Vuorovaikutustaitojen ja sosiaalisen tuen yhteydet hyvinvointiin liittyviin tekijöihin työ- ja opiskeluympäristöissä. Sykevälivaihtelu, työn imu ja uupumus

Kasvava työstressi ja -uupumus ja niistä aiheutuvat kustannukset ovat herättäneet yhteiskunnallisen kiinnostuksen mielenterveyden edistämiseen työssä ja opiskeluelämässä. Väitöstutkimuksen mukaan vuorovaikutustaitojen kehittämisestä ja panostamisesta sosiaaliseen tukeen voi olla hyötyä työpaikoilla ja koulutusorganisaatioissa. Tällä hetkellä etenkin koronan aiheuttamat muutokset työssä ja opiskeluelämässä aiheuttavat monelle stressiä ja uupumusta, mikä korostaa entisestään vuorovaikutuksen ja sosiaalisen tuen roolia.

Työelämän nopea muutosvauhti ja työn intensiteetin kasvu synnyttävät henkisiä vaatimuksia. Työ- ja koulutusorganisaatiot peräänkuuluttavat joustavia ja hyvin suoriutuvia työntekijöitä ja opiskelijoita saavuttaakseen optimaalisen suorituskyvyn. Odotettu suoriutuminen edellyttää panostamista psyykkiseen hyvinvointiin.

Tutkimuksessa keskityttiin vuorovaikutustaitoihin ja sosiaaliseen tukeen, jotka ovat merkittäviä voimavaratekijöitä työssä ja opiskelussa. Sosiaalinen tuki nähdään yhtenä merkittävänä voimavaratekijänä työn imun kokemiselle. Työn imu liittyy myönteiseen tunne- ja motivaatiotilaan työ- ja opiskeluympäristössä, ja sitä kokeva on aidosti tyytyväinen ja innostunut työstään sekä sitoutunut organisaatioon.

Työn imun ja uupumuksen kokemista tarkasteltiin myös korkeakouluopiskelijoilla, sillä opiskelijoiden hyvinvointi ennustaa myöhempää työhyvinvointia.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että hyvät vuorovaikutustaidot olivat yhteydessä korkeampaan sykevälivaihteluun ja opiskeluinnon kokemiseen sekä matalampaan uupumuksen kokemiseen. Korkea sykevälivaihtelu ilmenee muun muassa rentoutumisen tunteena. Työn ja yksityiselämän sosiaalinen tuki oli yhteydessä korkeampaan työn imun kokemiseen.

Ennen käytännön suositusten antamista tarvitaan kuitenkin lisätutkimusta, kuten pitkittäis- tai interventiotutkimusta tulosten vahvistamiseksi.

Tutkimuksen aineisto koostui kymmenestä asiakas-ohjaaja-parista sekä 351 korkeakouluopiskelijasta ja noin 5300 työikäisestä. Opiskelija-aineisto kerättiin Oulun yliopistosta ja työikäisten aineistona käytettiin Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 -aineistoa. Tutkimuksessa hyödynnettiin videopohjaista vuorovaikutustaitojen analysointia, laajoja kyselyaineistoja ja psykofysiologisia mittauksia.