Suojelutavoitteiden laatiminen uhanalaisille lintulajeille

Ihmisen aiheuttamat elinympäristöjen muutokset uhkaavat luonnon monimuotoisuutta kasvattamalla yhä useampien eliölajien sukupuuttoriskiä. Tehokkaat suojelutoimenpiteet edellyttävät tietoa uhanalaisten lajien elinympäristövaatimuksista sekä populaation elinkyvylle keskeisistä geneettisistä tekijöistä.
Väitöskirjatyössä tutkittiin maakotkan ja muuttohaukan pesimäympäristön piirteitä maisemaekologisen mallinnuksen avulla. Lisäksi selvitettiin Suomen merikotkien sekä Iberian niemimaalla esiintyvien pajusirkun alalajien suojelun kannalta tärkeitä geneettisiä tekijöitä. Kaikki tutkimuspopulaatiot ovat uhanalaisia ja ne ovat kärsineet voimakkaista kannan pienenemisistä. Suomen petolintujen uhanalaisuuteen on ajateltu vaikuttaneen ennen kaikkea ympäristömyrkyt ja vaino, Iberian niemimaan pajusirkkujen uhanalaisuuteen puolestaan sopivien elinympäristöjen häviäminen.
Mallinnuksen tulokset osoittivat maakotkan välttävän ihmisen muokkaamaa ympäristöä, kuten maatalousalueita ja rakennettuja alueita. Lajin esiintymistodennäköisyys laski nopeasti nollaan, kun ihmisen muokkaaman ympäristön osuus nousi yli viiden prosentin pesimäympäristön ydinalueella. Muuttohaukan habitaatinvalintaan vaikuttaa maiseman rakenne, sillä se suosii pesimäympäristönään yhtenäisiä avosoita. Avosoiden pirstoutuminen vähentää näin ollen lajin pesimäympäristön laatua.
Geneettisten tulosten perusteella merikotkapopulaatio on toipunut kannan romahduksesta pääosin paikallisen kasvun myötä, mutta myös naapurimaiden populaatioista tulleella geenivirralla on ollut merkitystä ja se näyttää lisänneen Suomen populaation geneettistä muuntelua. Suomen nykyinen populaatio on jakautunut geneettisesti kahteen alapopulaatioon, rannikolle ja Lappiin. Tämä on tutkimustulosten perusteella seurausta lajin synnyinpaikkauskollisuudesta, ei niinkään populaatiokoon romahduksista. Rannikon merikotkapopulaation efektiivinen koko on niin pieni, että sen kyky sopeutua ympäristömuutoksiin pitkällä aikavälillä on vaarantunut.
Pajusirkun alalajien todettiin olevan geneettisesti erilaisia ja jopa erilaistuneita toisistaan eri kosteikkoalueilla. Niiden efektiiviset populaatiokoot olivat lähellä kriittisenä pidettyä alarajaa ja geneettisen muuntelun havaittiin laskeneen, joten ne ovat vaarassa menettää elinkykyään jo lyhyellä aikavälillä. Näiden populaatioiden, kuten myös merikotkapopulaatioiden, yksilömäärien tulee tämän vuoksi kasvaa huomattavasti, jotta ne säilyisivät elinvoimaisina tulevaisuudessa.