"Toiset rakastavat, toiset vihaavat." Ilmari Kiannon tuotannon julkinen reseptio Suomessa

Väitöskirja käsittelee Ilmari Kiannon (1874–1970) tuotannon vastaanottoa ja tutkimusta yli sadan vuoden ajalta ja nivoo Kiannon tuotannon aikansa taiteellisiin ja aatteellisiin virtauksiin ja tapahtumiin. Väitöstutkimus on ensimmäinen Kiannon tuotannosta tehty ja täydentää Kiannon tuotannosta kirjallisuushistoriassa ja tutkimuksessa muovautunutta kuvaa, joka pohjautuu kirjallisuuden kaanoniin nousseisiin Punaiseen viivaan (1909) ja Ryysyrannan Jooseppiin (1924). Käsitellyiksi tulevat Kiannon lyriikka, seksuaalimoraalia, kristinuskoa, torpparilaitosta, Vienan Karjalaa, sisällissotaa ja köyhälistöä käsittelevien teosten kontekstuaalinen tausta ja vastaanotto. Tutkimuksessa korostuvat Kiannon teosten yhteiskunnalliset, uskontokriittiset, moraaliset ja poliittiset yhtymäkohdat aikansa polttaviin ja ongelmallisiin kysymyksiin ja kritiikin suhtautuminen Kiannon teosten avauksiin.

Väitöskirja esittelee Kiannon merkittävänä ja räväkkänä yhteiskunnallisena keskustelijana, joka joutui usein myös sensuurin hampaisiin jumalanpilkkasyytteitä myöten. Rintamalinjat Kiannon teosten aikalaisvastaanotossa jakaantuivat usein sanomalehtien ja lukijoiden poliittisen suuntautumisen mukaan, tosin suomenkielinen yleisö suosi yksimielisesti Kiannon ruotsinkielistä virkamieskuntaa pöyhiviä tekstejä, joissa Kianto syyttää ruotsinkielistä valtaeliittiä suomenkielisten ylimielisestä kohtelusta ja sorrosta.

Työväenluokan lukijoiden suosioon pappissäätyyn syntynyt ja filosofian maisteriksi opiskellut Kianto nousi teoksellaan Pyhä viha (1908), jossa Kianto hyökkää oikeasta kristinuskosta erkaantunutta laitoskirkkoa ja leipäpappeja vastaan. Kiannon asettuminen sisällissodan aikana näyttävästi valkoisten puolelle sotarunojen ja kiihotusartikkelien kirjoittajana katkaisi kuitenkin välit vasemmistoon kertaheitolla ja merkitsi suuren lukijakunnan menetystä.

Kiannon jo syksyllä 1918 valmistunut sisällissodan aikaiseen rintamalla matkusteluun perustuva sodanvastainen Elämän ja kuoleman kentältä -teos olisi laimentanut Kiannon saamaa ja myöhemminkin ahkerasti vasemmiston toimesta levitettyä lahtari-mainetta, jos teos olisi päässyt heti julkisuuteen. Kustantajat eivät kuitenkaan uskaltaneet julkaista teosta oikeusjuttujen pelossa, koska teos sisältää voittaneelle valkoiselle puolelle arkaa materiaalia ja teos julkaistiin vasta v. 1928.

Kiannon talvisodan alussa tekemä hätävarjelutoimenpide, venäjänkielinen sikarilaatikkoon kirjoitettu viesti Turjanlinna-kotinsa säästymiseksi tuholta, johti puolen vuoden mittaiseen kuritushuonetuomioon sotapetoksen yrityksestä. Tuomio oli Kiannon elämän ja kirjailijamaineen kannalta musertava ja johti Kiannon laajamittaiseen hyljeksintään ja erottamiseen mm. Kirjailijaliitosta, jonka perustaja- ja kunniajäsen Kianto oli. Väitöstutkimus osoittaa, että Kiannon saama tuomio on myöhemmin nähty ylintä sodanjohtoa myöten hätiköitynä ja sotahysterian aiheuttamana ylilyöntinä. Kiannon kunnianpalautuksen voidaan katsoa alkaneen v. 1950, jolloin Kiannolle myönnettiin arvostettu Aleksis Kivi -palkinto elämäntyöstään suomalaisen kirjallisuuden hyväksi.