Pienet törmäyskraatterit kraatterilaskuiänmäärityksessä ja niiden soveltaminen Marsin Hellaksen altaan vedenpurkausuomien historian selvittämiseksi
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
L10
Väitöksen aihe
Pienet törmäyskraatterit kraatterilaskuiänmäärityksessä ja niiden soveltaminen Marsin Hellaksen altaan vedenpurkausuomien historian selvittämiseksi
Väittelijä
Filosofian maisteri Soile Kukkonen
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Luonnontieteellinen tiedekunta, Tähtitieteen tutkimusyksikkö
Oppiaine
Tähtitiede
Vastaväittäjä
Professori Stephanie Werner, Oslon yliopisto
Kustos
Dosentti Eija Laurikainen, Oulun yliopisto
Marsin pinnan kehityshistoria voidaan ajoittaa yksityiskohtaisesti pienten törmäyskraatterien avulla
Väitöskirjassa tutkittiin Marsin vedenpurkausuomien kehitystä pienten törmäyskraatterien avulla. Nykypäivän Mars näyttäytyy meille kylmänä ja karuna planeettana. Sen vaihtelevat pinnanrakenteet kuitenkin osoittavat, ettei tilanne ole aina ollut sama – Mars on menneisyytensä aikana ollut hyvinkin aktiivinen planeetta.
Yksi monipuolisimmista Marsin aktiivisuusalueista on ollut Hellaksen allas, yli 2000 kilometriä halkaisijaltaan oleva törmäyskraatteri Marsin eteläisellä pallonpuoliskolla. Altaan itäistä reunaa leikkaavat satoja kilometrejä pitkät ja kymmeniä kilometrejä leveät kanjonit, joiden uskotaan muodostuneen lähes neljä miljardia vuotta sitten, kun pinnanalaiset jäävarastot sulivat läheisten tulivuorten aktivoiduttua.
Väitöstyössä tutkittiin Marsin Hellaksen altaan vedenpurkausuomien kehitystä kraatterilaskuiksi kutsuttua iänmääritysmenetelmää hyödyntämällä. Tutkimuksessa käytettiin pääasiassa Mars Reconnaissance Orbiter (MRO) -luotaimen ConTeXt Imager (CTX)- ja High Resolution Imaging Science Experiment (HiRISE) -kameroiden tuottamaa kuva-aineistoa, jonka tarkimmissa kuvissa jopa tuolin kokoluokkaa olevat pinnanpiirteet ovat erotettavissa.
Väitöskirjan tulokset Hellaksen altaan vedenpurkausuomilta tukevat aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan uomat muodostuivat suhteellisen lyhyellä aikavälillä, noin 3,4–3,7 miljardia vuotta sitten. Vettä vapautui uomiin selvästi useita erillisiä kertoja. Vesipulssien yhteneväinen ikä läheisten tulivuorten aktiivisuusvaiheiden kanssa viittaa siihen, että paitsi vedenpurkausuomien syntyä, myös niiden aktiivisuutta on ohjaillut tulivuoritoiminta.
Vedenpurkausuomien toiminta hiipui lopullisesti vain noin 0,8–1,9 miljardia vuotta sitten. Pian tämän jälkeen uomien pohjat peittyivät jääpitoisella aineksella. Vaikka syynä tähän olivat pääsääntöisesti ilmastolliset muutokset, esimerkiksi törmäyskraatterien muodostuminen näyttää myös vaikuttaneen jääpitoisten muodostumien syntymiseen.
Alue muokkaantui pienimuotoisesti myös jälkeenpäin. Merkittävimpiä näistä pinnanuudistumisprosesseista ovat olleet jääpitoisten tomulaskeumien kerrostumiset viimeisimmän kymmenen miljoonan vuoden aikana sekä tuulen toiminta viimeisimmän miljoonan vuoden aikana.
Yksi monipuolisimmista Marsin aktiivisuusalueista on ollut Hellaksen allas, yli 2000 kilometriä halkaisijaltaan oleva törmäyskraatteri Marsin eteläisellä pallonpuoliskolla. Altaan itäistä reunaa leikkaavat satoja kilometrejä pitkät ja kymmeniä kilometrejä leveät kanjonit, joiden uskotaan muodostuneen lähes neljä miljardia vuotta sitten, kun pinnanalaiset jäävarastot sulivat läheisten tulivuorten aktivoiduttua.
Väitöstyössä tutkittiin Marsin Hellaksen altaan vedenpurkausuomien kehitystä kraatterilaskuiksi kutsuttua iänmääritysmenetelmää hyödyntämällä. Tutkimuksessa käytettiin pääasiassa Mars Reconnaissance Orbiter (MRO) -luotaimen ConTeXt Imager (CTX)- ja High Resolution Imaging Science Experiment (HiRISE) -kameroiden tuottamaa kuva-aineistoa, jonka tarkimmissa kuvissa jopa tuolin kokoluokkaa olevat pinnanpiirteet ovat erotettavissa.
Väitöskirjan tulokset Hellaksen altaan vedenpurkausuomilta tukevat aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan uomat muodostuivat suhteellisen lyhyellä aikavälillä, noin 3,4–3,7 miljardia vuotta sitten. Vettä vapautui uomiin selvästi useita erillisiä kertoja. Vesipulssien yhteneväinen ikä läheisten tulivuorten aktiivisuusvaiheiden kanssa viittaa siihen, että paitsi vedenpurkausuomien syntyä, myös niiden aktiivisuutta on ohjaillut tulivuoritoiminta.
Vedenpurkausuomien toiminta hiipui lopullisesti vain noin 0,8–1,9 miljardia vuotta sitten. Pian tämän jälkeen uomien pohjat peittyivät jääpitoisella aineksella. Vaikka syynä tähän olivat pääsääntöisesti ilmastolliset muutokset, esimerkiksi törmäyskraatterien muodostuminen näyttää myös vaikuttaneen jääpitoisten muodostumien syntymiseen.
Alue muokkaantui pienimuotoisesti myös jälkeenpäin. Merkittävimpiä näistä pinnanuudistumisprosesseista ovat olleet jääpitoisten tomulaskeumien kerrostumiset viimeisimmän kymmenen miljoonan vuoden aikana sekä tuulen toiminta viimeisimmän miljoonan vuoden aikana.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024