Kemian ammattilainen asetutkimuksen alalla
Työskentelen Helsingin yliopistossa kemiallisten aseiden kieltosopimuksen instituutin VERIFINin tutkimusjohtajana. Työnkuvaani kuuluu VERIFINin suorittaman tutkimuksen ja koulutuksen sekä instituutin laboratorion johtaminen. Tutkimusjohtajana olen työskennellyt vuodesta 2006.
Kemiallisten aseiden kielto tavoitteena
Nykyisessä työssäni saan tehdä juuri sitä, mitä Oulun yliopistossa opiskelin. Siihen kuuluu kaikkia opiskelemiani kemian alalajeja eli rakennetutkimuksen kemiaa, analyyttista kemiaa ja orgaanista kemiaa. Lisäksi sivuaineopintoni biokemiasta ovat tätä nykyä erittäin tarpeellisia. Koen työni tärkeäksi, koska se tukee kansainvälistä kemiallisten aseiden riisuntaa. Normi, ettei kemiallisia aseita käytettäisi koskaan, on tärkeä ja vaalimisen arvoinen asia.
”Koen työni tärkeäksi, koska se tukee kansainvälistä aseistariisuntaa.”
Pohjalainen suoruus vie pitkälle
Oulun yliopiston arktinen asenne on minulle sellaista pohjalaista suoruutta. Olen ylpeä, että sain oppini juuri Oulun yliopistossa. Osallistun aina mahdollisuuksien mukaan Oulun yliopiston tapahtumiin. Vanhoja opiskelukavereitakin tapaan joskus, mutta mukava olisi vaihtaa kuulumisia useamminkin. Opiskelijoille antaisin neuvon, että kannattaa opiskella sitä, mikä itseä todella kiinnostaa.
Teksti: Anni Jyrkinki. Kuva: Paula Vannisen kotialbumi.
Paula Vanninen
• Filosofian tohtori, kemia
• Tutkimusjohtaja, Verifin
Opiskele kemiaa kandidaattiohjelmassa tai maisteriohjelmassa.