Uhkia Ihmemaassa: Lapset, nettiturvallisuus ja vuorovaikutteisen webin ihmeellinen maailma

Sosiaalinen media, älypuhelimet sekä jatkuva tavoitettavissa olo ovat arkipäivää yhä nuoremmille. Erilaiset verkkoteknologiat tuovat mukanaan paljon mahdollisuuksia oppia uutta, osallistua erilaisissa yhteisöissä ja kehittää omaa minuutta. Se että lapset aloittavat netinkäytön yhä nuorempana on kuitenkin ongelmallista, koska pienten lasten kyky toimia verkossa turvallisesti voi olla vaillinaista. Väitöskirjassa tarkastellaan sitä, kuinka suomalaiset 10–12-vuotiaat lapset lähestyvät nettiturvallisuutta ja kuinka sitä toteutetaan kotona ja kouluissa.

Väitöskirjassa mietitään myös sitä, kuinka nettiturvallisuuden toteuttamista kotona ja koulussa voitaisiin tukea. Tutkimus toteutettiin kolmessa Oulun alueen peruskoulussa vuosina 2015-2016. Aineistoa kerättiin opettajilta, lapsilta ja huoltajilta haastattelujen, kyselyjen ja työpajojen avulla. Tulokset osoittavat, että lapset luottavat omiin taitoihinsa netinkäyttäjinä. He myös toteuttavat nettiturvallisuutta itsenäisesti, esimerkiksi keskustelemalla keskenään siitä, millaisia kuvia netissä kannattaa jakaa. Nettiturvallisuuskoulutukselta lapset toivovat positiivista sävyä sekä konkreettisia neuvoja. Esimerkkinä lapset mainitsevat, että tuntemattomilla ihmisillä pelottelun sijaan heille voisi tarjota keinoja nettituttavuuden henkilöllisyyden varmistamiseksi.

Myös huoltajat ja opettajat luottavat lasten taitoihin, joskin hieman vähäisemmässä määrin. Kotona ja koulussa pyritään toteuttamaan lasten nettiturvallisuutta eri tavoin. Huoltajat saattavat esimerkiksi tarkastaa aika-ajoin lasten profiilin yhteisöpalvelussa tai heidän selailuhistoriansa, kouluissa taas usein rajoitetaan lasten älypuhelinten käyttöä. Sekä huoltajat että opettajat kuitenkin suosivat nk. aktiivista lähestymistapaa, kuten netinkäytöstä puhumista ja avun tarjoamista. Tällaisen lähestymistavan onkin aiemmassa tutkimuksessa havaittu johtavan lasten lisääntyneisiin nettitaitoihin ja vähentyneisiin haittakokemuksiin. Aina lasten nettiturvallisuuden toteuttaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Tutkimuksessa huomattiin, että lapset ovat jossain määrin eri mieltä huoltajien kanssa siitä, kuinka paljon huoltajat heidän nettiturvallisuutensa toteuttamiseen osallistuvat. Tämä herättää kysymyksiä siitä, liioittelevatko huoltajat tukitoimiensa laajuutta, vai tulisiko niitä tehdä lapsille näkyvämmäksi. Kouluissa opettajat kokevat olevansa yksin päättämässä siitä, miten nettiturvallisuutta lähestytään tunneilla ja he kaipaavat tukea. Myös lasten nettiturvallisuuteen liittyvien vastuidenjako esimerkiksi huoltajien ja opettajien välillä on joskus epäselvää.

Väitöskirjan tuloksilla on vaikutusta siihen, millaisia keinoja kehitämme lasten nettiturvallisuuden tukemiseksi. Vaikka lasten netinkäytön valvonta ja rajoitukset ovat joskus tarpeen, väitöskirjassa kannustetaan aikuisia myös osallistumaan lasten nettielämään ja rakentamaan luottamusta. Nettiturvallisuuden tukemiseksi kodeissa väitöskirjassa ehdotetaan teknisen ja aktiivisen lähestymistavan yhdistelmää, ohjelmistoja joita lapset ja aikuiset käyttävät yhdessä. Nämä ohjelmistot auttavat varmistamaan lasten turvallisuutta, mutta ottavat huomioon myös heidän tarpeensa yksityisyydelle ja helpottavat luottamuksen rakentamista perheenjäsenten välille. Nettiturvallisuuden tukemiseksi kouluissa väitöskirjassa ehdotetaan järjestelmällistä otetta, joka poistaa vastuuta yksittäisen opettajan harteilta. Lisäksi ehdotetaan opetuskäytäntöjä, jotka sopivat lasten mediamaailmaan ja helpottavat aiheen aktiivista ja positiivista lähestymistä.