Tieteen keinoin yhteiskunnallisen
oikeudenmukaisuuden puolesta: Edvard Westermarck ja sukupuolta, seksuaalisuutta ja
avioliittoa koskevat lainuudistusvaatimukset

Tämä tutkimus tarjoaa uuden näkökulman sosiologi Edvard Westermarckin (1862–1939) elämäntyöhön analysoimalla hänen uudistusmielisiä näkemyksiään sukupuolta, seksuaalisuutta ja avioliittoa koskevasta lainsäädännöstä tieteellisessä ja yhteiskunnallisessa kontekstissaan. Se osoittaa puutteellisiksi tai yksipuolisiksi ne näkemykset, joiden mukaan Westermarck varoi tutkimuksissaan poliittisia ja yhteiskuntakriittisiä kannanottoja tai pyrki pönkittämään vallitsevaa porvarillista avioliittoinstituutiota ja yhteiskunnallista status quota.

Tutkimuksessa esitetään, että 1800–1900-lukujen taitteen ja 1900-luvun alun johtava avioliittotutkija Westermarck puolusti tutkimuksissaan ja yhteiskunnallisessa toiminnassaan monia sukupuolta, seksuaalisuutta ja avioliittoa koskevia lainuudistuksia. Hän kannatti avioliittolain uudistamista puolustaen aviopuolisoiden lainsäädännöllistä yhdenvertaisuutta, avioerolakien liberalisointia ja eugeenisia avioliittoesteitä. Lisäksi hän tuki abortin ja ehkäisyn laillistamista, aviottomien naisten ja lasten lainsäädännöllisen aseman kohentamista ja homoseksuaalisuuden dekriminalisointia.

Westermarck toimi moraaliteoriansa mukaisena moraalikapinallisena, joka vaati moraalikäsitysten, tapojen ja lakien puolueetonta ja harkitsevaa, tietoon perustuvaa arviointia. Hän kritisoi etenkin sellaisia sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja avioliittoon liittyviä lakeja, joiden alkuperän hän jäljitti vertailevan sosiaaliantropologisen tutkimuksen kautta taikauskoon, uskonnollisiin käsityksiin, itsekkyyteen, ajattelemattomuuteen tai tunneperäiseen inhoon.

Suurin osa Westermarckin puolustamista reformeista koski lakeja, joiden hän näki syntyneen kristinuskon vaikutuksesta. Hänen sukupuoli- ja seksuaalipolitiikkansa oli siten läheisesti kytkeytynyt hänen kristinuskonkritiikkiinsä. Westermarckin uudistusvaatimukset perustuivat pitkälti utilitaristiseen vahinkoprinsiippiin, jonka mukaan ihmisellä on oikeus toimia vapaasti niin kauan, kun hän ei toiminnallaan vahingoita muita.

Tutkimus osoittaa myös, että Westermarckin näkemyksiä ja tukea hyödynnettiin ajan sukupuoli- ja seksuaalireformistisen politiikan ajamisessa. Eri intressiryhmät niin Suomessa, Englannissa kuin Yhdysvalloissakin viittasivat hänen tutkimuksiinsa politiikkaansa perustellessaan, ja monet yhdistykset ja kuuluisat reformistit tavoittelivat yhteistyötä hänen kanssaan. Westermarck osallistuikin monen sukupuoli- ja seksuaalireformia ajaneen yhdistyksen toimintaan Suomessa ja ulkomailla. Hän liittyi yhdistysten jäseneksi, luennoi niiden tilaisuuksissa, osallistui niiden järjestämiin konferensseihin ja kirjoitti artikkeleja niiden äänenkannattajiin. Hyvin usein hän tuki yhdistysten tavoitteita arvovallallaan lupautumalla niiden varapuheenjohtajaksi.

Westermarckin näkemykset olivat vaikutusvaltaisia myös tieteellisessä viitekehyksessä: ne vaikuttivat monien merkittävien uudistusmielisten tutkijoiden kantoihin. Eri maiden (Britannia, Yhdysvallat) lainuudistustyössäkin viitattiin Westermarckin tutkimuksiin. Hänen esittämiään lainuudistusvaatimuksia huomioitiin myös eri maiden lehdistössä: eräistä hänen näkemyksistään kirjoitettiin niin paljon, että niitä voidaan kutsua kansainvälisiksi mediatapauksiksi. Westermarck oli siten merkittävä ja keskeinen toimija länsimaisen avioliitto- ja seksuaalireformin edistämisessä. Hänen reformistista toimintaansa kuvaa varhaisiin seksologeihin liitetty motto: tieteen keinoin yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta.