Värttinäluun alaosan murtumat. Epidemiologia, vuodenaika-vaihtelu ja levytystulokset.
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
Oulun yliopistollinen sairaala, luentosali 1 (Kajaanintie 50)
Väitöksen aihe
Värttinäluun alaosan murtumat. Epidemiologia, vuodenaika-vaihtelu ja levytystulokset.
Väittelijä
Lääketieteen lisensiaatti Kai Sirniö
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, Medical Research Center Oulu
Oppiaine
Ortopedia ja traumatologia
Vastaväittäjä
Professori Hannu Aro, Turun yliopistollinen keskussairaala
Kustos
Professori Juhana Leppilahti, Oulun yliopistollinen sairaala
Ranne murtuu liukkaalla kelillä
Rannemurtuman ilmaantuvuuden todettiin lisääntyneen aiempiin tutkimuksiin verrattuna erityisesti iäkkäillä naispotilailla ja murtumien määrissä todettiin selkeä vuodenaikavaihtelu. Huonoasentoisen rannemurtuman hoidossa varhaisella levykiinnityksellä todettiin saavutettavan hieman paremmat hoitotulokset kipsihoitoon verrattuna. Leikkaajan kokemuksella ja potilaan iällä todettiin olevan yhteys rannemurtuman levytyskomplikaatioiden riskiin.
Rannemurtuma on yleisin yläraajan murtumatyyppi, ja Suomessa arvioidaan tapahtuvan aikuisväestössä noin 12 000 rannemurtumaa vuosittain. Rannemurtuma on tyypillinen luun haurastumiseen liittyvä murtuma, joka saadaan yleensä kaatumisen seurauksena. Rannemurtuma onkin hyvin yleinen murtumatyyppi etenkin yli 60-vuotiailla, liikunnallisesti aktiivisilla naisilla. Keliolosuhteilla on todennäköisesti vaikutusta rannemurtumien ilmaantuvuuteen.
Suurin osa rannemurtumista voidaan hoitaa kipsillä, mutta osassa tapauksista joudutaan harkitsemaan leikkaushoitoa, yleensä ensisijaisesti levykiinnitystä. Rannemurtuman levytyksen hyödystä ja mahdollisista haitoista ei ole riittävästi tutkimustietoa.
Väitöskirjassa todettiin rannemurtumien ilmaantuvuuden lisääntyneen vuonna 2008 aiempiin tutkimuksiin verrattuna selkeästi etenkin iäkkäillä, yli 70-vuotiailla naisilla. Ilmantieteenlaitoksen kelimallia hyödyntäen voitiin todeta, että liukkaalla talvikelillä rannemurtumien ilmaantuvuus kasvoi 2,5-kertaiseksi ei-talvikeliin verrattuna. Etenkin kaatumistapaturmien aiheuttamissa rannemurtumissa todettiin selkeä vuodenaikavaihtelu.
Satunnaistetussa ja vertailevassa väitöskirjan osatyössä todettiin, että yli 50-vuotiailla rannemurtumapotilailla alun perin huonoasentoisen rannemurtuman varhaisella leikkaushoidolla voidaan saavuttaa paremmat ja yhtenäisemmät hoitotulokset niin murtuman asennon kuin yläraajan toiminnankin kannalta kipsihoitoon tai viivästettyyn leikkaushoitoon verrattuna. Lisäksi lähes 900:n levytyksellä hoidetun rannemurtumapotilaan takautuvassa aineistossa todettiin potilaan matalan iän (alle 40 vuotta) ja kirurgin vähäisen leikkauskokemuksen olevan itsenäisiä riskitekijöitä levytykseen liittyville komplikaatioille. Väitöstutkimus lisää tietoa rannemurtumien esiintyvyydestä ja hoitotuloksista, ja tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää rannemurtumien ennaltaehkäisyssä sekä hoitotulosten kohentamisessa.
Rannemurtuma on yleisin yläraajan murtumatyyppi, ja Suomessa arvioidaan tapahtuvan aikuisväestössä noin 12 000 rannemurtumaa vuosittain. Rannemurtuma on tyypillinen luun haurastumiseen liittyvä murtuma, joka saadaan yleensä kaatumisen seurauksena. Rannemurtuma onkin hyvin yleinen murtumatyyppi etenkin yli 60-vuotiailla, liikunnallisesti aktiivisilla naisilla. Keliolosuhteilla on todennäköisesti vaikutusta rannemurtumien ilmaantuvuuteen.
Suurin osa rannemurtumista voidaan hoitaa kipsillä, mutta osassa tapauksista joudutaan harkitsemaan leikkaushoitoa, yleensä ensisijaisesti levykiinnitystä. Rannemurtuman levytyksen hyödystä ja mahdollisista haitoista ei ole riittävästi tutkimustietoa.
Väitöskirjassa todettiin rannemurtumien ilmaantuvuuden lisääntyneen vuonna 2008 aiempiin tutkimuksiin verrattuna selkeästi etenkin iäkkäillä, yli 70-vuotiailla naisilla. Ilmantieteenlaitoksen kelimallia hyödyntäen voitiin todeta, että liukkaalla talvikelillä rannemurtumien ilmaantuvuus kasvoi 2,5-kertaiseksi ei-talvikeliin verrattuna. Etenkin kaatumistapaturmien aiheuttamissa rannemurtumissa todettiin selkeä vuodenaikavaihtelu.
Satunnaistetussa ja vertailevassa väitöskirjan osatyössä todettiin, että yli 50-vuotiailla rannemurtumapotilailla alun perin huonoasentoisen rannemurtuman varhaisella leikkaushoidolla voidaan saavuttaa paremmat ja yhtenäisemmät hoitotulokset niin murtuman asennon kuin yläraajan toiminnankin kannalta kipsihoitoon tai viivästettyyn leikkaushoitoon verrattuna. Lisäksi lähes 900:n levytyksellä hoidetun rannemurtumapotilaan takautuvassa aineistossa todettiin potilaan matalan iän (alle 40 vuotta) ja kirurgin vähäisen leikkauskokemuksen olevan itsenäisiä riskitekijöitä levytykseen liittyville komplikaatioille. Väitöstutkimus lisää tietoa rannemurtumien esiintyvyydestä ja hoitotuloksista, ja tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää rannemurtumien ennaltaehkäisyssä sekä hoitotulosten kohentamisessa.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024