Pelkäävien potilaiden tunnistaminen ja hoito suun terveydenhuollossa

Hammashoitohenkilökunta kohtaa pelkääviä potilastyössään päivittäin, sillä hammashoitopelko on yleistä. Väitöstutkimuksen mukaan hammaslääkärit eivät tunnistaneet yli 15-vuotiaiden potilaiden hammashoitopelkoa päivystysluonteisella käynnillä. Voimakkaasti pelkäävät potilaat tulisi tunnistaa, sillä merkittävä osa hammashoitoa pelkäävistä potilaista voi saada apua pelkoon perehtyneeltä hammaslääkäriltä hammashoidon yhteydessä. Suun perusterveydenhuoltoon integroidussa pelkoyksikössä saatiin tutkimuksessa hyviä lyhyt- ja pitkäaikaisia tuloksia. Potilaat kokivat kaverikoiran läsnäolon rauhoittavana, kun yhtenä hammashoitoa tukevana menetelmänä Oulun kaupungin pelkoyksikössä tutkittiin eläinavusteisuutta. Hammashoitopelon esiintymistä ja taustatekijöitä on tutkittu runsaasti, mutta henkilökunnan kykyä arvioida pelon voimakkuutta yksittäisellä käynnillä, pelkäävien hoidon pitkäaikaistuloksia ja potilaiden odotuksia hammashoidolle on tutkittu Suomessa vähän.

Väitöskirjatyössä käytettiin kolmea aineistoa. Kaikki osallistujat olivat Oulun kaupungin suun terveydenhuollon (nyk. Pohde) potilaita, jotka kävivät hammashoidossa joko pelkoyksikössä tai hammashoidon ensiapuluonteisilla käynneillä tai heidän hoitoonsa osallistuneita henkilöitä. Särkypäivystyksen potilaista 273 raportoi kyselytutkimuksessa hammashoitopelkoaan useilla mittareilla, lisäksi liikennevalomaista värikoodia testattiin pelon seulonnassa keväällä 2020 ja 2021. Pelkoyksikön potilaiden hoidon onnistumista selvitettiin potilasasiakirjoista 2006 ja potilaiden käynteihin liittyviä tietoja tutkittiin 10 vuoden ajalta 2006-2016 (n=152). Koira-avusteisuutta pilotoitiin pelkoyksikössä kesällä 2017. Särkypäivystyspotilaiden ilmoittamia hammashoitoa helpottavia tekijöitä analysoitiin laadullisella tutkimuksella.

Tulosten mukaan ensiapuluonteisilla käynneillä joka kymmenes pelkäsi voimakkaasti, mutta hammaslääkärit aliarvioivat heidän pelkoaan. Pelkoyksikössä hoidetuista lähetepotilaista 69 % pystyttiin hoitamaan omassa hoitolassa jatkossa. Jos hoito oli onnistunut, se johti säännöllisempään hammashoidon käyttöön tarkastusten osalta, mutta ei vähentänyt hoidosta poisjääntejä. Parhaat hoitotulokset saavutettiin lapsuudessa tehdyllä hoidolla. Vähäiset tarkastuskäynnit ja ensiapuluonteiset käynnit liittyivät pelkohoitojakson epäonnistumiseen. Sekä potilaat, henkilökunta että koirien omistajat arvioivat koira-avusteisuudella olevan myönteisiä vaikutuksia potilaan hoitotapahtumaan. Jos koiralla oli rauhoittava vaikutus, myös potilaan pelko väheni. Pelkäävät potilaat nimesivät henkilökuntaan ja hoitoon liittyviä tekijöitä hoitoa helpottaviksi, mutta vähän tai ei lainkaan pelkäävät korostivat tekijöitä, jotka liittyivät saavutettavuuteen ja saatavuuteen.