Tietoaineistopolitiikka
Tuotamme kirjastopalvelut Oulun yliopistolle ja Oulun ammattikorkeakoululle. Edistämme palvelujemme avulla opintojen sujuvuutta sekä tutkimus- ja julkaisutoimintaa. Tietoaineistopolitiikassa painotamme tutkimus- ja opetusalojen fokusalueita ja kestävän kehityksen tavoitteita. Vastaamme siitä, että yliopiston ja ammattikorkeakoulun kaikkien koulutusalojen opettajilla, tutkijoilla ja opiskelijoilla on käytettävissään riittävä ja ajantasainen tietoaineisto.
Oulun yliopiston kirjasto on yksi Suomen kuudesta vapaakappalekirjastosta.
Tee hankintaehdotus
Kehitämme aineistotarjontaa yhdessä tiedeyhteisön kanssa. Hankimme uudet aineistot ensisijaisesti asiakkailta saatujen hankintaesitysten perusteella.
Hyllyluokat, painetun aineiston sijainti
Kirjat on luokiteltu hyllyihin tieteenalojen ja aineistotyyppien perusteella.
E-aineistojen käyttäminen
E-aineistot on hankittu erikseen yliopistolle ja ammattikorkeakoululle. Suurin osa aineistosta on käytettävissä myös etänä.
Palveluiden yhteystiedot
Oulun yliopiston kirjaston palvelukohtaiset yhteystiedot löydät täältä.