Ongelmalliseksi lausuttu. Oppilas koulun ja kasvatusneuvolan asiantuntijadiskurssissa vuosina 1968–1991

Kasvatuksen historian tieteenalan tutkimuksessa analysoidaan, miten ja millaista ongelmallista oppilasta tuotettiin koulun ja Oulun kasvatusneuvolan välisessä asiantuntijadiskurssissa vuosina 1968–1991. Tutkimuksen aineistona toimivat opettajien tekemät lausunnot niistä oppilaista, jotka he kokivat ongelmallisina esimerkiksi oppimisvaikeuden tai käytöksen takia. Kasvatusneuvolan lomakkeelle laaditut 365 lausuntoa on analysoitu aineistolähtöisesti historiantutkimuksen menetelmin.

Tulokset osoittavat, ettei ole yksiselitteistä vastausta siihen, millainen oli asiantuntijoiden määritelmä ongelmalliselle oppilaalle. Kasvatusneuvola näki oppilaat psykofyysisinä kokonaisuuksina, joihin vaikutti tietty sosiaalinen ympäristö, kuten koti. Opettajat pitivät oppilaan ongelmallisuuden kuvauksissa merkittävimpänä tekijänä oppilaiden sosiaalisia kykyjä ja taitoja, pääasiassa käytöstä. Kumpikaan asiantuntijaryhmistä ei pitänyt oleellisena lasten vertaissuhteita tai kouluympäristöä oppilaan ongelmallisuutta ja sen syitä arvioitaessa. Sen sijaan oppilaiden ongelmien syyt paikannettiin yksilöihin ja heidän perheisiinsä ilman, että esimerkiksi opettajien ja toisten oppilaiden toimintaa tai koulun tilojen ja arviointikäytänteiden vaikutusta olisi otettu huomioon.

Oppilaiden ongelmallisuuden määrittelyihin vaikuttivat koulun arjen realiteetit, kuten luokkakoko ja opettajien käytössä olleet ongelmanratkaisukeinot, sekä yhteiskunnan, koulun ja opettajan paikka- ja aikasidonnaiset odotukset ja normit, kuten oppimisen standardit ja se, mitä opettajat pitivät hyväksyttävänä.

Asiantuntijadiskurssia muovasivat myös kasvatusneuvolan asiantuntijoiden tekemät lausuntolomakkeet ja lausuntoprosessiin liittyvät käytänteet, kuten kenelle lausunnot osoitettiin, miksi ne kirjoitettiin ja millainen oli eri ammattilaisten välinen työnjako. Lomakkeet eivät siten olleet vain neutraaleja papereita, vaan ne vaikuttivat osaltaan opettajien lausuntoihin sisältöihin.

Tutkimuksen perusteella ehdotetaan, että kouluinstituutioissa tulisi analysoida ja tunnistaa, millaisia oppilaiden ongelmallisuutta tuottavia ja uusintavia arviointikäytänteitä kouluissa on ja mitä niistä seuraa. Koulujen tulisi myös kriittisesti arvioida, miten ja millaista tietoa ne tuottavat lapsista jokapäiväisessä toiminnassaan erilaisilla tiedon keräämisen ja tuottamisen tavoilla.