Syväaivostimulaatio Parkinsonin taudin hoidossa ja lasten syväaivostimulaatiopalvelu

Parkinsonin tauti on maailmanlaajuisesti yleisin aivoja rappeuttava liikehäiriösairaus, sen etiologia ei ole tiedossa ja siten hoito on oireenmukaista. Kuntoutuksen ja lääkehoidon lisäksi Parkinsonin taudin oireita voidaan lievittää syväaivostimulaatiolla (engl. deep brain stimulation, DBS). Kyseessä on neurokirurginen hoitomuoto, jonka käytön yleisin peruste on edennyt Parkinsonin tauti. Tavallisimmin stimulaation kohdealueena käytetään aivojen näkökukkulan alapuolista hermosolukertymää (lat. subthalamic nucleus, STN). Tämän alueen stimulointi (STN DBS) lievittää taudin tyypillisiä liikehäiriöitä: jäykkyyttä, vapinaa ja liikkeiden hitautta. DBS-hoidon myötä levodopalääkitystä päästään yleensä vähentämään merkittävästi, jolloin lääkityksen haittavaikutukset lievittyvät ja potilaan voinnista tulee vakaampi.

Väitostutkimuksessa tarkasteltiin Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) vuosina 2014-2017 ja 2017-2020 STN DBS hoidettuja Parkinson potilaita ja heidän saamaa vastetta sekä levodopalääkityksen vähenemää verrattuna aiempaan tutkimustietoon. Erityisesti tarkasteltiin miten kehittynyt aivojen magneettikuvantaminen, tarkentunut hoidon yksilöllinen kohdentaminen ja leikkauksen jälkeisen seurannan keskittäminen vaikuttivat hoidon tuloksiin. Lisäksi mielenkiinnon kohteena oli tutkia STN-ulkoreunan sekä otsalohkon etummaisen osan välisiä erityisen nopeita valkeanaivoaineen ratoja sekä sitä, onko ratojen eri osien stimuloinnilla vaikutusta potilaan saamaan hoitovasteeseen ja voiko radastokuvantamista käyttää DBS-hoidon yksilölliseen suunnitteluun.

Tutkimuksen perusteella Parkinson potilaiden saama hoitovaste on merkittävästi parantunut hoidon kehittymisen myötä. Parkinsonin taudin liikehäiriöiden määrä väheni 62% ja päivittäinen toimintakyky parani 41% stimulaatiohoidon aloituksen jälkeen vuoden seuranta-aikana verrattuna lähtötilanteeseen. Levodopalääkitystä päästiin keventämään 62-74% verrattuna lähtötilanteeseen ja siten lääkityksen aiheuttamat pakkoliikkeet lievittyivät 81% ja potilaan kokemat tilanvaihtelut vähenivät 81%. Viidesosa STN DBS -potilaista ei tarvinnut levodopalääkitystä kun vuosi leikkauksesta oli kulunut. Lisäksi stimuloitavan STN-alueen ja otsalohkojen taaimmaisen osan välisten erittäin nopeiden valkoisen aivoaineen radastojen ja potilaan saaman hoitovasteen välillä vaikuttaisi olevan yhteys. Siten valkoisen aivoaineen radastokuvia voitaisiin tulevaisuudessa käyttää DBS-hoidon suunnitteluun ja hoidon yksilölliseen kohdentamiseen.

Väitöstutkimuksen antaman tiedon pohjalta luotiin myös hoitokäytäntö lasten ja nuorten DBS-hoidolle. Tämän ryhmän potilailla on yleensä vaikea, yleistynyt liikehäiriö, kuten esimerkiksi lihasvääntötauti (dystonia), mikä tekee heistä erityisen hauraan potilasryhmän. Siten hoidon ohjeistukselle on erityinen tarve. OYS:ssa lasten ja nuorten DBS-leikkauksia on tehty vuodesta 2016 lähtien ja OYS:n hoitokäytäntö on julkaistu ja tunnustettu kansainvälisesti. Hoitotulokset ovat rohkaisevia kannustaen lasten- ja nuorten liikehäiriöiden aktiiviseen DBS-hoitoon ja kansalliseen keskittämiseen.