Päävalikko täältä!

POHJOISEN LUONTOMME TALVI:

5. Talvinen elämä vedessä

Suomen luonnon talven muut aihepiirit löydät ylempää talvikuvasta.
Jos haluat aivan muita luontoaiheita, käytä 'Päävalikkoa'!

Koitelinkoski (Kiiminkijoki) talvitilassaan. Vesi saa tälläisissä jäättömissä koskipaikoissa happitäydennystä.

• Sammakot ja kalat - puolihorrosta ja passiivisuutta...

Pitkä ja pimeä talvi lyö leimansa pohjoisen, erityisesti tunturialueen järviin. Esim. Kilpisjärvi on jääpeitteen alla keskimäärin 230 päivää (Päijänne vain n. 130 päivää). Kilpisjärvi vapautuu jääpeitteestä juhannuksen aikaan.

Sammakko on talvehtiessaan puolihorroksessa: jos sitä häiritään, se kyllä hitaasti liikkuukin. Sammakon ruumiin lämpötila on talvella lähellä 0-astetta - noin puoli astetta korkeampi kuin sitä ympäröivän veden. Talvensa sammakot viettävät pohjamutiin tai kasvillisuuden peittoon kaivautuneina.

Talven aikana sammakko ei syö, mutta käyttää energialähteenään maksaansa ja ns. rasvaelimeensä syksyllä keräämäänsä glykogeenia.

Kalat ovat talvella aktiivisempia kuin sammakot, mutta hyvin hidasliikkeisiä. Monet vaipuvat melkein horrokseen, kun veden lämpötila on lähellä 0°C. Järvien pohjavesihän jää syksyllä järven jäätyessä +4-asteiseksi, mutta saattaa talvella jäähtyä vähän kylmemmäksikin. Vrt.veden lämpötila!

Jään ja lumipatjan alla on pimeää ja hiljaista. Kuitenkin vesieläimet erottavat päivänkajon keskitalvellakin - ja liikkuvat silloin keskipäivällä. Kalat kuulevat hyvin ja kylkiviiva antaa muita havaintoja ympäristöstä. Talviaktiivisuudessa on lajikohtaisia eroja: esim. made on tunnettu kylmässäkin vilkkaasti liikkuvana lajina - sehän kuteekin helmi-maaliskuussa. Ruutana puolestaan on talvella hyvin passiivinen. Se viihtyy lampareissa, jotka ovat talvella hapettomia ja jäätyvät lähes pohjia myöten. Ruutana kaivautuu pohjamutiin välttääkseen jäätymisen.

Kalojen ravinnontarve on talvella vain noin 1/10 kesätarpeesta. Ne eivät kasva talvella. (Kalojen iänmääritys perustuu mm. suomujen 'vuosilustoihin', joissa talvi näkyy vain viiruna.)

Hapen väheneminen vesistä talven mittaan on vakava ongelma useimmille kaloille. Virtaavissa vesissä ei kuitenkaan ole happipulaa. Kalojen hapentarve vaihtelee lajikohtaisesti. Matalissa, lähes pohjia myöten jäätyvissä, vähävirtaisissa ja rehevöityneissä vesissä johtaa hapen puute mm. lahnojen, särkien, haukien ja mateiden joukkokuolemiin. Kts. Veden happitilanne!

Kun vedet jäätyvät pohjoisessa, varsinkin Lapissa nopeasti, jää jään alle hiukan lämpimämpi kerros, jossa on ainakin jotain planktonelämää, joka sekin puolestaan kuluttaa happea.

Virtavesien kalat ja muut talvella aktiiviset kalat tarvitsevat happea enemmän kuin passiiviset kalat. Mm. lohikalat, made, ahven ja kuha tarvitsevat paljon happea (happea yli 7 mg/l vedessä). Pienimpiä happipitoisuuksia (kuitenkin vähintään noin 1 mg/l) sietävät esim. lahna, ruutana ja pasuri. Ruutana selviää jopa yli puoli vuotta ilman happea... Ruutana tuottaa etalolia (alkoholia - siis varsinainen kännikala!) maitohapon sijaan, jota muut eläimet vaikeassa happitilanteessa tuottavat. Lisäksi ruutana saattaa vähentää liikkumistaan, ja se voi jopa lopettaa syömisen, jotta ruokaa ei tarvitsisi etsiä. Samoin se vähentää sydämen toimintaa talveksi. Ruutanan ruumiinlämpö voi vaihdella rajusti, 0-astesta aina +35°C asti.

Koskipaikoissa muodostuu kovilla pakkasilla jäätä veden sisässä (ei niinkään pinnalla). Hyyde ja suppo ovat vaarallisia etenkin lohikaloille, koska tällainen jäänmuodostus supistaa kalojen ja pohjaeläinten elintilaa ja saattaa jopa tukkia kalojen kiduksia.

Keväällä, kun järvi vastaaottaa sulavesiä, lisääntyy happamuus vedessä nopeasti mutta vain lyhytaikaisesti. Myös ravinteiden määrä kasvaa silloin, mutta sekin vain muutamaksi päiväksi. Näin näiden muutosten vaikutukset elävään luontoon jäänevät vähäisiksi semminkin kun sulavesi virtaa vesimassan pinnalla.

