Kaksi tarinaa ystävyydestä yliopistolla
Lääketieteen opinnot toivat oululaiset Elja ja Riitta Hervan yhteen yli 50 vuotta sitten. Tänä ystävänpäivänä pari juhlii jo 54:ttä hääpäiväänsä.
”Voi sanoa, että ilman opintoja ja ilman Oulun yliopistoa emme ehkä olisi tätä yhteistä matkaamme kokeneet”, Riitta Herva sanoo.
”Opiskeluvuodet ovat monella tavalla tärkeitä. Yliopistolla voi todella syntyä elämän mittaisia, ja niitä tärkeimpiä, ihmissuhteita.”
Onnea ja sattumaakin oli ensikohtaamisissa mukana jo siinä mielessä, että molempien opiskelupaikaksi valikoitui Oulu.
”Sain jo opintojeni aikana sellaisia mahdollisuuksia, joita en muualla olisi saanut. Meitä tuettiin tutkimustyössä, ideoihimme uskottiin, sain kannustusta ja voin sanoa, että Oulun yliopiston ansiota on myös urani ja mahdollisuuteni genetiikan tutkimuksen parissa”, Riitta sanoo.
”Professorien ja opiskelijoiden kesken ei ollut hierarkiaa, vaan mutkaton kommunikointi ja tasa-arvo. Sellainen on ainutlaatuista.”
Hervat opiskelivat lääketieteellisessä tiedekunnassa 1960-luvun alussa, tosin eri vuosikurssilla, mutta kiltatoiminnan ja yhteisten työpaikkojen ansiosta he tutustuivat toisiinsa. Työuraansa Riitta teki patologina ja Elja mikrobiologina.
”Riitta on aina pitänyt huolta uransa lisäksi perheestä ja tästä kodistamme, pitänyt monia lankoja käsisään”, Elja kuvailee.
”Elja puolestaan jahkailee. Kysyin häneltä seurustellessamme, että no, otatko vai jätätkö, tee jo päätös! Ja niin hän sitten päätti lopulta, Riitta nauraa ja lisää:
”Aikamme olimme toisiamme kierrelleet ja samaa matkaa Kontinkankaalle kulkeneet, ennen kuin meistä virallisesti tuli pari.
Häitä juhlittiin 13.4.1971 Haukiputaan kirkossa. Sitä ennen karattiin aika ajoin arjen keskeltä kuutamouinnille, metsään tai melomaan. Luonto on rakkauden voima edelleen.
”Ja luottamus. Olemme saaneet toisistamme tukea niin töissä kuin vapaalla, vapautta ja toisaalta tiivistä yhteishenkeä.”
Parin mukaan lääketieteen opiskelijoiden porukka oli pieni, tiivis ja toisiaan tukeva. Yhteishenki, yhteinen arvomaailma ja ajatus Oulun yliopiston puolustamisesta, pohjoisesta laadusta ja erityispiireistä eli myös laajemmin opiskelijoiden keskuudessa.
”Meitä ei ollut kovin paljon, joten olimme tiivis porukka. Vietimme paljon aikaa yhdessä.”
”Tunnemme lisäksi samoilta vuosikursseilta useita pariskuntia ja kyllä, hekin ovat edelleen yhdessä.”
Heidi, Liisa ja Tiina tapasivat ainejärjestötoiminnassa pian 15 vuotta sitten. Nykyään he työskentelevät Oulun yliopistossa eri tiedekunnissa ja ovat toistensa tukiverkko lapsiperhearjessa.
Se on omituinen päivä, jos Messenger ei kilahda. Heidi Niemelän, Liisa Väisäsen ja Tiina Maggan ystävyys on sitä, että voidaan puida yhteiskunnallisia aiheita tai pyytää tukea lapsiperhearkeen, mutta toisaalta toiselta voi kysyä vaikka särkylääkettä kesken työpäivän.
Ensin oli yhteinen pienryhmä. Suomen kielen opiskelijat Heidi ja Liisa tutustuivat fuksivuonnaan 2010. Ainejärjestö Suma ry:n toiminnassa he tapasivat Tiina Maggan heti seuraavana vuonna.
