottaa tehokkuutta ja taloudellisuutta ja sitä kautta arvoa potilaille ja yhteiskunnalle.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024