Osallisuutta liminaalitilassa. Toimintatutkimus yksin maahan tulleiden turvapaikanhakijatyttöjen kanssa

Suomeen yksin tulleet alaikäiset turvapaikkaa hakevat tytöt pitävät heidän oman äänensä kuulemista tärkeämpänä sitä, että luotettavat aikuiset kertovat heille, mikä heidän tilanteessaan on heille hyväksi.

Väitöstutkimuksessa on selvitetty Somaliasta, Angolasta ja Kongon demokraattisesta tasavallasta tulleiden ja turvapaikkaa hakevien tyttöjen käsityksiä lasten osallisuudesta ja todettu niiden eroavan merkittävästi yleisimmistä osallisuuden määritelmistä. Tutkimuksen lähtökohtana oli YK:n lasten oikeuksien julistuksen 12. artikla, jonka mukaan lapsilla on oikeus ilmaista näkemyksensä kaikissa heitä koskevissa asioissa, ja nämä näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

Osallisuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa yksin maahan saapuneiden tyttöjen oikeutta tulla kohdelluiksi asiallisesti oman hyvinvointinsa asiantuntijoina. Huomiota tulee kiinnittää siihen, miten tytöt haluavat omat näkemyksensä ilmaista.

Merkityksellinen osallisuus tarkoitti vapautta ilmaista mielipiteensä mutta myös vaieta, kuten myös oikeutta arkisiin asioihin jokapäiväisessä elämässä vastaanottokeskuksen arjessa. Ennen kaikkea lapset toivoivat pysyvyyttä epävarmaan elämäntilanteeseensa, ja luottamusta siihen, että he voivat aikuisten avulla vaikuttaa omaan elämänkulkuunsa.

Oman äänen kuuluminen oli sen sijaan tärkeää arkisissa asioissa, kuten huonekaverin tai harrastusten valinnassa. Suuria muutoksia ei nähty tarpeellisena eikä edes mahdollisina turvapaikkaprosessin väliaikaisuuden vuoksi.

Turvapaikkaa hakeneet tytöt olivat kantaneet menneisyydessään ikäänsä nähden liikaa vastuuta. Nykyisessä elämäntilanteessaan he halusivat olla turvassa. Äänen sijasta jotkut tytöt arvostivat oikeutta olla puhumatta: he halusivat ja saivat päättää, kenelle kertoivat ja mitä. Oikeus hiljaisuuteen koettiin tärkeäksi ilmapiirissä, jossa turvapaikan hakemista epäillään perusteettomaksi ja lapsia aikuisiksi. Toisaalta tutkimuksen tytöt halusivat olla tietoisia heitä koskevasta päätöksenteosta, jotta he voisivat oppia olemaan itse mukana tulevassa "oikeassa elämässä".

Tyttöjen elämäntilannetta kuvaa nk. liminaalisuus. He olivat välitilassa (liminaalisuudessa) ikänsä ja turvapaikanhakijan asemansa vuoksi. He eivät olleet enää lapsia mutta eivät vielä aikuisiakaan. He eivät olleet enää kotimaassaan mutta eivät vielä Suomenkaan yhteiskunnassa. Välitila kuvaa kaikkien nuorten elämää, mutta turvapaikkaa hakevilla lapsilla ja nuorilla sitä leimaa vielä epävarmuus tulevasta: kukaan ei tiedä esimerkiksi, saavatko he turvapaikan vai käännytetäänkö heidät.

Tyttöjen toivomaa osallisuuden tasoa ei riitä selittämään turvapaikanhakijatyttöjen haavoittuvaisuus eikä myöskään heidän elämänkokemuksensa mukanaan tuoma sinnikkyys ja vahvuus.

Suomeen tuli viime vuonna 196 alaikäistä turvapaikan hakijaa ilman vanhempia tai muita huoltajia. Tämän vuoden lokakuun alkuun mennessä luvut ovat yli viisinkertaistuneet: 1.10.2015 turvapaikkapäätöstä odotti 1075 yksin tullutta lasta. Tämän väitöstutkimuksen kuvaama aikakausi on siis jo historiaa, johon ei ole enää paluuta. Tutkimuksen aihe, lasten osallisuus, on kuitenkin yhä tärkeämpi, kun Suomessa mietitään, miten näiden lasten ja nuorten kotoutumista voidaan tukea.

Tutkimus auttaa yksin tulleiden lasten kanssa työskenteleviä edistämään lasten osallisuutta kulttuurin ja sukupuolen huomioivalla tavalla tilanteessa, jota leimaa turvapaikkaprosessille luonteenomainen epävarmuus ja tilapäisyys.