"Tuli nopeasti sellainen tunne, että olen samanhenkisten ihmisten ympäröimä. Meitä yhdistää kiinnostus samoihin asioihin ja se, että muutimme Ouluun opiskelujen perässä toiselta paikkakunnalta, joten valmiita verkostoja ei ollut. Yliopisto-opinnot ovat otollinen ajankohta tutustua uusiin ihmisiin. Kaikki janoavat uusia ihmissuhteita ja uutta elämää", Liisa kertaa kolmikon ystävyyden alkua.
Kolmikko oli mukana työryhmässä järjestämässä Suma ry:n vuoden 2012 vuosijuhlaa. Juhlaa piti rahoittaa, ja seinäkalenterit olivat muotijuttu. "Ideoitiin sellainen tyttökalenteri kielioppiteemalla. Se oli siihen aikaan rohkeaa", Heidi muistaa.
”Lapsemme kutsuvat toisiaan veljiksi ja sisariksi”
Ainejärjestötoiminta jäi mutta ystävyys pysyi. Naiset valmistuivat vuosina 2016 ja 2017, Tiinalla oli tuolloin taskussaan jo pari tutkintoa. Heidi ja Tiina jäivät yliopistolle töihin ja Liisa kävi välillä töissä muualla, mutta palasi hänkin töihin yliopistolle. Heidi työskentelee tutkijana sekä yliopisto-opettajana luokanopettajakoulutuksessa, Tiina projektikoordinaattorina Giellagas-instituutissa. Liisa on suomen kielen ja viestinnän opettaja kieli- ja viestintäopintojen keskus Linguassa.
"Yliopistolle palaamisessa oli tietynlainen kotiin tulemisen fiilis. Tämä on aina ollut meille kaikille kotoisa paikka jossa ihmiset ovat mukavia", Liisa kiteyttää. Saman katon alla kun ollaan, käydään yhteisillä lounailla ainakin viikoittain.
"Myös puolisomme ja lapsemme ovat tiivis osa porukkaamme. Lapset ovat samassa päiväkodissa ja puhuttelevat toisiaan veljiksi ja sisariksi, että tällä tasolla mennään", Liisa nauraa.
Ruuhkavuosiarjessa ystävät ovat tukiverkkoa, jota muualta muuttaneilla ei muuten ole lähellä. "Voin kysyä Liisalta, Tiinalta tai heidän puolisoiltaan, voisiko joku hakea lapseni päiväkodista, jos sellainen tilanne tulee. Järjestämme yhteisiä juttuja arjessa, menemme vaikka pulkkamäkeen tai syömme jonkun luona", Heidi kuvaa.
Ystävissä on paljon samaa ja Messengerissä onkin usein käynnissä polveileva keskustelu esimerkiksi jostain artikkelista. "On ihanaa ja inspiroivaa jutella fiksujen ihmisten kanssa", naiset tiivistävät.
Yhteisistä kiinnostuksen kohteista huolimatta ystävykset ovat erilaisia, ja se on pelkästään hyvä asia.
"Tässä porukassa jokaisella on rauha olla oma itsensä", Tiina kiteyttää.
Teksti:
Leena Hirvonen (Elja ja Riitta Hervan tarina)
Kati Valjus (Heidi Niemelän, Liisan Väisäsen ja Tiina Maggan tarina)
Kuvat:
Leena Hirvonen (Elja ja Riitta Herva)
Mikko Törmänen (Heidi Niemelä, Liisa Väisänen ja Tiina Magga)
Näin ystävykset kuvailevat toisiaan
Liisa ja Heidi Tiinasta:
”Tiina on hirveän kiltti ja tosi sydämellinen. Tiina on meistä harkitsevin. Jos pitää etsiä tietoa, Tiina on tehnyt parhaan taustatutkimuksen.”
Tiina ja Heidi Liisasta:
”Liisa on aikaansaava ja aktiivinen. Hän osaa kaivaa näkökulmia, joita ei itse olisi ajatellut. Liisan ruokapöydän ääressä on meidän yhteinen hengailupaikkamme, jonne koemme aina olevamme tervetulleita.”
Liisa ja Tiina Heidistä:
”Heidi on fiksu ja päämäärätietoinen ja menee kohti tavoitteitaan. Heidi on meistä räiskyvin, mutta myös huolehtivaisin ja huomaavaisin. Hän tsekkaa aina, että kaikilla on kaikki hyvin.”