Selän evolutiivinen kehitys. Nykyisten selkäongelmien tausta?

Selkäongelmat ovat hyvin yleinen terveysongelma ihmisillä, ja suurin osa tulee elämänsä aikana kärsimään jonkinlaisista selkäkivuista. On epäilty, että syyt ihmisten lukuisiin selkävaivoihin saattaisivat osaksi juontaa juurensa pystyasennosta. Tätä tukee myös se, että selkäsairaudet vaikuttaisivat olevan harvinaisempia muilla ihmisapinoilla.

Tästä syystä väitöskirjassa tutkittiin, miten nikamat ovat kehittyneet evoluutiomme aikana ja millainen merkitys pystyasennolla ja kahdella jalalla kävelyllä on ollut niihin. Tämän on tarkoitus auttaa meitä ymmärtämään, miten selkä on aikoinaan sopeutunut uuteen ryhtiin ja liikkumistapaan. Mutta evolutiivisten liikkumistavan ja ryhdin muutoksen lisäksi ihmisten elämäntapa on myös kokenut radikaaleja muutoksia lähihistorian aikana. Elämmekin tällä hetkellä koko historiamme vähiten liikkumista sisältävää elämäntapaa, mikä on puolestaan tuonut mukanaan aivan uusia haasteita selälle. Näin ollen on myös tärkeää ymmärtää, mitä muutoksia nikamat ovat kokeneet lähihistorian aikana ja mikä vaikutus näillä saattaa olla selän terveyteen.

Evolutiivisia muutoksia tarkasteltiin tutkimalla, miten nikaman solmun muoto eroaa nykyihmisten, Afrikan apinoiden ja fossiilisten ihmisapinoiden välillä. Lisäksi tutkittiin nikaman luuntiheysmittoja Afrikan apinoilla ja miten ne eroavat ihmisistä. Lyhyemmän aikavälin muutoksia puolestaan tarkasteltiin tutkimalla nikaman solmun koko- ja muotoeroja suomalaisten arkeologisten yksilöiden (1600–1800-luvuilta) ja modernien nykyihmisten (aineisto pitkittäistutkimuksista Pohjois-Suomen syntymäkohorteista) välillä. Luuntiheyden iällisiä muutoksia tutkittiin myös 1900-luvun amerikkalaisessa populaatiossa. Työssä keskityttiin pääasiassa alaselkään, sillä se on yleisin selkäkivun ongelma-alue.

Tulokset viittasivat siihen, ettei nikamansolmun muodossa ole evoluution aikana tapahtunut suuria muutoksia. Ihmisellä ja gorillalla oli suhteellisen samanmalliset nikamat, mikä vaikuttaisi viittaavan nikamiin kohdistuvalla painolla olevan suurempi vaikutus nikaman muotoon kuin liikkumistavalla. Tähän viittasi myös havainto, että simpanssien nikaman muoto erosi selkeästi ihmisistä ja gorilloista, mutta oli myös suhteellisen pyöreä verrattuna fossiileihin ihmisapinoihin. Luuntiheyden vaihtelu koko selkärangassa vaikutti puolestaan olevan samanlainen ihmisten ja simpanssien välillä. Apinoiden välillä sen sijaan löytyi eroja luun tiheyden vaihtelussa, mikä saattaisi viitata liikkumistavan vähäisempään vaikutukseen tässä ominaisuudessa.

Lyhyen aikavälin muutokset sen sijaan viittaisivat siihen, että nikaman solmun muoto näyttäisi tämän päivän ihmisellä olevan pyöreämpi kuin ennen. Tällä saattaa olla vaikutusta nikaman kestävyyteen ja välilevyjen terveyteen. Ikääntymisestä johtuva luukato sen sijaan oli erilainen historiallisen ajan populaatiolla kuin tämän päivän ihmisillä. Varsinkin naisten luukato nikamassa vaikutti olleen pienempi menneisyydessä. Syynä kumpaankin lyhyen aikavälin muutokseen epäiltiin olevan laskeneen fyysisen liikunnan määrä. Luu reagoi fyysiseen rasitukseen, ja vähentynyt fyysinen rasitus puolestaan saattaa johtaa nikamissa muutoksiin, jotka eivät välttämättä ole positiivisia selän terveyden kannalta.