Selkä kantaa. Luokitteluun perustuva alaselkäkivun hoito perusterveydenhuollossa.

Luokitteluun perustuva alaselkäkipupotilaiden hoito STarT-selkäkyselyä käyttäen ja systemaattinen potilasoppaan käyttö yhdessä terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen kanssa, näytti edistävän alaselkäkipupotilaiden hoitoa perusterveydenhuollossa.
Alaselkäkipu on yleisin haittaa aiheuttava vaiva, enimmäkseen epäspesifi oire, jossa monet biologiset, psykologiset, sosiaaliset ja elintapatekijät vaikuttavat kipuun liittyvään haittaan ja terveyspalveluiden käyttöön. Näyttöön perustuva alaselkäkivun hoito on aktiivista ja huomioi biopsykososiaaliset tekijät. Hoidon keskiössä on toimintakyvyn parantaminen, omahoito, ohjaus ja neuvonta sekä ohje pysyä aktiivisena työ mukaan lukien. STarT -selkäkysely (SBT) ja Örebro kipukysely (ÖMPSQ-SF) on kehitetty auttamaan ennustavien psykososiaalisten ja oireeseen liittyvien tekijöiden tunnistamisessa. Uusi potilasopas on kehitetty tukemaan näyttöön perustuvaa hoitoja ja vähentämään tarpeetonta kuvantamista.
Tavoitteemme oli arvioida SBT ja ÖMPSQ-SF yhdenmukaisuutta sekä psykiatristen, psykologisten, elintapaan liittyvien ja sosiaalisten riskitekijöiden kasautumista molempien kyselyiden korkeaan riskiryhmään alaselkäkipuisessa väestössä. Tavoitteena oli myös kääntää ja validoida uusi potilasopas suomeksi. Lisäksi arvioimme erikseen potilasoppaan vaikuttavuutta ja luokitteluun perustuvan hoitomallin vaikuttavuutta alaselkäkipupotilaiden hoidossa perusterveydenhuollossa.
SBT ja ÖMPSQ-SF vertailtiin väestöaineistossa käyttäen Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 aineistoa. Alustava arvio potilasoppaasta tehtiin nettikyselyillä. Ryvässatunnaistetussa asetelmassa tutkittiin potilasoppaan vaikuttavuutta ja vertaiskontrolloidussa asetelmassa luokitteluun perustuvan hoitomallin jalkauttamisen vaikuttavuutta alaselkäkivun hoidossa perusterveydenhuollossa.
Yksilölliset psykologiset ja sosiaaliset riskitekijät kasautuivat SBT ja ÖMPSQ-SF korkean riskin ryhmiin. Potilasopas auttoi potilaita ymmärtämään heidän kipuansa, rohkaisi heitä olemaan fyysisesti aktiivisia ja vähensi alaselän kuvantamistutkimuksia sekä sairauslomapäiviä. Vaikka luokitteluun perustuva hoitomalli ei vaikuttanut fyysiseen toimintakykyyn pitkällä aikavälillä, kipuoireet näyttivät paranevan nopeammin, terveyspalvelujen käyttö oli vähäisempää ja selkäkipuun liittyvien sairaslomapäivien määrä oli pienempi interventioryhmässä.