Pohjoinen herätysliike ja modernisaation kipukohdat. Vanhoillislestadiolaisuuden julkisuuskuva Suomessa 1961 - 1985.

Vanhoillislestadiolaisuutta on käsitelty julkisesti paljon. Aikaisempien tutkimusten mukaan liikkeen julkisuuskuva ja suomalaisten käsitys liikkeestä on keskimääräistä kielteisempi. Väitöstutkimuksen mukaan vanhoillislestadiolaisuuden julkisuuskuvaan on keskeisesti vaikuttanut liikkeen torjuva suhtautuminen 1960–1970-luvun modernisaation ilmiöihin, kuten televisioon, perhesuunnitteluun tai sukupuoliroolien muutokseen. Tutkimuksen mukaan monet lestadiolaisuuden nykyisistäkin tunnusmerkeistä muodostuivat 1960–1970-luvulla.

Tutkimus käsittelee vanhoillislestadiolaisuuden julkisuuskuvaa ja syitä sen muotoutumiseen 1960–1980-luvulla. Julkisuuskuvassa ilmeni usein liikkeen vaikeudet kohdata muuttuvan yhteiskunnan uusia ilmiöitä. Kyse ei ollut vain yhteiskunnan nopeasta muutoksesta liikkeen ympärillä, vaan liikkeessäkin takerruttiin menneeseen ajoittain hyvinkin aktiivisesti. Julkisuuskuvan perusteella liikkeessä esiintyi myös voimakasta vallankäyttöä etenkin ennen 1980-lukua. Liikkeen keskeiset henkilöt määrittivät, mitkä asiat puoluepolitiikkaa myöten olivat sallittuja liikkeen jäsenille. Toisinajattelevien paikka oli liikkeen ulkopuolella.

Vanhoillislestadiolaiset ja etenkin liikkeen keskusjärjestö Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) muuttivat tiedottamistaan aikaisempaa avoimemmaksi 1980-luvun alussa. Sitä ennen liikkeen edustajat harvemmin osallistuivat liikettä käsittelevään julkiseen keskusteluun. Julkisesti liikettä käsittelivät monesti liikkeen ulkopuoliset tai liikkeestä erotetut. Liikkeen keskusjärjestössä SRK:ssa seurattiin kuitenkin liikkeen julkisuuskuvaan vaikuttanutta julkista keskustelua. SRK:ssa julkisuuskuvaa pidettiin varsinkin ennen 1980-lukua vääristyneenä ja kielteisenä. Tämä kuva välitettiin myös liikkeen jäsenille. Liikkeen kannalta kielteinen julkisuuskuva ei välttämättä ollut huono asia. Sen saattoi tulkita oikean uskon osoittavaksi vainoksi.

Liikkeen julkinen käsittely ei kuitenkaan ollut vain kielteistä tai liikettä kritisoivaa. Esimerkiksi suviseurauutisointi oli pääosin liikkeen kannalta myönteistä. Liikkeen toivoman ja julkisesti esitetyn julkisuuskuvan välillä oli joka tapauksessa ristiriita. Sitä selittävät muun muassa tiedotusvälineiden kiinnostus lähinnä poikkeavuuksiin ja SRK:n torjuva suhde avoimeen tiedottamiseen 1970-luvulla. Kokonaisuudessaan julkisuuskuva painottui liikettä ja sen toimintaa sekä erityisesti liikkeen keskushenkilöitä kritisoiviin teemoihin.

Tutkimus on osoitus julkisuuskuvan merkittävästä vaikutuksesta. Nyt julkisuuskuvan tutkimuksen kohteena on vanhoillislestadiolaisuus. Kohteesta riippumatta julkisuuskuvan perusteella suuri yleisö tekee tulkinnan, mitä on tapahtunut tai mistä on kyse. Julkisuuskuva mielletään usein kokonaistodellisuudeksi. Julkisuuskuva voi kuitenkin olla painottunut, yksipuolinen tai joskus jopa vääristynyt.