Repatriaatiosta rematriaatioon. Saamelaisen kulttuuriperinnön palautuspolitiikan haasteet ja mahdollisuudet

Väitöskirja kuuluu repatriaatiotutkimuksen alaan ja nimenomaan saamelaisen kulttuuriperinnön palauttamispolitiikkaan eli repatriaatioon Suomessa. Repatriaatio oli pitkään aihe, josta Suomessa ja Pohjoismaissa puhuttiin vähäisesti.

Suomen kansallismuseo päätti äkilliseltä tuntuneessa prosessissa palauttaa saamelaiskokoelman Inariin saamelaismuseo Siidaan vuonna 2017. Väitöskirjassani tarkastellaan tämän käänteen taustatekijöitä. Tutkin repatriaation mahdollisuuksia ja haasteita osallistamalla keskusteluun suomalaiset virkamiehet, museotyöläiset ja tutkijat, saamelaiset virkamiehet ja tutkijat sekä laajemman saamelaisyhteisön. Tutkimuksessani kysyn, millaiset prosessit ovat johtaneet museokokoelmien syntymiseen ja repatriaatioon. Miksi ja millaisia esineitä kokoelmiin kerättiin ja miten nämä kokoelmat eroavat Euroopan ja Pohjoismaiden välillä? Miten repatriaatiotilanne eroaa Pohjoismaiden välillä ja lopuksi, miltä tilanne Euroopassa näyttää? Millaisia mielipiteitä länsimaisissa museoissa ja kulttuuriperintötyöntekijöiden parissa on repatriaatiosta?

Taustalla vaikuttavia syitä on tärkeää ymmärtää, sillä vaikka saamelaiset ovat olleet repatriaatioon liittyvissä kysymyksissä aktiivisia vuosikymmeniä, on asia edennyt hitaasti. Taustoja avaava tutkimus auttaa ymmärtämään prosessin hitautta, repatriaation merkitystä ja syitä, jotka laukaisivat nopean muutoksen Suomessa.

Tutkimuksessani avainkysymyksiä on, miksi repatriaatio on saamelaisille tärkeää. Näen repatriaation saamelaisten ja enemmistömuseoiden välisenä dekolonialisaatioprosessina, jossa molempien osapuolten on kohdattava "yhteinen" epämiellyttävä historia. Tämän prosessin käytänteisiin vaikuttaa suuresti enemmistömuseoiden luonne ja käytännöt. Onko repatriaatio riittävä käsite, kun kulttuuriperinnön palautuksen merkitystä tarkastellaan saamelaisesta näkökulmasta? Mielestäni ei. Prosessin toinen vaihe on alkuperäiskansaistaminen, repatriaatioprosessin jatko saamelaisten yhteiskuntien sisällä. Se tuo perimätiedon ja -taidon takaisin esineisiin ja uudelleen sosiaalistaa ne osaksi elävää yhteiskuntaa. Tälle prosessille ehdotan termiä "rematriaatio", se korostaa tarkemmin palauttamisen merkitystä ja sen mahdollisia vaikutuksia saamelaiseen yhteiskuntaan.

Keskeisiä toimijoita tutkimuksessani ovat ne museokokoelmissa sijaitsevat duodjit ja arkistomateriaalit, jotka kuvaavat museoesineiden käyttöä, historiaa ja niiden merkitystä tulevaisuudessa. Tutkimukseni koostuu neljästä artikkelista, joista jokainen on itsenäinen tutkimus, mutta osa tutkimuskokonaisuutta, ne lähestyvät repatriaatioon liittyviä kysymyksiä eri näkökulmista ja täydentävät toisiaan. Ajallisesti tutkimukseni keskittyy pääosin niihin vuosiin, kun olen seurannut repatriaatioon liittyviä keskusteluja ja toiminut myös niiden aktivoijana. Artikkelieni päämateriaali koostuu haastatteluista ja arkistomateriaaleista. Kaksi toteutettiin vuoropuhelussa suomalaisten kulttuuriperinnön ammattilaisten, museotyöntekijöiden ja arkeologien kanssa, kolme on enemmän tulosta vuoropuhelusta saamelaisten kanssa ja sisältävät vahvasti saamelaisen äänen.

Artikkeleissa käsitellään saamelaiskokoelmia ja niiden keräämistä, historiaa, käyttöä ja merkityksiä Suomen kansallismuseossa sekä niiden merkityksiä ja rooleja saamelaisten keskuudessa eri näkökulmista. Ensimmäinen artikkeli keskittyy suomalaisten arkeologien asenteisiin liittyen saamelaiskulttuuriperinnön repatriaatioon, sen hallintoon ja saamelaisten esihistoriaan liittyviin kysymyksiin vuoden 2015 alussa. Toinen, yhteisartikkeli Veli-Pekka Lehtolan kanssa, keskittyy saamelaisten kokoelmien keräämiseen, jotka suomalainen kansatieteilijä Toivo Immanuel Itkonen keräsi Suomen kansallismuseolle. Artikkelissa keskitymme Itkosen työhön yleisesti, mutta myös hänen keräämiensä kokoelmien alkuperään ja kokoelman potentiaaliseen merkitykseen saamelaisille. Kolmas keskittyy Suomen kansallismuseon kokoelman erityisiin merkityksiin saamelaisille duojáreille eli käsityöläisille sekä kansallismuseossa työskenteleville ammattilaisille. Neljäs artikkelini keskittyy yhteen tiettyyn duodjiin, Ládjogahpiriin, ja korostaa museokokoelmissa sijaitsevan duodjin potentiaalia nykypäivän saamelaiselle yhteiskunnalle.