Työttömyys ja tyypin 2 diabetes

Väitöstilaisuuden tiedot

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika

Väitöstilaisuuden paikka

Markku Larmas -sali H1091

Väitöksen aihe

Työttömyys ja tyypin 2 diabetes

Väittelijä

Lääketieteen lisensiaatti, Työterveyshuollon erikoislääkäri Tuulia Varanka-Ruuska

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, Väestöterveyden tutkimusyksikkö

Oppiaine

Työterveyshuolto

Vastaväittäjä

Apulaisprofessori Merja K. Laine, Helsingin yliopisto

Kustos

Professori Leena Ala-Mursula, Oulun yliopisto

Lisää tapahtuma kalenteriin

Työttömyys ja tyypin 2 diabetes

Tyypin 2 diabetes (T2D) yleistyy epidemian tapaan maailmanlaajuisesti. Tauti todetaan usein työiässä. Sen syntyyn vaikuttavat monet biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Tunnettuja riskitekijöitä ovat epäterveelliset elintavat ja ylipaino. Stressiin liittyvä syöminen ja juominen lisää ylipainoa ja pitkittyneen stressin on esitetty liittyvän T2D:n syntyyn. Työelämässä yleinen stressitekijä on työttömyys. Aiemmissa tutkimuksissa on esitetty, että työttömyys voisi lisätä T2D:n ja T2D työttömyyden riskiä, mutta näyttö on ollut epäyhtenäistä. Tämän väitöskirjan tarkoitus oli selvittää työttömyyden ja T2D:n yhteyttä keski-ikäisessä yleisväestössä.
Väitöskirja koostuu T2D:n ja työttömyyden yhteydestä julkaistun tieteellisen kirjallisuuden meta-analyysistä sekä kolmesta Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 -tutkimukseen perustuvasta osatyöstä. Osallistujilta 46 vuoden iässä mitatun sokeriaineenvaihdunnan ja kyselyjen tiedot yhdistettiin rekisteritietoihin. Regressiomalleilla arvioitiin, miten kolmen vuoden aikana seurattu työttömyys ennusti sokeriaineenvaihduntaa, miten todettu T2D vaikutti työelämäpoistumiin seuraavien kahden vuoden aikana ja kuinka edeltävä 30-vuotinen työura 16–45 ikävuosina oli yhteydessä T2D:een 46-vuotiaana.
Kirjallisuuden meta-analyysin mukaan työttömyydellä oli 1.6-kertainen vetosuhde esidiabetekseen ja 1.7-kertainen T2D:hen. Kohorttitutkimuksissa miehillä, jotka olivat kolmen vuoden aikana työttöminä yli vuoden, oli 1.6-kertainen vetosuhde esidiabetekseen ja 2.6-kertainen T2D:een verrattuna koko ajan työskennelleisiin. Toisinpäin T2D ennusti kahden vuoden seurannassa 1.2-kertaista työttömyyspäivien riskiä miehillä ja naisilla. Epävakaan työvoimauran ryhmään kuuluneilla miehillä oli 2.4-kertainen ja naisilla 2.6-kertainen vetosuhde T2D:een 46 vuoden iässä. Yhteys säilyi, vaikka huomioitiin syntymäpaino tai lapsuuden sosioekonominen asema tai aikuisiän elintapatekijöitä.
Väitöskirjan tulokset vahvistavat tutkimustietoa työttömyyden ja T2D:n yhteydestä. Tieto keski-ikäisen henkilön pitkittyneestä työttömyydestä ja epävakaasta työhistoriasta voi olla kliinikolle hyödyllinen usein alidiagnosoidun T2D:n seulonnan kohdentamiseksi ja varhaisen hoidon aloittamiseksi.
Viimeksi päivitetty: 18.12.2024