• Planktonin ja pohjaeläinten pitkä nälkä ja kylmyys...

Järvien kasviplanktonin määrä ja lajisto vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Talvella on kasviplanktonin määrä vähäinen, koska valoa (ja lämpöäkin) on vähän. Eräiden kasviplanktonlajien on väitetty muuttuvan talven ajaksi humuksensyöjiksi, koska ne eivät voi pimeässä yhteyttää, mutta pysyvät silti aktiivisina! Lisää: planktonista!

Pääosa planktonlevistä viettää keskitalven vesien pohjalla lepoitiöinä. Kuitenkin varhain keväällä (ja myöhään syksylläkin) saattaa jään alla olla paljonkin aktiivitilassa olevia planktonleviä. Varsinkin monet piilevät ja panssarisiimalevät ovat sopeutuneet elämään kylmässä vedessä. Vesien hyvä ravinnetilanne keväällä ja alkukesällä mahdollistaa silloin suurenkin levämassan (talvella ei ravinteita kulu, vaan pikemminkin kertyy vesiin).

Eläinplanktonin määrää rajoittaa talvella ravinnon niukkuus ja veden kylmyys. Kun kasviplankton käy vähiin, ei ravintoa riitä eläinplanktonille. Lapin järvien veden lämpötila ei kuitenkaan ole talvella kovin kylmä, joten mm. hajoitustoimintaa voi olla ajottain jopa vilkasta. Eläinplanktonin määrä on talvella ehkä vain noin 5-10% kesän määristä. Jos happitilanne on huono, jää määrä vieläkin pienemmäksi.

Osa eläinplanktoneista on talvellakin aktiivisia. Pääosa talviaktiivisista on samoja, joita tavataan kesälläkin: mm. rataseläimiä, hankajalkaisia, vesikirppuja ja alkueläimiä. Ne keräävät syksyllä itseensä rasvavarastoja, jotka mahdollistavat aktiivisuuden, vaikka ravintoa olisi niukasti.

Useimmat planktoneläimet viettävät talven lepoasteina, kuten lepomunina tai koteloituneina.

Vedenpinta alenee järvissä talven aikana, jolloin rantavesien jää saavuttaa pohjan. Jotkut pohjan eläimet sietävät tämän vaikean tilanteen, monet pakenevat talvella syvemmälle, jotkut lajit eivät koskaan viihdy aivan rantavesissä. Esim. kiekkokotilot sietävät jäätymistä. Syvemmälle jäätä pakoon siirtyvät mm. päiväkorentojen ja koskikorentojen toukat ja vesisiirat. Simpukat eivät kesälläkään viihdy aivan rantavedessä.

Jäässäkin on elämää... Perämeren jäässä elää talvella joukko leviä, bakteereja ja alkueläimiä. Perämeri on omalaatuinen meriekosysteemi, koska se sulaa täysin kesän ajaksi (vrt. arktisten jäätikköjen elämä). Perämeressä on talvella maaliskuussa heti jään alla useita metrejä paksu suolaton vesikerros (jokivettä).

• Kasvienkin on varauduttava pimeään ja kylmään...

Talvinen elämä vedessä ei ole yhtä rajua ja vaihtelevaa kuin elämä lumen päällä "meteorologisessa talvessa". Esimerkiksi veden lämpötila on läpi talven lähes muuttumaton.

Monien vesikasvien talviasu (elomuoto) poikkeaa kesäasusta. Vain harva säilyttää lehtensä ja vartensa yli talven tai talvehtii vain siemeninä. Pohjaruusukekasvit (mm. lahnaruohot ja nuottaruoho) talvehtivat kyllä kesäasuisina, samoin useat vesisammalet ja näkinpartaiset. Myös järviruo'on ja järvikortteen vanhoja versonpätkiä uusine versonosineen säilyy elossa yli talven.

Yllä muutamia vesikasveja (kesäasuisina).

Monet vesikasvit muodostavat syyskesällä talvehtimissilmuja (= hibernakeleita). Nämä silmut irtoavat emokasvistaan ja vaipuvat pohjaan talvehtimaan. Keväällä niistä kasvaa uusi verso. Talvisilmuja muodostavat mm. eräät vitalajit, kilpukka ja vesiherneet

Vesikasviemme talvisista elintoiminnoista on niukasti tietoja. Saattaa olla, että jotkut vihreinä talvehtivat vesikasvit yhteyttävätkin jo kevättalvella. Jäätyneissä vesissä saattaa happi loppua talven mittaan, koska hajoitus- ja kulutustoimintaa tapahtuu silloinkin. Tästä lienee haittaa ainakin joillekin vesikasveille. Hapettomuus lisää mm. fosforin ja typen pitoisuutta vedessä, joten keväällä on ravinteita usein yllin kyllin uutta kasvua ajatellen. Tämä tilanne saattaa johtaa jopa veden reheväitymiseen.

'Talvinen elämä vedessä' päättyy tähän!