Alkuperäinen lajisto (metsä/suo) on pelloilta tietysti lähes täysin hävinnyt. Ehkä esim. suokorte (Equisetum palustre) on paikoin mm. ohjois-Suomessa säilynyt.

Mutta paljon uusia kasvilajeja, peltoviljelyn kannalta katsoen rikkasveja on pelloille tullut varsinkin karjanlannan ja siemenviljan mukana. Pelloltamme on tavattu kaikkiaan n. 500 kasvilajia, ja pellon ruokamultakerroksessa oli parhaimmillaan jopa yli 40000 rikkakasvin siementä.

Rikkasveista monet ovat ns. kosmopoliitteja, yleismaailmallisia (lähes kaikkialle levinneitä) lajeja. Osa on jo ehtinyt lähes hävitä mastamme (mm. pellavaraiheinä (Lolium remotum), pellavahatikka (Spergula arvensis subsp. maxima), pellavavieras (Cuscuta epilinum) ja aurankukka (Agrostemma githago). Myös ruiskaunokki (Centaurea cyanus), ruiskattara (Bromus secalinus), luoho (Apera spica-venti) ja pillikkeet (Galeopsis spp.) ovat harvinaistumassa.

Pellon pienkuluttajia ovat monet sienet (mm. homesieniä), bakteerit, virukset ja tuhoeläimet. Osa niistäkin on sapunut tänne ihmisen mukana. Sienten, bakteerien ja virusten aiheuttamia kasvitauteja tunnetaan meiltä jo lähes 500. Pelloille siirtyi ympäristöstä - soilta, niityiltä ja metsistä - mm. kahukärpäset, seppä-kovakuoriaiset (mm. tumma viljaseppä), kirpat, viljakaskaat, kirvat (mm. tuomikirva) sekä vähän isommista eläimistä peltomyyrä, keltasirkku, varpunen ja teeri. Niiden perässä tulivat pedot, kuten haukat, pöllöt, leppäpirkot ja eräät pistiäiset.

Viljelykasveja vaurioittavia eläinlajeja tunnetaan meiltä yli 1000 lajia. Jotkut tuholaiset eivät kykene ainakaan vielä talvehtimaan meillä (esim. kaaliperhonen, koloradonkuoriainen), Joitakin lajeja on aikojen kuluessa taantunut tai jopa hävinnyt pelloilta ja niiden lähiympäristöstä. Kasvihuoneilmio saattaa muuttaa tilanteen aivan toisenlaiseksi!

Toistaiseksi Pohjois-Suomen peltoala on aika vähäinen ja keskittynyt hallankestävien nurmikasvien viljelyyn (ns. nurmi-Suomi). Vastaavasti Etelä-Suomea voisi kutsua vilja-Suomeksi. Pohjois-Suomen suopeltojen maaperä saattaa keväisin pysyä pitkään jäässä, jolloin kasvun alku myöhästyy.

Pelto on yksinkertaisempi ja nuorempi ekosysteemi verrattuna muihin yleisiin ekosysteemeihin. Peltoekosysteemien eliölajisto ei ole kaikilta osin hyvin sopeutunut uuteen elinympäristöönsä ja toisiinsa. Riskialttius on siis suurehko. Peltojen ja laidunmaiden väheneminen, samoinkuin niiden maaperän yksipuolistuminen jaehkä kasvinsuojeluaineiden käyttö ovat johtaneet moniin eliölajiston/populaatioiden muutoksiin. Tyypillinen esimerkki on mm. kottaraisen nykyinen voimakas väheneminen Suomenkin maaseutumaisemasta.

Pellolla olevat hajottajat toimivat vilkkaasti sadonkorjuun aikaan, jolloin maassa on paljon uutta orgaanista ainesta (kariketta), ja keväällä, jolloin maa on riittävän kosteaa.