Yhteisen vihollisen yhdistämä. Suomen ulkoasiain- ja puolustushallinnon toimijoiden suhtautuminen Mantšuriaan ja sen suvereniteettiin 1917–1944

Suomalaisten diplomaattien ja sotilaiden toiminta muokkasi Mantšurian ulkopoliittista statusta Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä. Suomen sotilaallinen yhteistyö Japanin kanssa edesauttoi Mantšukuon virallista tunnustamista ja Kansainliiton tunnustamattomuuspolitiikasta luopumista. Hanna Aranne tutki väitöskirjassaan suomalaisten sotilaallisten ja diplomaattisten toimijoiden suhtautumista Kiinassa sijainneeseen Mantšurian alueeseen analysoimalla pääasiassa ulkoasiainministeriön arkiston aineistoja.

Mantšuria lähes itsenäisenä, mutta kansainvälisen yhteisön tunnustamatta jääneenä alueena oli erityiskysymyksenä suvereniteetin kannalta. Vaikka Suomi tunnusti Japanin perustaman Mantšukuon suvereniteetin kesällä 1941, jälkiaktivismia edustaneet upseerit ja suomalaisdiplomaatit pyrkivät sotilaalliseen yhteistyöhön Mantšuriaa hallinneiden kanssa jo 1930-luvun alussa. Suomalaisten toimijoiden kiinnostusta Mantšuria-yhteistyöhön ja alueeseen ohjasi koettu jaettu uhkakuva Neuvostoliitosta ja poliittinen myytti Japanista Suomen tukijana Venäjää ja myöhemmin Neuvostoliittoa vastaan.

Tunnustaminen ja tunnustamattomuus ovat keskeisiä toimia nykypäivän kansainvälisessä politiikassa esimerkiksi Israelin ja Palestiinalaisalueiden, Taiwanin tai Krimin niemimaan valtauksen yhteydessä. Väitöskirja vahvistaa, että valtiollinen tunnustaminen ja tunnustamattomuus olivat relevantteja kansainvälispoliittisia toimia jo Suomen itsenäisyyden alkuvuosina.

Suomi tarvitsi kansainvälisen tunnustuksen itsenäisyydelleen vuonna 1917, minkä takia se haki sitä myös Kiinasta. Kansalaisten suojelun näkökulmasta Mantšuria oli keskeinen alue, mutta Kiinan kansainvälisesti tunnustettu hallinnon suvereniteetti ei yltänyt Mantšuriaan. Tämän takia kansalaisten asema antibolševististen venäläisten ja kiinalaisen sotaherran hallitsemassa Mantšuriassa oli hankala. Kiinan sisällissodan seurauksena Kiina herätti mielenkiintoa myös Suomen aseteollisuudessa. Mantšuria, jossa alueen hallinta verotuksen ja asevoimien osalta oli pisimmillään, houkutteli myös suomalaisia yrityksiä ja upseereita. Lisäksi sen konflikti Neuvostoliiton kanssa kiinnitti puolustusvoimien huomion alueeseen.

Suomen virallinen kanta pitäytyi 1930-luvulla Kansainliiton päätöksessä olla tunnustamatta Mantšukuon itsenäisyyttä, mutta etenkin talvisodan jälkeen alkanut sotilaallinen yhteistyö ajoi Suomen ja Japanin suhteiden symboliseen vahvistamiseen Mantšukuon tunnustamisella. Mantšukuo-yhteistyö oli pääasiassa symbolista ja keskeisin osa-alue oli Suomen yhteistyö Japanin Kwantungin armeijan kanssa. Suvereniteetin määrittämistä ajoi Mantšukuon tunnustamisen osalta käytännön sotilaallinen yhteistyö, jota seurasivat viralliset diplomaattiset suhteet.